Kauden lopun koitokset

Taas on muutamat kisat kisattu ja kausi alkaa olemaan paketissa.
Alunperin olin ajatellut ajaa Nivalan jälkeen vain aluemestaruuskisat ja SM-kisat.
Suunnitelma piti siihen asti, kun aluemestaruus kisoissa tyhjäsin takarenkaani viimeisellä kierroksella. Varmalta näyttänyt voitto meni sivusuun ja aluemestaruuden meni tällä kertaa kaverilleni. Hannu onkin saanut tänä vuonna sellaisen innostuksen lajista päälle, että vaikka ensi vuonna välineet pysyisi kunnossa, niin mestaruus saattaa silti pysyä samassa osoitteessa.

Takarenkaan hajoaminen aiheutti sen, että päätin seuraavana viikonloppuna käydä Nykarleby MTB:ssä. Päätös olikin hyvä, sillä keli, reitti ja järjestelyt oli huippuluokkaa. Vielä kun oma ajokin sujui ja välineet kesti, niin kauden kolmas voitto oli taskussa. Tämä antoikin paljon itseluottamusta, että vuosien harjoittelu alkaa näkymään ja alkaa ns. kampi kääntymään.

Kisaamisen sitten piti loppua eiliseen, kun Tampereella kisattiin marathonin SM-mestaruudesta. Nälkää kisailemiseen enää oikein tahtonut löytyä, joten lähdössä löysäilin ja löysin itseni ruuhkassa seisoskelemassa ensimmäisten polkujen alkaessa. Homma ei muutenkaan meinannut aluksi maistua ja ajattelin jättäväni leikin kesken ensimmäisen kierroksen jälkeen. Mutta pikku hiljaa kroppa ja mieli alkoi heräämään reitin samalla parantuessa. Aloinkin nostamaan sijoitusta tasaisesti ja kulkukin rupesi olemaan ihan hyvää.
Innostuksesta en kuitenkaan päässyt nauttimaan kovin kauaa, kun huomasin luistelevani kyljelläni nurmikolla. Helpossa alamäessä takarengas lähti yllättäen alta, aivan kuin jään päälle olisin ajanut.
Miehelle ei tullut kuin arpi komistamaan kyynerpäätä, mutta satula meni rytäkässä rikki, joten leikki sai taas jäädä kesken. Eniten jäi harmittamaan, kun en päässyt ajamaan erittäin hienoa marathon reittiä loppuun. Vauhtini kisassa ei ollut läheskään kauden parasta, mutta toisaalta jaksaminen tuntui hyvältä, eikä selkä vielä edes näyttänyt merkkejä väsymisestä.

Vielä kauden lopussakin jaksaa hymyillä :)

Alun motivaatio-ongelmien jälkeen jäi taas fiilis, että kyllä tämä on vain hieno laji! En malta vielä kautta tähän lopettaakkaan, vaan meen vielä nauttimaan Tampereen poluista kauden päätös kisaan 29.9. Pääsee Giantikin vielä kokeilemaan, miltä kisaaminen tuntuu suomen huippujen kanssa.

Giant Anthem Advanced 29er

Tämän vuoden kisoissa on pikku hiljaa kypsynyt ajatus, että ehkei se jäykkäperäinen olekkaan suomen kisoissa kaikista nopein. Varsinkin Tahkon 2 kierroksen kivikkopolut sai ajattelemaan, että pieni mukavuus ei olisi pahitteeksi. Muutenkin kaikki kisat jotka olen tänä vuonna ajanut, olisi sopinut täysjoustolle paremmin.

Kypsyneen ajatuksen jälkeen piti vain löytää sopiva pyörä ja vielä sopivalla hinnalla. Kisoissa tuli koeajettua kaiken tyyppisiä 29 täysjoustoja ja muutama erottui edukseen(Spessu, Trek, Orbea ja Giant).

