Tuotetesti: Extreme Frost Overshoe

Näin viime talvena kaverilla käydessäni ekan kerran nämä valtavat töpsykät. Heti ulkonäkö antoi ymmärtää, että näillä olisi mahdollisuus tarjeta myös suomen lämpenevissä talvissa.

Ennestään minulla on parit talvikengät, mutta ei niillä oikeasti tarkene pakkaskeleillä. Lenkit menee yleensä kävelyksi, kun varpaista lähtee tunto.

Niin ja nämä olen ostanut aivan oikealla rahalla, joten "sponsorointi" ei vaikuta arvosteluun.

Nämä ei ole mitkään pikku tossut.

En ole mikään talvipyöräilyn suuri ystävä. Pääasiassa talven lenkit teen trainerilla, hiihtäen tai juosten. Mutta tänä talvena olen alkanut pääsemään hommaan mukaan cyclo crossin hankinnan myötä ja sen myötä tossut on päässyt useamman kerran tosi toimiin.

Tossut on suuret ja niissä on reilusti toppausta. Pohja on paksua kumia, jonka ansiosta niillä on hyvä kävellä. Paksun pohjan päätarkoitus on tietenkin kylmän eristäminen, mutta ei kävelyominaisuudesta haittaakaan ole. Ostin koon 40-41 ja ne mahtuu just ja just Gaernen 42 talvikenkien päälle. Kesäkengät minulla on kokoa 40-41.

Isosta koosta huolimatta päälliset on yllättävän huomaamattomat jalassa. Mielestäni paljon mukavammat kuin perinteiset neopreeni-päälliset. Paksu pohja hankaloittaa jonkun verran klossin kiinnittymistä. Olen suunnitellut jos vähän suurentaisi klossin reikää pohjassa. Toisaalta  olen aina saanut klossit kiinni ja isomman reijän myötä päällisistä voisi tulla kylmemmät, joten homma on jäänyt vielä ajatuksen tasolle.

Tossut pääsi tosi testiin Syötteen talvipoluilla

Pääsin testaamaan tossuja kunnolla Syötteen talvipoluilla. Pakkasta oli parhaimmillaan -15C, joten sen kylmemmässä ei ole edes järkevää ajella. Tossujen alla minulla oli pelkät kesäkengät, joihin olen lisännyt foliot pohjallisen alle. Parhaimmiksi sukiksi olen todennut perinteiset villasukat. Merinovillat ja muut härpäkkeet kun tahtoo kostua ja sitä myötä alkaa jalat jäätymään. Syötteellä tein 3kpl parin tunnin lenkkiä, eikä jalat jäätynyt merkittävästi. Huomattavasti paremmin tarkeni kuin Gaernen talvikengillä. Olen testannut päällisiä myös Gaernen talvikengillä, silloin klossi ongelma korostuu, mutta toisaalta jalat tarkenee tosi hyvin.

Voin lämpimästi suositella tossuja. Huomattavasti halvemmat kuin oikeat talvikengät ja pesee mennen tullen vastaavat neopreeni-hässäkät.

Tossuja saa esimerkiksi täältä:

https://www.rushoutlet.fi/extreme-frost-overshoe-p-142.html 

Pari viimeistä

Hyvinkää XCO

Hyvinkäällä oli taas viime vuosista tuttu kauden päätös. Tai ainakin kaikki niin luuli?!
Rata on teknisesti super helppo, eikä siinä ole edes paljoa nousua. Mutta helppous tekee reitistä yllättävän raskaan. Kun ei ole nousuja, niin ei ole laskuja. Eikä edes teknisistä kohdista saa jalat taukoa. Reitti ei mielestäni ole täytä millään tavalla XCO:n määrityksiä, mutta toisaalta se on älyttömän kiva rata kisata. Koko ajan saa ajaa isoa kovaa, kunhan muistaa väistää enimmät reitille osuvat puut. Lopun seinänousu saa hapot kivasti liikeelle joilla on sitten kiva jatkaa seuraavalle kierrokselle.

