Pari viimeistä

Hyvinkää XCO

Hyvinkäällä oli taas viime vuosista tuttu kauden päätös. Tai ainakin kaikki niin luuli?!
Rata on teknisesti super helppo, eikä siinä ole edes paljoa nousua. Mutta helppous tekee reitistä yllättävän raskaan. Kun ei ole nousuja, niin ei ole laskuja. Eikä edes teknisistä kohdista saa jalat taukoa. Reitti ei mielestäni ole täytä millään tavalla XCO:n määrityksiä, mutta toisaalta se on älyttömän kiva rata kisata. Koko ajan saa ajaa isoa kovaa, kunhan muistaa väistää enimmät reitille osuvat puut. Lopun seinänousu saa hapot kivasti liikeelle joilla on sitten kiva jatkaa seuraavalle kierrokselle.

(c)waterproofsport

Kai ne mun jalat oli ihan hyvät. Parilla ekalla kierroksella jäin Emil Uiton kyydistä ja tein matkaa muun porukan mukana. Hannun kanssa saatiin pidettyä sen verran vauhtia, että muut tippui kyydistä. Jossain 3 ja 4 kiekan paikkeilla huomasin, että olin yksin ja pyörittely tuntui ihan kivalta.
Sainkin kuulla että aloin saavuttaa Emiliä. Kierros kierrokselta lähestyin ja pienemmillään ero huudettiin olevan vain 9 sekuntia. Mutta ei auttanut, Emil veti turhan kovaa ja maalissa eroa oli 11s Kauden eka podium kuitenkin ja pysti kotiin. Sai mitallikaappi edes jotain täytettä tällä kaudella.

Loppu tuli taas mukavasti, mutta en aivan saanut puristettua kärkeen.

Nivala XCM SM

Nivalassa sattui onneksi sateessa tauko, kun Pyörärinki järjesti 2017 XCM SM-kisat.

Reitti oli suurimmalta osalta tuttu, mutta siihen oli lisätty muutama uusi pätkä jotta kierroksen pituus saatiin 25 kilometriin. Kierroksia ajettiin 3kpl:tta.

Oon ajellut reittiä kuivalla ja polut on silloin suurimmaksi osaksi tosi mukavia ja nopeita. Mutta viime viikkojen sateet oli tehnyt hommasta jonkun verran raskaampaa.

Kisa lähti käyntiin leppoisalla vauhdilla, kun kukaan ei halunnut räjäyttää jalkoja ensimmäisellä hiekkatiellä. Itselle ekan kierroksen vauhti tuntui polullakin aika helpolta. Positiivisena yllätyksenä huomasin 10km kohdalla, että meitä oli kärjessä enää 6 ukkoa. Jännä homma että vaikka tosiaan tuntui suhteellisen helpolta, mutta kun yhdessä kohtaa töppäsin ja tuli n. 15m ero, niin sen kiinni ajelemiseen helppous sitten loppuikin. Vielä yksi heikko hetki Pyssymäen kuntoradalla, niin kärki katosi.

Vielä 1 kierroksen lopulla oltiin kuvassa mukana. Kiitos Tarja K. kuvista.

Jäinkin sitten yksin vaikeroimaan toiselle kierrokselle. Pystyin kuitenkin pitämään vauhdin lähes samana, eikä takaa tullut kuin Kauppisen Kalle härnäämään. Kalle pysyi koko kierroksen näköetäisyydellä. Mutta kun onnistuin rikkomaan renkaan 2 kierroksen lopulla, niin Kalle meni ohi ja katosi. Molemmat harmitteli jälki käteen, kun ei päästy viimeiselle kierrokselle yhteistyöllä. Olis saattanut tulle Emilille vielä kiire meidän kanssa :) Kolmas kierros meni taas yksin ajeluksi, mutta pystyin edelleen pitämään vauhdin tasaisena. Sijoitus yleisen sarjan 6. ja kokonais kisan 7. (Kalle ajoi M40-sarjassa).

SM 6. on hyvä päättää tämä kausi

Hyvinkäästä ja Nivasta jäi hyvä fiilis, melkoisella varmuudella oon alkanut tekemään oikeita asioita. Vaikka molemmista jälki käteen olisin halunnut enemmänkin, mutta nyt kuitenkin alkaa taas tuntumaan kisaamiselta ja jotenkin edes pystyy vastaamaan muiden vauhtiin.