Halusin pyörän joka tuntuisi nopealta heti, sillä muutama täysjousto jota kokeilin tuntui laiskalta ja tehottomalta. Vika varmaan oli painavissa kiekoissa tai muissa osissa, mutta ensivaikutelmaa on vaikea jälki käteen muuttaa.

Lopulta ehdokkaita oli vain pari jäljellä Spessun Epic ja Giant Anthem. Spessu tuntui vähän tylsältä, kun se on jo melkein joka toisella ja toiseksi se on aika kallis. Joten Giantista lähti tilaus vetämään. Malliksi valitsin Anthem Advanced 29er 1:sen, eli hiilikuituisen malliston keskimmäisen. Osasarjan vaihdatin Sramin XX1:seen ja kiekot minulla oli jo ennestään.

Vanhat kiekot sopi tosi hyvin väreihin ja muutenkin pyörä oli ilo silmille.

Kun olin saanut pyörän kasattua, tein lyhyen koeajon. Ja oli huojentava todeta, että hankinta oli onnistunut. Pyörä vastasi polkaisuun välittömästi, eikä turhaa notkumista ollut havaittavissa edes putkelta ajettaessa. Mittaria ei ole vielä pyörässä kiinni, mutta ainakin tuntuman perusteella voisi päätellä ettei vauhdissa häviä tasaisellakaan. Painoa pyörällä oli Shimanon peruspolkimilla 10,4kg, joten painossakaan ei häviä kovin paljoa.

Giantin Maestro on viilattu entistäkin paremmaksi, nyt ei joustoa huomaa olleenkaan poljettaessa.

Pidemmän koeajon perusteella hyvä fiilis pyörästä vain varmistui. Runko on todella tukeva eikä takapäätä tarvitse lukita. Pyörä nousee jyrkkiäkin mäkiä todella hyvin. Kaipaamaan jäin ainoastaan keulan etälukitusta. Jotkut ei keulan lukitusta paljoa käytä, mutta minulle se on melkein ehdoton.

Giantin Overdrive 2 tarkoittaa paksumpaa keulan kaulaputkea. Tällä ratkaisulla ei edes Sid tunnu löysältä.

Toinen negatiivinen asia on jyrkkä ohjauskulma. Ymmärrän mitä Giant on geometrialla hakenut, mutta silti toivoisin keulan olevan vähän loivempi, jotta uskaltaisi paremmin hyökätä kivikkoihin. Mutta eikähän tähänkin totu. Sitä varten pyörän hankinkin jo syksyksi, että osaisin ajaa sillä kovaa ensi kesänä.

Satulaksi valitsin vanhan tutun Sellen SLR:n.

Voimansiirrosta huolehtii Sramin XX1.

Jarruiksi valitsin Avidin XX:t. Vaikka en ole edellisessä pyörässä ollut täysin tyytyväinen Avideihin, niin valitsin ne silti. Ne sopii niin nätisti Sramin osasarjaan ja toiseksi minulla on jo Avidin ilmaussarja ja varajarrupaloja. Mutta jotain Avidi oli jarruissa muuttanut, koska jarruissa oli yllättäen tehoja ja vähän tuntumaakin. Kyllä näillä jo jarruttaa tiukan paikan tullen.

Jarruksi valitsin taas Avidit, tällä kertaa ne tuntui jopa jarruttavan.

Ajattelin mennä joku päivä kellottamaan Vaasan XCO rataa Wilierillä ja Giantilla. Jos lopulta löytyisi vastaus kumpi on nopeampi, jäykkäperäinen vai täysjousto?! Mutta on täysjousto nopeampi tai ei, niin on se miljoona kertaa mukavampi. Aivan kun olisi löytänyt harrastuksen uudestaan:)

Pyssymäki marathon

Kisaraporttia pukkaa vähän näin jälkikäteen. Mutta tosiaan muutama viikko sitten kilpailtiin Nivalassa Marathon cupin osakilpailu, jossa luvassa oli hidasta polkua, nopeaa polkua ja vielä vähän lisää polkua. Reitti kuuluu ehdottomiin suosikkeihin vaikkakin ymmärrän, että osa poluista on vähän turhankin teknistä marathoniin. Järjestelyt Nivalassa on aina huippuluokkaa ja kelikin oli tänä vuonna kohdillaan. Matka oli vakio 60km ja se saatiin aikaan 3:lla 20 km kierroksella.