(c)waterproofsport

Kai ne mun jalat oli ihan hyvät. Parilla ekalla kierroksella jäin Emil Uiton kyydistä ja tein matkaa muun porukan mukana. Hannun kanssa saatiin pidettyä sen verran vauhtia, että muut tippui kyydistä. Jossain 3 ja 4 kiekan paikkeilla huomasin, että olin yksin ja pyörittely tuntui ihan kivalta.
Sainkin kuulla että aloin saavuttaa Emiliä. Kierros kierrokselta lähestyin ja pienemmillään ero huudettiin olevan vain 9 sekuntia. Mutta ei auttanut, Emil veti turhan kovaa ja maalissa eroa oli 11s Kauden eka podium kuitenkin ja pysti kotiin. Sai mitallikaappi edes jotain täytettä tällä kaudella.

Loppu tuli taas mukavasti, mutta en aivan saanut puristettua kärkeen.

Nivala XCM SM

Nivalassa sattui onneksi sateessa tauko, kun Pyörärinki järjesti 2017 XCM SM-kisat.

Reitti oli suurimmalta osalta tuttu, mutta siihen oli lisätty muutama uusi pätkä jotta kierroksen pituus saatiin 25 kilometriin. Kierroksia ajettiin 3kpl:tta.

Oon ajellut reittiä kuivalla ja polut on silloin suurimmaksi osaksi tosi mukavia ja nopeita. Mutta viime viikkojen sateet oli tehnyt hommasta jonkun verran raskaampaa.

Kisa lähti käyntiin leppoisalla vauhdilla, kun kukaan ei halunnut räjäyttää jalkoja ensimmäisellä hiekkatiellä. Itselle ekan kierroksen vauhti tuntui polullakin aika helpolta. Positiivisena yllätyksenä huomasin 10km kohdalla, että meitä oli kärjessä enää 6 ukkoa. Jännä homma että vaikka tosiaan tuntui suhteellisen helpolta, mutta kun yhdessä kohtaa töppäsin ja tuli n. 15m ero, niin sen kiinni ajelemiseen helppous sitten loppuikin. Vielä yksi heikko hetki Pyssymäen kuntoradalla, niin kärki katosi.

Vielä 1 kierroksen lopulla oltiin kuvassa mukana. Kiitos Tarja K. kuvista.

Jäinkin sitten yksin vaikeroimaan toiselle kierrokselle. Pystyin kuitenkin pitämään vauhdin lähes samana, eikä takaa tullut kuin Kauppisen Kalle härnäämään. Kalle pysyi koko kierroksen näköetäisyydellä. Mutta kun onnistuin rikkomaan renkaan 2 kierroksen lopulla, niin Kalle meni ohi ja katosi. Molemmat harmitteli jälki käteen, kun ei päästy viimeiselle kierrokselle yhteistyöllä. Olis saattanut tulle Emilille vielä kiire meidän kanssa :) Kolmas kierros meni taas yksin ajeluksi, mutta pystyin edelleen pitämään vauhdin tasaisena. Sijoitus yleisen sarjan 6. ja kokonais kisan 7. (Kalle ajoi M40-sarjassa).

SM 6. on hyvä päättää tämä kausi

Hyvinkäästä ja Nivasta jäi hyvä fiilis, melkoisella varmuudella oon alkanut tekemään oikeita asioita. Vaikka molemmista jälki käteen olisin halunnut enemmänkin, mutta nyt kuitenkin alkaa taas tuntumaan kisaamiselta ja jotenkin edes pystyy vastaamaan muiden vauhtiin.

Ajelen vielä ainakin muutaman Seinäjoki Cyclocross Cupin ja ehkä eksyn Pirkka XCM. Mutta meen fiiliksen mukaan. Seuraava kausi alkaa lokakuussa, kun suuntaan Espanjan lämpöön.