Ajelen vielä ainakin muutaman Seinäjoki Cyclocross Cupin ja ehkä eksyn Pirkka XCM. Mutta meen fiiliksen mukaan. Seuraava kausi alkaa lokakuussa, kun suuntaan Espanjan lämpöön.

Kauden piti loppua jo?!

Alkaa tämä kesä olemaan purkissa. Itse asiassa homman olisi pitänyt loppua jo Seitsemän Veljeksen SM -marathonille. Mutta mutta....

Palataan nyt kuitenkin ensin vähän ajassa taakse päin aina viimeiseen blogi tekstiin asti. Korso XCO:n jälkeen tein yllättävän käänteen ja vaihdoin pyörää. Vanha meni kaverille ja ostin toiselta kaverilta Spessun Epicin World Cup Expertin. Niin kuin aina aluksi ei pyörä tuntunut hyvältä, mutta nyt alkaa varmistumaan että nyt on oikea pyörä alla. Kirojoitan tarkempaa pyörävertailua erikseen.
Ekat kisat uudelle pyörälle tuli aluemestaruus kisoissa Seinäjoella. Jalka oli suhteellisen hyvä ja pyörä toimi, joten voitto tuli taas kotin välivuoden jälkeen.

Pyörän ensimmäinen tulikoe. Kuva: Jukka Lehtimäki

Tämän jälkeen piti olla ohjelmassa XCO-cupin päätös ja samalla minun kisakauden päätös. Kumpikaan ei toteutunut, kun kisat siirrettiin. Joten ajattelin siirtää homman seuraavalle viikonlopulle Seitsemän Veljeksen SM-marathonille.
Tulin Hyvinkäälle jo perjantaina suoraan työreissulta ja kävin heti tutustumassa rataan. Rehellisesti täytyy sanoa, etten tiedä koska olis ollut niin huono päivä kuin silloin. Maha oli sekaisin, jalat täysin tehottomat ja jopa kädet oli niin onnettomat, etten meinannut radalla pysyä. Tässä vaiheessa kadotin kaiken itseluottamuksen seuraavan päivän kisaan.

Väkinäistä hymyä startissa. Kuva: Jari Birling

Hotelli yön jälkeen uskaltauduin kuitenkin viivalle ja olokin oli vähän parempi, mutta silti kaukana hyvästä. Kisa lähti liikkeelle niin ja näin, mutta ajattelin että kyllä tässä vielä on aikaa kiriä. Jalat olivat voimattomat ja muutenkin vähän hengetön olo. Sain kuitenkin lopulta vähän fiiliksen nousemaan ihan vain laskeakseni sen uudelleen alas. Sillä onnistuin rikkomaan takarenkaan yhteen alamäki kivikkoon.

Tässä vaiheessa meinas alkaa tuntumaan hyvältä :) Kuva: Jari Birling

Juuri ennen takarenkaan rikkoutumista olin muistanut, että olin unohtanut Spessun renkaanvaihdossa tarvittavan avaimen autoon. Onneksi seurakaverini tuli aivan perässä, joten sain häneltä avaimen.
Nappasin renkaan irti laittaakseni sisäkumin tilalle. Maitoliima näytti tässä vaiheessa huonon puolensa. UST-venttiilin kiristysmutteri oli jumittunut kiinni, enkä millään meinannut saada sitä irti. Aikani taistelin ja keskeytys ajatukset alkoi valtaamaan mieltäni. Sain lopulta ventiilin irti ja tungin pika-pikaa sisärenkaan tilalle. Nopeasti patruunalla ilmaa renkaaseen ja menoksi, ainakin teoriassa. Käytännössä onnistuin puhaltamaan ensimmäisen patruunan taivaan tuuliin ja toinen patruuna ei riittänyt täyttämään rengasta. Ajattelin että homma oli paketissa.
Hetken kannustin ohi meneviä kuskeja ja jonkun ajan kuluttua toinenkin onnistui rikkomaan pyöränsä samassa kivikossa. Sain häneltä lisää ilmaa renkaaseen. Aluksi meinasin ajaa vain takaisin maali paikalle, mutta lopulta päätin ajaa reitin läpi ihan vain mielenkiinnosta reittiä kohtaan. Jälkikäteen katsoin, että hävisin Stravan mukaan Henrille tällä 7min pätkällä 20 minuuttia.