Lämmitellessä kisaan oli erikoinen fiilis. En ollut paljoa ajatellut etukäteen näitä kisoja, joten lämmitellessä oli vaikea edes tajuta että kohta pitäisi alkaa kisamaan. Rehellisesti sanottuna ei kiinnostanut ollenkaan:)
Mutta sain kuitenkin hinattua itseni lähtöviivalle, jossa tuumasin että ajellaan nyt vain kisa läpi. Lähtö käsky tuli ja saman tien mieli muuttui "Tänään ajetaan tosissaan".

Ei oikein meinannut aluksi kiinnostaa. Kiitos Kaisa kuvista!

En tiedä mitä harjoittelussani pitäisi muuttaa, koska vaikka otin alun aivan täysiä olin silti vaikeuksissa ja jäin 10 sijan huonommalle puolelle. Mutta vaikka en omasta mielstäni tee mitään vauhdinlisäystä, niin reilun puolen tunnin ajon jälkeen alan ohittamaan porukkaa. Mutta toisaalta tämä tekee ajamisesta huomattavasti mielekkäämpää, kun ei ole lopussa tien tulppana. Positiivistä oli myös se, että kun Kusti Kittilä sai minut loppumatkasta kiinni ongelmiensa jälkeen, pystyin vastamaan hänen vauhtiin. Itse asiassa yhdellä polun pätkällä Kusti jopa jäi minusta. Toinen asia minkä olen kauden mittaan huomannut on, että mitä hitaampi ja raskaampi reitti on sitä paremmin se sopii minulle. Kova vauhtinen hiekkatie tykittely ei sovi ollenkaan -> liian hennot jalat.

Kiitoksia epäonniselle Jaakolle huolosta!

Kaiken kaikkiaan pyörä kulki kisassa ehkä parhaiten koko kesänä. Polut meni melkein lentämällä ja yhdessä kohtaa pääsinkin lentoon, harmi vain kun pyörä ei lähtenyt mukaan. Ainoastaan harmittamaan jäi se, että vaikka omasta mielestäni ajoin koko ajan käsittämättömän kovaa, niin se kärki perkele ajoi vielä 13 min kovempaa :) Noh tietääpä, paljonko reisistä pitää vielä ens kaudeksi vauhtia repiä!

Arvokisa räpellystä

Keväällä suunnitellessani kisoja ja mahdollista huippukuntoa, asetin päätavoitteeksi Vaasa XCO, SM XCO ja PM XCO -kisat. Tarkoitus oli onnistua edes yhdessä niistä.
Nyt kun kisat on kisattu niin voisin todeta, että paras onnistuminen tuli Vaasassa. Arvosanan annan suoritukselleni 8+, jos kramppeja ei olisi tullut niin 10 olisi voinut olla lähellä.

SM-kisat meni aivan penkin alle. Jännitys ennen kisaa oli korviin asti, koska ajattelin etukäteen reitin sopivan minulle ja jäykkäperäiselle pyörälleni. Ekalla kierroksella ei kuitenkaan jalka tuntunut kovin erikoiselta ja toista kierrosta pääsin ajamaan vain muutaman minuutin, kunnes totesin takarenkaan olevan tyhjä. Reitillä ei olisi pitäyt saada renkaita puhki, joten vararengasta ja pumppua ei edes ollut mukana. Arvosana 4