Elonmerkkejä blogissa ja kuskissa

Niin vain se blogin kirjoittelukin jää, kun ei meinaa pyörä kulkea. Perinteiset kisarapskatkin jää kirjoittamatta, kun ei kisoista jää muuta mieleen kuin hapot. Alkaiskohan tästä nyt se ryhdistäytymisvaihe?

Tahko MTB

Suurin ja kaunein Tahko MTB ei pettänyt tänäkään vuonna. Keli oli loistava ja tunnelma kohdillaan. Vaikka kisassa oli aivan järkyttävän huonot jalat, niin kisan jälkeinen karpalolonkero, terassi, aurinko ja kaverit nosti taas fiiliksen kohdilleen.

Kotona Stravaa tutkiessa, segmenttien ajat vahvisti omat tuntemukset. Alamäissä ja poluilla vauhti oli kohtuullista, mutta ylämäessä vauhti oli viime vuotista nihkeämpää ja edellis vuonna ajoin sentään kaksi kierrosta. Ens vuodeksi jäi sen verran hampaan koloon, että vieläkin leukoja pakottaa. Voi se johtua toki kaatumisestakin.

Tahko MTB oli taistelua alusta loppuun. Kiitos Waterproof Sport tästä ja muista kuvista

Cycli XCO ja XCM

Pari viikkoa Tahkosta oli Cycli viikonloppu. Lauantaina XCO ja sunnuntaina XCM. Kisat olivat myös ensi esiintyminen Crocin kalustolla. XCO:hon halusin lähteä kokeilemaan jäykkäperällä. Crocin jäykkäperä on nimittäin mun uusi suosikki pyörä. Itseasiassa koko Croc homma lähti siitä käyntiin. Alpen Tourin jälkeen olin päättänyt, että ensi kaudeksi mun pitää saada kevyempi ja tehokkampi jäykkäperä alle. Trekissä oli hyvä geometria ja se oli mukava ajaa, mutta sitä vaivasi alusta asti tietynlainen nihkeys. Pyörä ei tuntunut koskaan herkältä ja kevyeltä ajaa. Menin koeajamaan Croccia ja ihastuin siihen välittömästi. En ala tässä liikaa Croceja hehkuttamaan, koska netissä on jo liikaakin ylistäviä blogitestejä. Mutta silti vahvasti kehotan testaamaan Croc:ia jos olet pyörää hankkimassa. Croc HT kestää vertailun minkä tahansa merkin parhaimpiin jäykkäperiin, makuasia minkä sitten niistä valitsee.
Niin siitä lauantain kisasta: Ajo oli niin sanotusti kauden parasta syöttöä ja lopuksi alkoi jo varmaan etäisesti näyttämäänkin uskottavalta. Ennen kaikkia kisaaminen oli jälleen mukavaa, eikä pelkää jatkuvaa maitohappokylpyä.

Alkoi taas muistumaan miksi tykkään kisailla. Kiitos taas Tarja K kuvista.

Sunnuntain marathonille Croceista mukaan pääsi täysjousto. Marathon reitti on ehdottomasti täysjouston hommia, paljon juurakkoista tasamaapolkua. Kai se kulku oli ihan jees, mutta sen verran reitillä oli siirtymiä, että tämän kauden ongelmat tuli aika boldina esiin. Siirtymillä taistelin ja poluilla koitin jotain yrittää. Sen verran poluilla kuitenkin tapahtui, että saatiin isompi porukka hajalle ja toisen kierroksen lopulla meitä oli enää 3 jäljellä. Muutoin taktiikka oli loistava ja toimiva, mutta itse menin tippumaan kyydistä kolmannen kierroksen alussa. Sijoitus kuitenkin 7.

Tästä porukasta voiton vei Petri

SM XCE ja XCO

Oma seurani ProMTB järjesti Valkeakoskella SM-kisojen tuplaviikonlopun. Lauantaina XCE ja sunnuntaina XCO.

