tiistai 3. toukokuuta 2016

Kisakausi käyntiin uusissa väreissä

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime cupin kisojen. Vaihdoin seuraa ProMTB:hen (tutummin Medilaseriin) ja pyörämerkkikin on vaihtunut. Reenikausikin on mennyt hyvin, joten epäilys oli että kisoissa saattaisi tänä vuonna kulkea. Sain kuitenkin huomata, että itseluottamus on kuitenkin katoavaista sorttia, kun perjantaina pääsin tutustumaan rataan.

Ajoin ensimmäistä kertaa Continentalin renkailla ja samalla tiesin, että reenipyörässä on ensi viikolla uudet renkaat. Jatkossa en enää kikkaile vaan ajan aina kisoissa Maxxiksen renkailla. Märillä kallioilla ja juurilla Continentalin kumi on kuin saippuaa. Keulan lukitusvipu aiheutti myös harmaita hiuksia, kun en saanut keulaa täysin auki. Liukkaat renkaat ja jäykkä keula märällä kalliolla, on omiaan laskemaan itseluottamusta.

Jouduin siis seuraavan yön työstämään itsesäälini sopivaksi kisalataukseksi. Onnistuinkin siinä, mutta yöunet jäi väliin, joten lähtöviivalla oli vähän löysä fiilis.
Yllätin kuitenkin itseni, kun lähtökiihdytyksen jälkeen huomasin olevani kolmantena ensimmäisellä polkuosuudella?! "Ehkä tämä tästä".
Oikeasti tämä paikka oli aika jäätävä. Vielä viime vuonna jäi ajamatta. Mikko tosin menee tästä kuin tyhjää vain :)

Fiilis pysyi kohtuullisena, vaikka muutama muukin pääsi livahtamaan ohitse ja päädyin sijalle 6. Kisan aikana luotto renkaisiin kuitenkin kasvoi ja aloin löytää mukavan flown kisaamiseen. Lopuksi tuli vielä mukava taistelu viidennestä sijasta, kun sain uuden seurakaverini kiinni. Roikun perässä viimeisen kierroksen alun, kunnes huomasin että minulla oli vähän parempi kulku ylämäessä. Tälläiset sijoitus taistelut on kisaamisen suola ja ne auttaa puristamaan vielä muutaman napsun kovempaa :) Tällä kertaa minä olin nopeampi, mutta aika usein Teemu on vienyt pidemmän korren.
Loppujen lopuksi olen tosi tyytyväinen kisaan, vaikka tiedän että parempaankin on vielä mahdollisuus. Onneksi kesä on vasta edessä!
Ensi viikolla on heti uusi mahdollisuus suosikki marathon radalla Rajamäellä. Toivottavasti siellä pääsee taistelemaan koko matkan sijoituksista ja saan itseni tiukille. Renkaat ainakin on nyt vaihdettu hyväksi havaittuihin. Keulan lukituskin on saanut lisää öljyä, joten pitää alkaa hakemaan uusia selityksiä :)
Loppua kohden "flow" alkoi taas löytyä