Epäonnistuneesta SM-kisasta suivaantuneena ajattelin kokeilla vähän erillaista valmistautumista. Tein viikolla 3 kovaa reeniä ja vielä lauantaina rataan tutustuessa ajoin melko reippaasti. Tälläinen valmistautuminen tuntuukin sopivan huomattavasti paremmin. Harmi vain kun taas tuli vähän muita mutkia matkaan.
Kisan lähdössä onnistuin räpeltämään huolella ja huomasinkin olevani lähtökiihdytyksen jälkeen viimeisenä, tästähän ei tosin voi kun syyttää itseään. Yritin ekassa nousussa ponnistaa vähän paremmalle sijalle ja hyvän vauhdin nappasinkin nousussa. Harmi vain kun joku sulki reitin edestäni ja löysin taas itseni viimeiseltä sijalta. Tämän jälkeen homma alkoi kuitenkin sujumaan ja aloin nostaa sijoitustani.
Kisassa ajettiin 6 kierrosta ja 3 kierroksen lopulla sain 3 hengen porukan näkyviini, joka taisteli 4 sijasta. Tässä vaiheessa ajattelin, että hyvin tässä vielä käy. Mutta kun otin neljännelle kierrokselle lähdettäessä uuden pullon alkoi vastoinkäymiset. Ensin en meinannut löytää pulloa huoltoalueelta, kun järjestävät olivat kisan aikana uudelleen järjestänyt huoltoaluetta. Hädissäni pullon kuitenkin metsästä bongasin ja tungin sen telineeseen. Kiireessä kuitenkin laitoin pullon huolimattomasti telineeseen, koska kun meinasin ottaa ekan ryypyn, niin eihän sitä enää siellä ollut. Tässä vaiheessa meinasin keskeyttää, kun ajattelin etten millään pääse 3 kierrosta maaliin 30 asteen helteessä. Mutta jatkoin kuitenkin ajelua ja ajeluksi se myös jäi. Sijoitus oli maalissa 8. ja fiilis nolla. Arvosana ensimmäiselle 3 kierrokselle 8, mutta viimeiset kierrokset tiputti sen 6:ksi.

Nyt pitelen vähän lomaa kisailusta ja nautiskelen loppu kesän pyöräily keleistä.
Uusia tuuliakin saattaa olla tulossa pyörä rintamalle, mutta siitä voisin kirjoitella sitten erikseen.

Vaasa XCO

Kotikisa Vaasa XCO ajettiin sunnunstain 14.7. Odotukset omalta kohdalta oli huipussaan ja samalla myös jännitys. Porukkaa oltiin saatu hyvin viivalle, lähes koko suomen kärki oli viivalla muutamaa huippua lukuun ottamatta.

Oma valmistautuminen meni aavistuksen mönkään, kun olin näyttämässä Miettisen Ollille rataa edellisenä päivän. Intouduin ajamaan Ollin takana ja "herättely" -lenkistä tulikin turhan kova. Hommaa vielä pahensi se, että jäin radalle talkoisiin, joten palautuminen ei oikein tahtonut lähteä käyntiin.

Ekalla kierroksella näytti ja kulki vielä hyvin

Kisassa eka kierros meni mielestäni hyvin ja olinkin kierroksen jälkeen oman sarjani kärjessä. Toisella kierroksella Kupiaisen Mikko siirtyi vetovuoroon ja harmikseni huomasin, että veturissa oli turhan paljon potkua. Selkä alkasi karkaamaan, mutta serpentiinillä sain vielä Mikon kiinni. Seuraavalla polun pätkällä veturi taas puuskutti siihen malliin, että selkä katosi tavoittamattomiin. Jatkoin tästä huolimatta sen minkä jaksoin, valitettavasti jalat alkoi jo tässä vaiheessa laiskottelemaan. Tämän laitan edellisen päivän piikkiin, en tietenkään miehen :) Voimattomat jalat saivat vähän lisä maustetta 4 kierroksella, kun mukaan tuli krampin oireet. Onnistuin kuitenkin välttämään ne, mutta yleensä niin hyvät ylämäet jouduin ajamaan turhan rauhallisesti.