Itse osallistuin ekan kerran Eliminator kisaan ja koukuttavahan kilpailumuoto sekin on. Kyllähän näitä ajaisi enemmänkin kuin kerran vuodessa.
Oma kulkukin parani erä erältä ja viimeisessä oli jo vähän yritystä. Sijoitus 7. Loisto tulos meikäläiselle näissä karkeloissa.

Hanaa!!

Seuraavana päivänä lähdin pelon sekaisin tuntein XCO-kisaan. Taso oli sen verran kova, että hyvänäkin päivänä löytää itsensä viimeiseltä sijalta. Vielä kun ProMTB oli tehnyt loistavan, mutta pirun raskaan radan. Alun itsesäälistä kun selätin, niin huomasin että tässähän ollaan ihan kohtuu sijoilla. Ensin sain kiinni Uus-Piuharin Teemun, jonka ekan kierroksen vauhdille olen todella kateellinen. Kuvista päätellen Teemu ajaa muina miehinä alut kärjen mukana, se ei ole multa onnistunut, vaikka sitä olen usein yrittänyt.
Teemun jälkeen näin horisontissa Samuel Halmeen. Sain yllätävän nopeasti Samuelin kiinni ja pääsin samantien ohikin. Samuel kuitenkin jäi kuin takiainen peesiin. Loppukiriin en uskaltanut hommaa jättää, sen verran opin eilisestä XCE kisasta. Pari viimeistä kierrosta sainkin rypistellä. Onneksi viimeisessä mahdollisesssa paikassa sain riittävän eron joka riitti maaliin.

Suomen paras XCO-rata?

Osakausi katsaus

Kausi on ollut pettymys, sekavaa taistelua koko ajan. Toisaalta taistelujen lomassa olen mielestäni tajunnut, mitä kestävyysurheilu on ja kuinka sitä oikein kannattaisi reenailla. Ens vuonna nähdään, olenko vieläkään tajunnut yhtään mitään, onko kaikki puheeni vain joutavaa haihattelua ja tulleeko ensi kesästäkin yhtä kylmä. Mutta vakaa aikomus on vielä joskus ajaa isoa kovaa, vaikkei minua ihan junioriksi enää monessakaan kategoriassa laiteta.

Motivaatio on kuitenkin välin notkahduksen jälkeen taas yllättän korkealla. Ens vuonna AlpenTourilla haluan ajaa kovaa ja nähdä mihin se riittää. Sopiva vuorikauris on ainakin saatu alle.

Ennen ensi kautta on tätäkin "kesää" vielä kuitenkin jäljellä. Korsossa tupla viikonloppu XCO:ta. Hyvinkäällä XCO:n finaali, Nivalassa XCM SM ja Pirkka MTB:kin ajattelin käydä ajamassa. Kaiken lisäksi viime aikaisissa harjoituksissa en ole voinut välttyä tunteelta, etteikö kunto olisi vähän nousussa. Saattaa olla että tulevat kisat vie niiltäkin ajatuksilta maton alta, mutta ainakin harjoituksissa on taas ollut kivaa.

Mutta näihin kuviin, näihin tunnelmiin, nähdään kisoissa.
-Arto-

AlpenTour Trophy

Lähtökohdat

Tänä kesänä sain aikaiseksi taas yhden ruksin To Do -listalle, eli kilpaileminen ulkomailla.
Kisaksi valittiin viime talvena AlpenTour Trophy Itävallan Schladmingissa. Kisa oli sopivaan aikaan ja sopivan mittainen. 4 päivää on juuri sopiva, ei liian pitkä, eikä toisaalta tarvitse matkustaa yhden päivän takia.

Kisaan lähdettäessä oli useampi kysymysmerkki:
- Parini Lieven De Rycken kanssa olimme ajaneet vain yhden lenkin ennen tätä.
- Oma kunto ei ole alkukauden aikana ollut kohdillaan.
- Oma pärjääminen perustuu ajotekniikkaan ja taloudellisuuteen. Siitä ei ole 15km hiekkatienousuissa hyötyä.

