torstai 27. joulukuuta 2012

Keskimääräinen toimitusaika

Viime vuoden loka-marraskuun vaihteessa kun tilasin Cannondalen, toimituspäivän piti olla huhtikuun alussa. Noh, eihän kukaan pysty pyörää millään siinä ajassa tekemään, joten toimitus myöhästyi parilla kuukaudella.
Tällä kertaa kun tilasin pyörän, luvattiin se minulle helmikuun puolessa välissä. Mutta nyt sainkin vuorostaan yllättyä positiivisesti, sillä pyörä tulikin jo tänään! Eli noin kaksi kuukautta etuajassa. Toisin sanoen keskimäärin pyörät tulee silloin kun luvataan:)

Olisikohan tämä joulun odotetuin lahja?

Pyörä oli kaikin puolin positiivinen yllätys. Runko oli luonnossa vielä hienompi kuin kuvissa, muotoiluun on todella nähty vaivaa ja viimeistely on italialaisittain kohdillaan. Painoa pyörällä oli suoraan paketista otettuna melko tarkkaan 10kg (ilman polkimia ja juomapullotelineitä). Kiekoissa ja putkiosissa on vielä paljon kevennettävää. Mutta muilta osin pyörää on paha enää kevennellä.


Kiekot saivat heti pienen laihdutus kuurin, kun heitin painavat sisärenkaat menemään ja laitoin tilalle Stanin -litkut. Samalla lainasin cyclocrossistani hieman kevyemmän satulatolpan ja korvasin alkuperäisen satulan alkutalvesta tuunamallani Sellen SLR -satulalla. Tämän jälkeen puntari näytti enää 9,8kg, vaikka painoa oli tullut n. 400g lisää polkimista ja juomapullotelineestä. Pyörän paino ilmoitetaan yleensä ilman polkima ja telineitä, joten tässä tapauksessa pyörän paino on n. 9,4kg. Painon saa kevyemmillä kiekoilla ja putkiosilla helposti 9,0 kiloon ja se on jo aivan hyvin 29 jäykkäperäiseltä. Renkaistakin saa helposti viilattua painoa pois. Geaxin Saguarot painaa 700g paikkeilla, joten vaihtamalla saman merkin Barro Racet 450g, painoa lähtee pois aika kivasti.

Sram XX1 -takavaihtaja

Sramin uusi osasarja vaikutti siltä mitä pitikin. Kaikista osista näkee, että ne on tarkoitettu kovaan ajoon. Takavaihtaja oli itse asiassa järkyttävän iso luonnossa, perinteiseen X0 verrattuna rakenne oli puolta jykevämpi. Takavaihtajan häkkiä liikuteltaessa saa tosissaaan käyttää voimaa, joten eikähän se jaksa pitää ketjun kireänä, vaikka vauhti polulla pääsisikin kasvamaan. Vaihtajan toiminta oli yhtä jämäkkä kuin Sramin perinteisissä 2x10 -sarjoissa. Mutta tällä kertaa vaihto tapahtui todella herkästi, pieni liike vaihtajassa vaihti vaihteen välittömästi. Vanhassa tarvittiin paljon isompi liike. Lyhyemmän liikkeen ansiosta yhdellä liipaisulla pystyy vaihtamaan 4 vaihdetta kerralla isommalle rattaalle. Joten ylämäen tai muuten vain hitaamman kohdan yllättäessä riittävän pieni vaihde löytyy "käden käänteessä".

Yksinkertainen on kaunista.
 Kammet oli varustettu 30 piikkisellä eturattaalla. Tämä kyllä joutuu ensimmäisenä vaihtoon, sillä näillä välityksillä 40km/h vauhdissa saa pyörittää jo ihan tosissaan. Pienimmällä vaihteella joutuu vuorostaan jo kävelyvauhdissa nostamaan kadenssin 100. Meikäläisen reisille olisi varmaan joku 34-36 sopiva eturatas.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Lomaviikko