Matka jatkui leppoisissa merkeissä. 20 minuutin pysähdys vajaan tunnin ajon jälkeen asetti minut aivan häntäjoukkuihin. Ajoin kiltisti porukan mukana, enkä tunkenut väkisin ohi.
Pikku hiljaa kuitenkin vauhti kiihtyi ja huomasin että alun voimattomat jalat oli muisto vain. Nyt jalat ei säikähtänyt vaikka niitä vähän käskytti. Viimeisen puolitoista tuntia ajoin lähes täysillä ja kun päästiin kevään marathonilta tutulle reitille laitoin viimeisenkin vaihteen peliin. Olikin todella mukava huomata kotona Stravasta, että olin ollut viimeisellä 6km 3. nopein (Vastarantaahan ei lasketa kun ei käytä Stravaa:) ). Viimeisellä tunnillakin olin ollut 5. nopein.

Joten vaikka oli ajatellut lopettaa kauden tähän, niin pakko on vielä käydä yrittämässä XCM -cupin finaalissa. Yritetään pitää fiilis ja renkaan paineet korkealla läpi koko kisan. Kunnon puolesta näyttää vielä ihan hyvältä, kun tein tällä viikolla molemmille testi radoilleni KOM:it. Pyöräkin tuntuu jo omalta.

Kauden lopun koitokset

Taas on muutamat kisat kisattu ja kausi alkaa olemaan paketissa.
Alunperin olin ajatellut ajaa Nivalan jälkeen vain aluemestaruuskisat ja SM-kisat.
Suunnitelma piti siihen asti, kun aluemestaruus kisoissa tyhjäsin takarenkaani viimeisellä kierroksella. Varmalta näyttänyt voitto meni sivusuun ja aluemestaruuden meni tällä kertaa kaverilleni. Hannu onkin saanut tänä vuonna sellaisen innostuksen lajista päälle, että vaikka ensi vuonna välineet pysyisi kunnossa, niin mestaruus saattaa silti pysyä samassa osoitteessa.

Takarenkaan hajoaminen aiheutti sen, että päätin seuraavana viikonloppuna käydä Nykarleby MTB:ssä. Päätös olikin hyvä, sillä keli, reitti ja järjestelyt oli huippuluokkaa. Vielä kun oma ajokin sujui ja välineet kesti, niin kauden kolmas voitto oli taskussa. Tämä antoikin paljon itseluottamusta, että vuosien harjoittelu alkaa näkymään ja alkaa ns. kampi kääntymään.

Kisaamisen sitten piti loppua eiliseen, kun Tampereella kisattiin marathonin SM-mestaruudesta. Nälkää kisailemiseen enää oikein tahtonut löytyä, joten lähdössä löysäilin ja löysin itseni ruuhkassa seisoskelemassa ensimmäisten polkujen alkaessa. Homma ei muutenkaan meinannut aluksi maistua ja ajattelin jättäväni leikin kesken ensimmäisen kierroksen jälkeen. Mutta pikku hiljaa kroppa ja mieli alkoi heräämään reitin samalla parantuessa. Aloinkin nostamaan sijoitusta tasaisesti ja kulkukin rupesi olemaan ihan hyvää.
Innostuksesta en kuitenkaan päässyt nauttimaan kovin kauaa, kun huomasin luistelevani kyljelläni nurmikolla. Helpossa alamäessä takarengas lähti yllättäen alta, aivan kuin jään päälle olisin ajanut.
Miehelle ei tullut kuin arpi komistamaan kyynerpäätä, mutta satula meni rytäkässä rikki, joten leikki sai taas jäädä kesken. Eniten jäi harmittamaan, kun en päässyt ajamaan erittäin hienoa marathon reittiä loppuun. Vauhtini kisassa ei ollut läheskään kauden parasta, mutta toisaalta jaksaminen tuntui hyvältä, eikä selkä vielä edes näyttänyt merkkejä väsymisestä.

Vielä kauden lopussakin jaksaa hymyillä :)

Alun motivaatio-ongelmien jälkeen jäi taas fiilis, että kyllä tämä on vain hieno laji! En malta vielä kautta tähän lopettaakkaan, vaan meen vielä nauttimaan Tampereen poluista kauden päätös kisaan 29.9. Pääsee Giantikin vielä kokeilemaan, miltä kisaaminen tuntuu suomen huippujen kanssa.