keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kisa 2 ja 3

Kisa 2: Maakuntaviesti Kauhajoki
Kuva: SPP-56

Helatorstaina kilpailtiin perinteisesti maantiepyöräilyn maakuntaviesti. Kilpailu käytiin Kauhajoella jossa kierrettiin 10km kierrosta 2 kertaa. Joukkueeseen kuului kolme kuskia ja miesten sarjassa juokkueita oli 8kpl:tta.
Itse ajoin Vaasan joukkueessa 2 osuutta ja vähän jännitti lähteä ajamaan, kun en Mallorcan reissun jälkeen ollut paljoa maantiepyörällä ajanut. Ekalla osuudella meidän joukkueen Tomi Huhtamäki oli päässyt irti Bölen joukkueen Lehtimäen Tonin kanssa. Sovimme Bölen joukkeen toisen osuuden ajajan kanssa, että ajettaisiin vuorovedoin, ettei muut saisi meitä kiinni. Lähdössä kuitenkin eroa tuli heti meidän ja Bölen välillä, joten päätin antaa mennä. Jalat toimi yllättävän hyvin ja eroa tuli tasaisesti takana tuleviin. Vaihtoon tullessa ero 2:na olevaan Böleen oli n. 5min. Viimeisellä osuudella Topparin Jaakolla oli helppo homma hoitaa voitto kotiin, mutta Jaakko ei päästä nyt itseen helpolla vaan tykitti osuutensa nopeiten.
Voitto on tullut nyt 4 vuotta peräkkäin Vaasaan ja itse olen ollut 3 kertaa mukana. Vaasassa on kyllä muutamia kilpakuskeja, muttei yhtäkään junnua. Toivottavasti tähän saataisiin joskus muutos.

Kisa 3: Skins MTB Rajamäki
Kuva: Kaisa Kekola

Lauantaiksi matkasin Rajamäelle Marathon cupin avaukseen. Tiedossa oli pitkä kisa, kun voittajan ajankin epäiltiin ylittävän 3 tuntia. Jotenkin jännitin selkäni puolesta, koska jo Liedon 1,5h rynkytyksessäkin se oli sanoa työsopimuksen irti. Lisäksi olin vaihtanut selvästi kevyemmät renkaat alle, samalla myös renkaiden ilmatila oli puolittunut. Mutta ei muuta kuin viivalle ja katsomaan miten käy.
Lähtö tapahtui nätisti asfalttia pitkin etuauton pitäessä vauhdin maltillisena. Vaikka tälläisissä tilanteissa ei saa ajaa kovaa, niin jotenkin aina onnistun tippumaan joukon hännille. Mutta alkusotkuista selvittyä löysin kuitenkin Korpelan Akista sopivan peesin. Akin perässä sainkin aivan hyvän lähdön kisalle ja ajattelin, että nyt minä näytän! Onneksi kuitenkin tuli ongelmia, jotta pystyin palaamaan mukavuusalueelle :)
Ensimmäisissä kivikoissa onnistuin kääntämään sarvia niin, että ne kääntyi renkaisiin nähden. Pysähdyin kääntämään niitä takaisin, huomasin stemmin jääneen löysälle. Lähdin kuitenkin ajamaan ja taas seuraavassa paikassa jouduin kääntämään stemmiä suoraan. Seuraavan kerran jälkeen alkoi jo vähän ajo hirvittämään, koska pyörä alkoi mennä mihin sattui. Onneksi paikalle osui rehti kilpakumppani, joka lainasi minulle työkalua stemmin kiristämiseen. Erittäin ISO KIITOS tälle kaverille.
Stemmi ongelmien jälkeen matka jatkui, mutta suurin isku oli kadonnut. Ajoinkin tällä ns. mukavuusalueella 1 kierroksen lopun ja toisen kierroksen. Mutta kolmannen kierroksen alussa ohitin aika ison porukan ja sainkin siitä hyvän iskun viimeiselle kierrokselle. Kolmas kierros menikin erittäin hyvin ja nostin sijoitustani reilu 10 sijaa. Tätä vauhtia kun olisi pitänyt koko matkan, niin ties mikä olis ollut sijoitus.
Maalissa oli vielä hyvin energiaa ja selkäkin oli vielä leikissä mukana, joten kestävyys alkaa olemaan kunnossa, enää vauhti tarvitaan. Sijoitus oli 14 ja aika oli 3h 32min, eroa voittajaan tuli 23min.

2 kommenttia:

  1. Tuo Rajamäki oli kyllä sulta tosi hyvin ajettu. Vielä pikku ongelnmat pois niin pääset kymmenen parhaan joukkoon helposti. Tuolla oli kuitenkin suurin osa Suomen parhaimmistosta mukana.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia. Itsestäkin tuntui varsinkin 3 kierros hyvältä, alkoi tulemaan aivan maastopyöräilijän näköistä kaveria selkä edellä vastaan:) Toivomus oliskin päästä joskus 10 sakkiin, kun suurin piirtein kaikki olis viivalla. Siihen pitäis olla mahdollisuus, mutta silloin kyllä pitää saada jo mieskin tiukalle.

    VastaaPoista