Lähdin siis kisaan siis ilman isompia odotuksia, lähinnä tutustumaan alpeilla kisailemiseen ja nauttimaan reitistä.

Reitti:

Maalintulo ja lähtöalue

Kisa oli siis 4 päiväinen. Lähtö ja maali oli joka päivä samassa paikassa, lukuunottamatta viimeisen päivän aika-ajoa Planain huipulle.

Ensimmäinen päivä tarjosi 2800 nousumetriä 61km matkalla. Lähtö meni yllättäen Schladmingin keskustan läpi ja oli sinänsä mielenkiintoista, kun porukkaa lippasi läpi torikahviloiden.
Nousumetrit kerääntyi käytännössä kahdesta noususta, ensimmäinen oli reilun 1100m ja toinen oli vajaa 1000m. Toisen nousun loppu oli järkyttävän jyrkkä, eikä 32/42 välitys enää tuntunutkaan enää niin mukavalta. Suomessakin on vastaavan jyrkkiä nousuja, mutta ei läheskään näin pitkiä ja varsinkin kun sen alle oli ajettu 30min 10% hiekkatienousua.
Ekana päivänä sain huomata, että paikalliset ajaa jäätävää vauhtia hiekkatielaskuissa. Varsinkaan ekassa laskussa, ei meinannut hermot riittää päästää vajaata 70km/h hiekkatie mutkaan, jota EI SAA päästää pitkäksi.

Ensimmäinen etappi alkaa olemaan maalissa.

Toisena päivänä statistiikka näytti 68km, nuosua 3100m ja lämpöä 31C. Reitti oli selvästi eri tyylinen kuin edeltävä päivä. Sisälsi huomattavasti enemmän polkua ja nousujen jyrkkyydet vaihtelivat koko ajan. Omasta mielestä tämä oli kisan paras reitti samalla raskain. Reitillä oli muutama todella jyrkkä nousu, varsinkin Ramsaun hyppyrimäen kohdalla. Myös sen jälkeinen alamäki oli mallia jyrkkä, poistuttiin mukavuusalueelta aika reilusti. Lopussa oli vielä vajaa 800 nousumetrin mäki, jota ilmankin olisi ollut hiki maalissa. Vertaisin tätä etappia Tahkon 120km, vähän lyhempi matkassa ja ajassa, mutta nousua huomattavasti enemmän.

Dachsteinin nousu selätetty. Päivä sisälsi mahtavaa nousua, lasku ja hienoja polkuja.

Kolmas päivä piti olla selvästi edellispäiviä kevyempi. Reitti alkoikin maltillisesti n. 300metrin nousulla, josta sai tulla vauhdikkaasti alas aina 22km kohdalle. Tästä alkoikin sitten reissun pisin ylämäki, joka päättyi 35km kohdalle 1150m nousumetrin jälkeen. Pakko myöntää, että oli paikoin vähän puuduttava :) Oma jalkakaan ei enää ollut herkimmillään. Mäen päältä onneksi alkoi alamäki voittoinen pätkä loppulaskun päälle. Loppulasku oli kisan parasta antia. Flowtrailiä vajaa 5km ja pudotusta 800m.

Käsittämättömän hieno 3-päivän loppulasku

Neljäntenä päivänä oli enää vuorossa loppunousu Planai laskettelukeskuksen huipulle. Nousua oli 1300m verran 14km matkalla. Kisaan lähdettiin väliaikalähdöllä 20s välein. Reitti alkoi heti pystysuoralla seinänousulla, jossa oli kiva räjäyttää kylmät jalat. Onneksi sen jälkeen sai palautuella n. 7-8% noussussa. Mäen puolivälissä noustiin edellispäivän Flowtrailia ja näin päin se oli huomattavasti jyrkempi. Pakko oli säästää jalkoja ja taluttaa, kadenssi olisi ollut 30 paikkeilla 32/42 vaihteilla. Loppu oli helpompaa ja maali tuli hieman yllättäen vastaan, joten kunnollinen loppukiri jäi tekemättä.