Kyllä suomessa pyöräilijänä vaan on kiva olla! Talvisin saa harrastaa hyvällä omalla tunnolla muitakin lajeja. Oikein odotan, että saan vähän kokeilla tehdä tehoja suksien päällä. Sopivalla luistolla, siinä lähes onnistuu huijaamaan itseään luulemaan itseään kovaksikin urheilijaksi:) Myös sauvakävely lähimetsissä on ehdoton suosikkini. Pitkät PK-lenkit etsien uusia polkuja on koukuttavaa hommaa. Sitä pystyy myös harrastamaan vähän kovemmassakin pakkasessa. Tänäänkin mittari laski lähelle 20-astetta, mutta sauvakävelyä se ei vielä haitannut.
Sauvakävelyn pakkasvarustus


Olen ollut tämän viikon "kesälomalla" ja koittanut lomailun ohella vähän reenaillakkin. Viikon teemaksi olen keksinyt PK:n ja määrän. Lajeina olen pyöritellyt hiihtoa, pyöräilyä, juoksua ja sauvakävelyä.
Tähän mennessä reenit on toteutuneet seuraavasti:


Maanantain (lepo):
Sali kädet/keskivartalo 0:51

Tiistai:
Aamulenkki 0:38
Luisteluhiihto 2:31
CC-pyöräily 1:13

Keskiviikko:
Aamulenkki 0:38
CC-pyöräily 2:01
Luisteluhiihto 2:12

Torstai (kevyt):
Sauvakävely 1:15
Pyöräily rullat 1:00

Perjantai:
Aamulenkki 0:39
Perinteinenhiihto 2:16
Pyöräily rullat 1:00

Lauantai (kevyt):
Aamulenkki 0:38
Sauvakävely 1:53

Huomenna vielä vajaaksi 3 tunnuksi Botnia-halliin ajelemaan, niin viikko alkaa olemaan paketissa. Sen jälkeen siirryn kinkun ja muiden eväiden mässäilyyn.

Hyvää joulua ja mukavaa uutta vuotta kaikille! Ja muistakaa pyöräilijät nauttia suomen talvesta, se on kuitenkin joka vuosi edessä.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Rullaillen Elite Emotion

Kuten viime kirjoituksessani jo kerroinkin, myin trainerin ja vanhat rullat pois, tilalle ostin
yhdet paremmat rullat. Kaikille ei kuitenkaan ole tilaa tallissani ja huomasin kynnyksen olevan liian iso minulle, jos laite ei ole valmiina lattialla odottamassa tulevaa harjoitusta varten.
TV:n katselua parhaimmillaan.
Totesin rullien olevan mielekkäämpi vaihtoehto sisäharjoitteluun. Pyörä on aina valmiina harjoitteluun, eikä tarvitse vedellä johtoja tai vaihtaa pikalinkkua. Nopeus onkin valttia, koska tänä talvena aion pyöräillä aina muiden harjoitusten päätteeksi. Näin voin "huijata" elimistöäni tekemään harjoituksesta lajinomaisen. Lisäksi rullilla on mielekkäämpi ajella ja uskon sen olevan pyörällekkin parempi vaihtoehto.

Suurin ero vanhoihin Tacx Antares -rulliin on vastuksessa. Kuvaavaa olisi kutsua Tacxia tekniikkarulliksi, kun taas Eliteä voidaan pitää harjoitusrullina. Tacxissa ei ole minkäänlaista vastusta ja rullailu onkin erittäin kevyttä. Kadenssi on pidettävä todella korkealla vaihteista huolimatta. Elitessä vastuksia on 3 tasoa. 1:llä vastus on vähän Tacxia raskaampi, mutta edelleen todella kevyt palauttevaa harjoittelua varten. 2-taso vastaa mielestäni normaalia tasamaalla ajoa ja 3-taso on kuin loiva ylämäki. Rullilla onkin mahdollista tehdä, jopa voimaharjoittelua hitaalla kadensilla (50-70). Olen tehnyt jo muutaman kerran 4x6min voimavetoja ja ainoa mitä jään kaipamaan on wattimittari, josta voisi seurata omaa kehitystä. Senkin Eliten rulliin saa, mutta hintalapun saa kertoa 3:lla.
Elite Emotion

Toinen merkittävä eron Eliten kelluvassa kelkassa, jossa rullat pääsee heilumaan pyöräilyn tahdissa. Ideana on, että jos pyöritystekniikka on näpeissä, rullien pitäisi pysyä paikoillaan. Epätasainen pyöritys saa kelkan heilumaan todella rajusti.
Ilme kertoo kaiken, helppoa ei ole.