En kisassa edes huomannut, että tässäkin kohdassa käydään ilmassa:)

Olin jo tyytynyt toiseen sijaan, mutta viimeisessä nousussa tuttu selkä tuli vastaan. Mikko oli joutunut juoksu hommiin renkaan puhjettua ja minulla olikin helppo homma poimia kärki paikka takaisin itselleni.

Eli kisan saldo oli ensimmäinen M-30 sarjan voitto. Ajo ei kuitenkaan ollut mikään mahtava ensimmäistä kierrosta lukuun ottamatta. Mutta kotikisa, huippu reitti ja mahtava kannustus teki kisasta yhden kesän hienoimmista! Vielä turha kramppailu pois, niin voidaan jo mennä aika lujaa.

Ensimmäinen M-30 voitto :)

Kisakausi huipentuu

Nyt kun Tahkolla nautiskelu on takana, niin nyt pitäisi alkaa oikeasti kisaamaan. Tulevana viikonloppuna on kotikisa Vaasa XCO ja voin sanoa, että kotikisa jännittää aina eniten.

Reitti on tuttu ja sen pitäisi sopia minulle. Pyörä todella hyvä ja se toimii paremmin kuin koskaa. Jäykkäperäisenkin pitäisi sopia radalle. Joten jos ei kulje niin melkein vois sanoa, että on miehessä vikaa:) Mutta enköhän minä vielä jonkun selityksen keksi.

Vaasa XCO:n jälkeen on SM-kisat ja sen jälkeen on Pohjoismaiden mestaruus kisat, joten toivottavasti pyörä alkaisi nyt kulkea. Reenattu on ainakin tosissaan ja vielä ehtii muutaman "herkistävänkin" tehdä.

Videolla on ensi makua, mitä tulevana viikonloppuna on edessä: Vaasa XCO

Tahko MTB

Taas on kesän kohokohta Tahko MTB takana! Se ei tarkoita että tapahtuma olisi tärkein kilpailuna, mutta tunnelma on ylivoimaisesti parhain. Tahkolle tullaan menemään, joka vuosi vaikka jalkapaketissa kannustajaksi.

Tänä vuonna halusin välttää turhan stressaamisen jokaisesta minuutista ja vain nauttia tapahtumasta ja reitistä. Joten päätin osallistua hieman pidemmälle matkalle 120km. Päätös olikin hyvä, sillä huomasin edellisellä viikolla odottavani todella kovaa matkaan pääsyä. Aiempina vuosina tunnelmat on ollut jännityksen vuoksi päin vastaiset.

Ajattelin ottaa ensimäisen kierroksen todella rauhallisesti välttäen turhia happoja ja yli lyöntejä. Jouduinkin taistelemaan kilpailuviettiäni vastaan alun hiekkatieosuuksilla, nähdessäni kärjen karkaavan. Maltillisen alun jälkeen päädyinkin taluttelemaan ruuhkassa ensimmäisen Kinahmin. Myös Kinahmin jälkeiset polut sai ottaa todella rauhallisesti letkassa. Saavuin 30 km väliaikapaikkaan sijalla 15. 

Toiselle Kinahmille nousevalla polulla voi ajaa useampi kaveri rinnakkain, joten tässä vaiheessa laitoin ensimmäisen kerran vilkun päälle. Kinahmien jälkeen alkaa yleensä ruuhkat olemaan ohi ja saa keskittyä vain omaan ajoon. Jatkoinkin matkaa reipasta vauhtia keskittyen koko ajan, että jaksan myös seuraavan kierroksen. Onnekseni huomasin, että muita 120 km ajajia alkoi tulemaan selkä edellä vastaan. Varsinkin nousuosuuksilla sain nostettua sijoituksia. Ensimmäisen kierroksen viimeisessä nousussa El Grandessa taisin ohittaa kolme omaa sarjalaista. Mutta koska olin yksi harvoista kahden kierroksen kavereista joka ajoi jäykkäperäisellä, sainkin usein antaa tasoitusta alamäissä. Viimeisessä laskussa juuri ohittamini Lauri Siukola tulikin lentäen ohi. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin kuitenkin jo sijalla 8.