Kauan odotettu maali tuli odotettua nopeammin?

Loppu fiilikset ja oma suoritus

Oma kulku oli parina ekana päivänä yllättävän hyvä. Ensimmäisessä nousussa, jopa sain vain nautiskella ja vauhti oli silti kohtuullista. Jyrkimmät nousut nousi todella hyvin kahtena ekana päivänä, mutta viimeisinä päivinä liian isolla vaihteella vääntäminen oli vienyt voimat jaloista. Varsinkin loppunoususta jäi vähän vaisu fiilis, kun ei enää löytynyt totuttua vauhtia.
Alamäkiajon opin yllätävän nopeasti ja kolmantena päivänä yhtäkkiä huomasin ohittavani porukkaa kovavauhtisissa alamäissä. Polulla suurin osa paikallisista ei pärjää alkuunkaan, reitillä oli muutamia tasamaapolkuja, jossa pystyi heti pitämään melkein puolta kovempaa vauhtia muihin verrattuna. Huomaa että Keski-Euroopassa marathonit ajetaan hiekkateilla, polkuajo ei ole lähelläkään suomen tasoa.

Reissu oli kaikin puolin super hieno. Maisemat on jotain käsittämätöntä ja kaikki järjestelyt viimeisen päälle. Ihmiset on todella ystävällisiä ja tunnelma on hieno.
Melkoisella varmuudella tulen jatkossakin osallistumaan AlpenTourille. Ensi vuonna pyrin osallistumaan kisaan tosissani ja testaan millaista vauhtia pystyn pitämään maailman huippuihin nähden. Usko on kova, että vielä voin kehittää omaa vauhtiani. Varsinkin kun viime aikoina on alkanut varmistumaan mikä omassa harjoittelussa on mennyt vikaan, kun tehoja ei ole riittävästi panostukseen nähden.

Katseet kohti ensi vuotta!

Tätä on odotettu

Tässä on jo useampi vuosi kisailtu ja joka vuosi on menty jossain määrin eteenpäin. Olenkin odotellut että koska käy niin että mennään askel taaksepäin. No nyt se tuli.

Lyhyet kisaraportit ennen yhteenvetoa:

Laihia Training Center XCO 2017 Spring edition:

Ajateltiin ettei nöyristellä kun nimettiin kisaa :) Ja saatiinkin ennätysmäärä osallistujia harjoituskisaan 15kpl. Innolla odotin ensimmäistä kisaa, koska harjoituskausi oli mennyt ilman ongelmia.Tosin tiesin ettei jalka ole varmasti parhaimmillaan, kun olin sen verran reenaillut viikon mittaan. Mutta silti tuli yllätyksenä, kuinka tahmeaa meno oli. Jalat oli aivan velliä, eikä rauhallisen alun jälkeen ollutkaan lisävaihdetta koneessa.

Palaveri valmentajan kanssa ja reenikalenterin selailu osoitti, että tehoja oli tullut rajusti liikaa viimeisen kahden viikon aikana. Ajateltiin, että homma paranee levolla ja seuraavana viikonloppuna Liedossa olisi parempi meno.

Lieto XCO

Raikas keli odotella lähtöä

Tuttu startti tänäkin vuonna XCO cupille. Keli oli vain jotain uutta, eipä oo ennen tullut startattua kisaan tuulitakki päällä.
Laihian kisan jälkeen olin panostanut iskarin säätöihin, kun aina tyhmyyttään pumppaa iskarit aivan liian jäykäksi muka tehokkaaseen kisasäätöön. Täysjousto on täysjousto ja siitä on turha koittaa säätää jäykkäperää. Nyt kuitenkin maltoin lähteä riittävän löysillä iskareilla ja pyörä oli aivan loistava. Liedossa tarvittankiin luottoa pyörään, koska se on mielestäni cupin teknisin rata.
Kaiken kaikkiaan todella mukava reitti ajaa ja jos talven jäljiltä on ajo vähän kohmeessa, niin kelistä huolimatta se yleensä löytyy. Niin tälläkin kertaa mutta jalat oli edelleen pahasti hukassa.
Sijoitukseen olen ihan tyytyväinen, mutta aika ja oma suoritus jäi kyllä kaivelemaan pahasti.