Kelluva rakenne on hyvä myös voimavedoissa, jossa pyöritys ei aina pysy niin tasaisena. Rakenteen ansiosta myös putkelta ajo sujuu vähän paremmin. Toki, ainakin toistaiseksi putkelta ajoni on saanut kelkan heilumaan levottomasti.

Olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen hankintaani ja se on saanut vähän lisäpiristystä muuten niin tylsään sisäharjoitteluun. Huvikseen näillä ei kuitenkaan vielä ajele, vaan ajaminen on edelleen yhtä pitkäveteistä kuin ennenkin. Mutta harjoituksena rullilla ajo on aivan loistava ja talven lajinomaiseen voimaharjoitteluun loistava apuvälinen. Jos et ole vielä rullia tai traineria hankkinut, kannattaa käydä kokeilemassa Eliten Emotionia ennen ostopäätöstä. Tällä voit tehdä lähes kaiken mitä voit tehdä trainerilla, mutta samalla saat hyvää harjoitusta pyöritystekniikkaan ja tasapainoon.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Satulan uusi elämä

Lukuisat harjoitustunnit ja hiekka oli tehnyt tehtävänsä ja hyvin palvellut satulani oli lähtenyt kuoriutumaan. Satulan muotoilu on kuitenkin sen verran onnistunut (+ olen Laihialainen), etten malttanut heittää satulaa roskiin. Päätin antaa satulalleni uuden mahdollisuuden ja yrittää vaihtaa nahka pinnan.
Vanha nahka kynittiin irti ja uusi laitettiin tilalle paikallisessa suutarissa.
Satula kynimisen jälkeen.
Satulaa ajattelin käyttää tulevassa musta/punaisessa Wilierin maastopyörässä, joten ajattelin vähän speksata satulaa pyörään sopivaksi.  Pienen keskustelun jälkeen sovimme suutarin kanssa, että käytetään pinnoituksessa punaista ja mustaa nahkaa. Suutarilla meni tuunauksessa muutama päivä ja tänään sain hakea satulan takaisin. Nahka ja työt maksoi muutaman kympin ja sillä sain kuin uuden yksilöllisen satulan. Helppo ja kannattava projekti.
 
Modattu Selle Italia SLR
Samalla kun hain uuden satulan suutarilta, oli postiin tupsahtanut uudet Eliten Emotion -harjoitusrullat. Seuraavassa blogitektissä voisin kirjoitella löytyykö mitään merkittävää eroa 150€ Tacxin ja vajaa 600€ Eliten harjoitusrullissa.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Treenikausi käynnissä

Kausi 2012 on paketissa ja kisakauden jälkeinen laiskottelukausikin on pidetty. Meikäläisen kohdalla laiskottelukausi ei tarkoita täyttä lepoa, vaan lupaa itselle jättää lenkit tekemättä jos ei huvita. Varsin usein sitä kuitenkin löysi itsensä pyörän päältä tai lenkkipolulta. Pääasia kuitenkin oli, ettei tarvitse stressata itseään harjoittelulla. Tehojakin tuli otettua joka viikko "Tehotiistain" merkeissä. Taisi tulla kauden ennätyssyke 190 ylimenokaudella, kun teimme juoksu vetoja Öjbergetin hissikuilussa. Normaali Tehotiistai teimme rullahiihtovetoja Botnia-hallissa. Muuten reenit sujui lokakuussa pyöräillen tai salilla.
Kausi 2012 harjoitusmäärät

Kaudelle 2012 tuli harjoitustunteja yhteensä 645h (1.11.2011-31.10.2012). Pyörän päällä tästä ajasta oltiin 489h, loppuaika kului suksilla, juosten, sauvakävellen tai salilla.
Harjoitusmääriä ei voi enää tulevalle kaudelle nostaa, jos meinaa töissäkin ehtiä käymään. Mutta laatua olisi tarkoitus parantaa. Pitkälle PK:lle ja VK-veto harjoitukselle pitäisi saada enemmän eroa ja jättää tasainen keskialueen puurtaminen kilometrien keräilijöille. Voimaharjoittelussa tarkoitus olisi myös panostaa laatuun ja korvata salilla kyykkimiset lajinomaisella voimaharjoituksella. Salilla toki tulee käytyä, mutta pääpaino tulee olemaan keskivartalossa ja jalkojen osalta maksimivoimassa. Jumia aiheuttavaa perusvoimaharjoittelua koetan välttää.
Talven harjoittelu tulee olemaan pääsääntöisesti hiihtoa ja pyöräilyä. Pyöräilyt tulen tekemään rullilla, spinningissä, Botnia-hallissa ja ulkona. Yritän talven aikana hiihtää muutaman kisankin. Harmi vain kun hiihtokisat tahtoo aina olla perinteistä ja minusta perinteinen on peruskuntoharjoittelua varten:)  