Toiselle kierokselle lähteässä vaihdoin uudet juomapullot ja geelit mukaan. Tein sen hieman nopeampaa, kuin Kalle Kauppinen ja Lauri Siukola, joten lähdin toiselle kierrokselle sijalla 6. Huomasin kuitenkin, että takaa tullaan vääjämättä kiinni, joten päätin jatkaa matkaa kolmestaan. Ajeltiinkin tällä porukalla ensimmäiselle Kinahmille asti. Ajoin Kinahmin päälle keulilla ja huomasin huipulla, että takanatulijoita ei näkynyt. Mutta jälleen alamäen poluissa alkoi takaa kuulumaan tuttua kolinaa ja porukka oli taas kassassa.

Eskolanmäen huoltopaikalla jouduin hakemaan uuden juomapullon huollosta ja Kalle ja Lauri pääsi karkuun. Kaverit meni vuorovedolla pitkällä takasuoralla, enkä saanut heitä kiinni ennen Kinahmi 2:sen polkuja. Kaiken lisäksi reidet alkoi antamaan viestiä, ettei krampit olisi enää kaukana. Onnistuin myös tiputtamaan ketjut, vaikkei sen pitäisi olla mahdollista XX1-osasarjalla :) Tässä vaiheessa ajatelinkin jo, että 6-sija tais mennä. Päätin kuitenkin ottaa orastavasta krampista huolimatta riskin ja ajaa Kinahmi 2:sen päälle. Hetken päästä taas huomasin tutut kaverit edessä ja krampitkin olivat kadonneet Taivaan rappujen talutuksessa. Kaverit veti Kinahmi 2:sen polut reipasta vauhtia täysjoustoillaan, mutta onneksi minulla ei ollut vaikeuksia seurata. Polkujen jälkeen siirryinkin taas sijalle 6 vetohommiin. Jossain vaiheessa huomasin, ettei Kalle ollutkaan enää perässä, joten viimeiset 20 km ajoimme Laurin kanssa kahden. Tässä kohtaa Laurin seurakaveri Jerry Oksman olit auttamassa meitä juomahuollossa ja erittäin isokiitos siitä! Jos olisin joutunut vielä pysähtymään, tuskin olisin enää saanut Lauria kiinni.

Tiesin Laurin olevan loppulaskussa merkittävästi nopeampi, joten yritin ajaa lopun nousut reippaalla vauhdilla, jotta saisin riittävästi eroa. Sainkin vähän eroa muutamassa nousussa, mutta nopeasti Lauri laski eron kiinni. El Grande nousi vielä hyvissä voimin, mutta Lauri roikkui sitkeästi perässä. Joten homma oli taputeltu ennen loppulaskua. Lauri ohitti minut heti ja eroa maalissa oli jo 30 sekunttia.

Fiilis oli kuitenkin maalissa erittäin hyvä. Kisa oli mennyt paremmin kuin odotin ja jaksoin toisen kierroksen todella hyvin. Eka kierros meni aikaan 2:59 ja toinen vain 10min hitaammin. Sille ei voi mitään, jos toinen parempi alamäissä, eikä itse pysty tekemään ratkaisua ennen niitä.

Ensi vuodeksi opin sen etten enää aja kahta kierrosta jäykkäperäisellä. Ekalla kierroksella jaksoi vielä taistella jäykkiksellä täysjoustoja vastaan polkuosuuksilla, mutta toiselle kierroksella alkoi polut olemaan jo yhtä tuskaa.

Taistelupari Lauri Siukola ja Arto Tikkala maalissa. Kuvaaja: Jeremias Holmberg