Evoc XCM

TORJUNTAVOITTO. Jalat oli edelleen hukassa, mutta sain taloudellisessa ja tasaisella ajolla sen irti mitä oli otettavissa. Pyörä oli ehkä jopa entistä parempi ja oma ajo teknisimmillä pätkillä on mennyt eteenpäin. Kierroksen puoli välissä on jonkun verran teknisempää polkua ja siellä sainkin nostettua sijoitustani TOP kymppin. Kierroksen loppu sitten mitä tehottomalla koneella pääsee ja toivoen ettei takaa tulla ohi.
Rajamäen marathon reitistä alkaa muodostumaan minun lempi rata. Sopivasti nopeaa ja paikoin vähän teknisempääkin polkua. Kelit on aina ollut hyvät ja järjestelyt parasta suomen marathon
rintamalla. ISO kiitos Evocin pojille ja muille asianomaiselle mahtavasta kisasta!

Missä mättää!?

Olemme valmentajan kanssa aika varmoja mikä meni pieleen, vaikka reenikausi on sinänsä ollut ongelmaton. Itseasiassa sama vika on varmaan vaivannut minua koko kilpaurani ajan.
Vaikka minun reenimäärät ei ole mitään älyttömiä, mutta olen silti panostanut täysillä pyöräilyyn. Kova polte tulla vielä joskus hyväksi pyöräilijäksi, on näkynyt siinä että olen tehnyt vedot aina täysillä. Tehomittarin myötä vielä korostunut, kun aina on pitänyt yrittää "wattiennätystä", on veto sitten kestänyt 1min tai 30min.
Täysiä puskeminen ei ole niin kongreettisesti haitannut aiemmpina vuosina, kun olen tehnyt pääsääntöisesti pitempiä vetoja. Tänä vuonna kun olen tehnyt huomattavasti enemmän lyhyitä vetoja, niin lihaksisto on todennäköisesti ylikuormittunut. Samaan aikaan kun talvi oli mikä oli, niin pitkät hiihtolenkit ja muutenkin aerobinen harjoittelu jäi liian vähälle.
Nähtäväksi jää onko diagnoosi ja/tai onko korjaavat liikkeet oikeita, mutta nyt
jätän seuraavat kisat väliin ja keskityn peruskuntoon jonkun aikaa. Katotaan kisoja sitten, kun jalat taas haluaa alkaa kisaamaan. Itävaltaan ja Tahkolle kyllä mennään, mutta muu on vielä epäselvää. Niin ja on sekin varmaan että tänä kesänä tullaan ajamaan ja nauttimaan pyöräilystä vähintään yhtä paljon kuin ennenkin! 

Testi: Trek Fuel EX 9.8 27.5 Plus

Lähtökohta

Muutama viikko sitten olin viikonlopun Tampereella seuran yhteisreenissä. Omasta täysjoustosta puuttui ohjaustanko ja toinen pyörä oli sillä hetkellä molemmista päistä jäykkä. En jaksanut alkaa vaihtelemaan osia, vaan mieleen juolahti, että Cycli oli tarjonnut minulle testiin Trekin Fuel EX:ää 27,5+ kiekoilla. Ajattelin että nyt siihen olis sopiva aika ja paikka.

Trek Fuel EX 27.5+. Tälläinen hauskan polkupyörän kuuluu olla.