torstai 1. marraskuuta 2012

Vanha vaihtoon

Aikaisemmista teksteistäni voi päätellä että ensi kesän kalusto menee vaihtoon.
Harmikseni joudun luopumaan nykyisestä maasturistani, joka on tämän kauden aikana osoittautunut todella nopeaksi.
Vaikka pyörä on jäykkäperäinen, niin takapää on suunniteltu joustamaan. Pieni jousto tekeekin pyörästä todella nopean ja mukavan ajaa maastossa. Vähän jännittääkin kuinka ensi kesänä oppii ajamaan oikeasti jäykkäperäisellä pyörällä.
Cannondalen tavaramerkki Lefty -keula, on markkinoiden paras keula XC-käyttöön. Erittäin tukeva, mukava ja KEVYT. Kesän aikana kärsityt ongelmat narinan suhteenkin on ohi, viaksi paljastui yksi puuttuva prikka.

Tarkemmat speksit pyörästä löytyy täältä:
http://www.vitalmtb.com/product/guide/Bikes,3/Cannondale/Flash-Carbon-29er-2,4396#product-specs

Ja tässä vielä muutama kuva:


Jos kiinnostaa niin laita kommenttia tai sähköpostia (arto.tikkala@anvianet.fi)

perjantai 5. lokakuuta 2012

Viimeinen pasta annos

Sanotaan että Tour de Francella parhaiten  pärjää se, joka jaksaa syödä vielä illan päätteeksi yhden annoksen pastaa. Aloin miettiä että pitääkähän tämä paikkansa ja paljonkos sitä energiaa oikein palaa reenailussa?
Etsiskelin harjoituspäiväkirjastani vuorokauden, jolloin energiaa olisi palanut eniten. Päiväksi valikoitui kevään Mallorcan leirin 2. mäkipäivä. Pitkän lenkin aikana energian polttoa tehosti lukuisat nousumetrit.
Kokonaisuudessaan päivä sisälsi aamulenkin juosten 29min ja pyöräilyä 4h17 + 3h16. Yhteensä reenatessa aikaa tuhraantui 8h 2min, kilometrejä 160 ja nousumetrejä n.2800m.
Vastaavasti energiaa kului päivän mittaan:
Aamulenkki 215kcal
pyöräily osa1 2919kcal
pyöräily osa2 2038kcal
yhteensä 5172kcal

Netistä löysin arvion että 70kg kaveri kuluttaa energiaa TV:tä katsellessa n. 90kcal/h. Lenkin jälkeen vuorokautta oli jäljellä 16h, joiden aikan kulutin siis vähintään 1440kcal. Yhteensä koko päivänä kului 6612kcal.

Montako leipää pitää vielä vetää?

Kuinkas paljon sitä pitäisi varata lenkille evästä?
Energiageelit ja banaanit on tunnetusti hyvä urheilijan energianlähde. Jotta saisin niistä lenkillä kuluttamani energiat, joutuisin tunkemaan takataskuuni 30kpl 30g energiageeliä (2400kcal) ja 27 banaania (2700kcal). Näiden jälkeen minulle jäisi vielä 72kcal varaa juoda Mallorcan herkullista café con lecheä.

Tuskin koskaan lähden lenkille tuollainen määrä banaania takataskussani, joten päivän energian saannin voisi suunnitella näin:
Aamupala
- Pekoni 100g 515kcal
- kahvi 2 kuppia 100kcal
- leipä 2 kpl 200kcal
- jugurtti 150g 50kcal
- banaani 1kpl 100kcal

Lenkin aikana / jälkeen
- urheilujuoma 2litraa 450kcal
- geelit 4 kpl 320kcal
- kahvit 2 kpl 100kcal
- energiapatukat 2 kpl 400kcal
- palautusjuoma 1 annos 200kcal

Illallinen
Alku ruoka:
- salaatti 500g 350kcal
Pääruoka:
- Pasta bolognese 400g/annos 600kcal
- Big Mac -ateria  1000kcal
Jälkiruoka:
- suklaa kakku 100g 360kcal
- Jäätelö 150g 270kcal
Ruokajuoma:
- olut 4dl 170kcal


Iltapala

- banaani 2 kpl 200kcal
- palautusjuoma 1 annos 200kcal
- rusinat 100g 270kcal
- kahvi 1 kuppi 50kcal

Yhteensä näistä tulisi se 6000kcal, joten vielä ennen nukkumaan menoa pitäisi vetäistä annos pastaa(600kcal)!





maanantai 1. lokakuuta 2012

Uusi pyörä kaudelle 2013

Vaikka olenkin hankkinut uuden pyörän melkein joka kesä, niin on se aina yhtä jännittävää tilata uusi!
Malttamattomana odotan millainen seuraava pyörä on luonnossa ja miten uusi osasarja toimii.
Wilier 101XN

Päädyin Wilieriin positiivisten kokemusten perusteella nykyisestä maantiepyörästäni. Myös geometria on sama kuin hyväksi havaitussa Flashissä.
Wilierin 101XN on merkin "high end" -malli, joka tulee kilpailemaan samalla viivalla muiden merkkien huippumallien kanssa. Rungossa on käytettä samaa tekniikkaa kuin Wilierin maantiepyörien huippumallissa Cento SR:ssä, joten kevyttä ja jäykkää hiilikuitua on luvassa. Lisäksi Italialaiset osaa muotoilun, joten eikähän pyörä silmiäkin miellytä.

Osat:
Keula: Rockshox Sid RL 100mm
Kammet: Sram XX1
Takavaihtaja: Sram XX1
Takapakka: Sram XX1 10x42
Vaihtaja: Sram XX1
Jarrut: Sram XX1
Vanteet: Fulcrum Red Power XL
Putkiosat: Ritchey WCS

Sen verran olen jo ehtinyt speksailla, että putkiosat ja vanteet lähtee vaihtoon ennen ensimmäisiä kisoja. Mutta muuten osat pitäisi olla parasta mitä saa, joten tämän kauden tekniikka murheet pitäisi jäädä historiaan.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Kausi 2012

Kausi lähti käyntiin Porin Satakunta-ajoista. Kelistä ei ollut vielä aistittavissa kesän tulemista, vaan mittari näytti 6 astetta vesisateen kastelemana. Kisa koostui prologista ja 2 yhteislähtökisasta. Onnistuin kun onnistuinkin jäädyttämään itseni totaalisesti ennen prologia, joten näiltä osin epäonnistuminen oli valmis. Prologin jälkeiset yhteislähtökisat jouduin tyytymään pääjoukon vauhtiin ja loppukirissä ei ollut silmää paremmille tuloksille. Lopputuloksissa nimeni taisin olla rivillä 11.

Seuraavalla viikolla ajelin pari kisaa, maakuntaviestin ja Valkeakoski MTB:n. Maakuntaviestin voitosta ja mukavasta tunnelmasta huolimatta, kunto ei ollut vieläkään kohdallaan.

Muutaman viikkokisan ja Salo XCO:n renkaan paukuttelun jälkeen oli vuorossa jo hivenen parempaakin kulkua Tahko MTB:ssä. Reittiä oli hivenen muutettu viime vuodesta ja aikaa kului kärjeltä n. 20 min enemmän, kun taas oma aika oli nopeampi kuin edellisinä vuosina. Ajoni lähti sujumaan vasta 20 kilsan paikkeilla, kun huomasin "päänahkoja" kerääntyvän. Vauhtia oli tänä vuonna tasaisesti polulla, hiekkatiellä ja ylämäissä, kun edellisinä vuosina ajo sujui vain ylämäissä. Puolen välin jälkeen alkoi näkyä merkkejä krampeista, jotka hivenen jarrutti matkan tekoa. Mutta loppua kohden pääsin eroon krampeista ja vauhtiakin tuntui löytyvän lisää. Lopputuloksissa olin 25 ja eroa kärkeen 18:30.
Tahko MTB 2012

Tahkosta sain pienen itseluottamus ruiskeen, joka kuitenkin hävisi hyvin nopeasti seuraavan viikon sairastelussa. Toipilaana ajettu Massi XCO:n oli omiaan lisäämään hyvää fiilistä:). Flunssasta selvittyäni oli vuorossa Joupiska Marathon. Lauantaina isku tuntui olevan vielä kohdillaan, kunnes onnistuin sekoittamaan mahani. Lähdin kuitenkin viivalle huonosta olosta huolimatta. En ole koskaan osannut aloittaa kisoja, mutta tämä oli minunkin pohjanoteeraus. Ensimmäisen 10min jälkeen olin varmaan viimeisiä, mutta lopulta päätin ryhdistäytä ja aloin keräämään sijoituksia. Lopputuloksissa olin sijalla 12, ero kärkeen kerääntyi 18min. Olisin luultavasti sijoittunut huomattavasti paremmin, jos olisin aloittanut ajamisen jo alusta alkean.
Joupiska Marathon 2012

Kouvollassa pidettiin tämän vuoden XCO:n SM-kisat johon minäkin suuntasin. Reitti oli aivan loistava ja se myös sopi kuskille ja pyörälle. Vauhtia pidettiin heti lähdöstä asti, eikä minulla ollut mitään saumaa pysyä kärjessä. Loppua kohden kuitenkin aloin saavuttamaan edellä ajavia ja onnistuinkin ohittamaan pari kisaajaa. Kokonaisuudessaan kauden parhaimpia kisojani. Sijoitus oli 12 ja ero kärkeen 14:38.
XCO:n SM-kisat 2012

Seuraavana viikonloppu sujui Botnia-pyöräilyn merkeissä. Perjantaina oli vuorossa maastokisat ja lauantaina maantie. Maastossa kulku oli hyvää ja paikoin sain jopa eroa ryhmääni joka taisteli 2-sijasta. Selitellä ei saisi,  mutta mielestäni rikkinäinen keulani haittasi hivenen kisaamista. Loppukirissä onnistuin vielä valitsemaan huonon ajolinjan ja jouduin lyömään jarrut lukkoon ennen maalisuoraa. Sijoitus 7.
Maantiekisa todisti minulle taas miksi olen maastokuski. Tyynessä kelissä ja tasaisella maantiellä eroa ei saada ja kisat päättyy usein massakiriin. Irtiottoon kuitenkin pääsi 3 hengen porukka, eikä varsinaista takaa-ajoa muodostunut ollenkaan. Parhaimpien sijoitusten jo mennessä irtioton mukana, ajattelin ottaa massakirin turvallisesti ja päästinkin kiireisimmät ohitseni. Suunitelma toimi hyvin siihen asti, kunnes näin edessäni maalisuoralle pysäköidyn auton. Onnistuin pysähtymään, mutta takanani tullut ei. Rytäkässä rikoin pyöräni ja sain pyöräilyurani ensimmäiset asfaltti-ihottumat. Maali oli riittävän lähellä, joten talutin pyöräni maaliin.

Botnia road 2012

Loppukaudesta ajoin vielä muutaman harjoituskisan ja aluemestaruus maastokisat. Vauhti alkoi pikku hiljaa löytymään ja sainkin aluemestaruuden pitkästä aikaa itselleni. Marathonin SM-kisat ja päästös jäi/jää väliin, koska jouduin lähettämään pyöräni valmistajalle takuuhuoltoon.

Uusinta yritys

Otin tämän blogin käyttöön keväällä 2011 ja julkaisinkin silloin yhden tekstin. Tämän jälkeen kuitenkin unohdin koko kirjoittelun. Nyt ajattelin aloittaa uudestaan ja toivottavasti sisältöäkin siunaantuu useammin.

Tätä kirjoittaessani kausi 2012 on paketissa ja paljon jäi kaudesta hampaan koloon. Kunto ei alkukaudesta lähtenyt millään nousuun ja tuloksetkin on sen mukaiset. Loppukaudesta vauhtia alkoi löytymään, mutta ongelmat pyörän kanssa pilasivat kisani.

Ajattelinkin että tämä blogi voisi toimia jonkunlaisena urheilupäiväkirjanani kohti kautta 2013. Toivottavasti kunto löytyisi silloin jo kauden aikana, eikä vasta syksyn tullen.