Runko ja Osat

Fuel EX on ns. trail-pyörä. Eli siinä on joustoa takana 130mm ja edessä 140mm, jousituksen hoitaa Fox. Plussa-koon renkaat on 27.5 x 2.8. Läskipyörästä siis ei ole kyse, vain hieman pyylevästä. Samaan runkoon voi heittää suoraan normit 29-kiekot, koska renkaan ulkohalkaisia on lähes sama.
Vaihteet ja jarrut on Shimanon XT -osasarjasta ja niiden toiminnasta on todella paha keksiä huomautettavaa, ottaa hinnan huomioon tai ei.

Ohjaamon tukevuus oli aivan omalla tasolla verrattuna XC-kiikkuihin.

Stemmi ja ohjaustanko on Bontragerin Line sarjasta. Ohjaustanko on halkaisiltaan 35mm ja leveyttä 750mm. XC-pyörissä normi halkaisija on 31.8mm ja voin sanoa, että eron huomaa heti ensi polkaisulla, tukevuus on aivan eri tasolla. Testin jälkeen aloinkin miettimään, että 35mm putkista olisi varmasti hyötyä myös XC-pyörissä. Stemmissä on myös Trekin Knock Block, joka estää ohjaustankon kääntymisen/iskeytymisen runkoon. Hyödyllinen jos on tapana kaatuilla, mullehan ei niin koskaan käy :) Mustasilmä johtui vain liian matalasta ajoasennosta kiviin nähden.

Osista ei sen enempää tarvitse kertoa, niissä kun ei ole mitään pullon kaulia, joten pyörällä voi suoraa alkaa pommittaan. Alun perin pyörässä tosin taitaa olla 2x11 vaihteet, mutta XT:n kammet saa helposti yhdelle eturattaalle. Ja itseasiassa jopa täällä Laihialla on alkanut liikkua huhuja, että XT:n etuvaihtaja toimii niin hienosti, ettei sitä tarvitse välttämättä heti irrottaa. Mutta korostan tämä on vasta huhu, neuvoisin edelleen irottamaan etuvaihtajan jo ennen ensimmäistä koeajoa :)

Ajettavuus/erot

Okei, nyt päästiin asiaan. Tämä pyörä on jäätävän hauska! Pyörä suorastaan vaatii kokeilemaan, kuinka kovaa uskallat mennä mutkiin tai alamäkiin.
Kaikki osat ja runko on pykälää tukevemmat kuin XC-pyörissä ja sen väistämättä huomaa. XC-pyörissä on painon vuoksi jouduttu tekemään kompromisseja tukevuudessa. Eikä yksikään testaamistani XC-pyöristä ole lähelläkään Fuel EX:n tukevuutta.

Vaikka ero jouston määrässä ei kuullosta isolta, 100/100mm vs 130/140mm, niin ajossa ero on merkittävä. Pyörää voi ajaa maastossa aivan eri tavalla. Itseasiassa jäykkäperää ja 100mm XC-täysjoustoa joutuu ajamaan lähes samalla tavalla. Lyhyt täysjousto pitää renkaan paremmin maassa, mutta silti sillä joutuu jumppaan samaan tapaan kuin jäykkäperän kanssa. 130/140mm mahdollistaa sen ettei aivan kaikkia pikku kuoppia tai kiviä tarvitse huomioida, vaan saat keskittyä isompiin muotoihin ja samalla hauskan pitoon. Jousitus korjaa pienet virheet, jos niitä on tapana tehdä. Trekin Full Floater -jousitus Foxilla pitää homman tehokkaana, joten pyörällä oikeasti jaksaa mennä kovaa kauemminkin. Ajotyylistä riippuen tällä voisi osallistua kisoihinkin, mutta omalle ajotyylille Top Fuel on edelleen oikea työkalu kisoihin. Ero kiihtyvyydessä ja tehokkuudessa on kuitenkin vielä merkittävä.

27.5+ kuskin näkukulmasta

27.5+ koon renkaat teki myös vaikutuksen. Koko aikana ei tullut miettineeksi renkaiden leveyttä ja sen tuomaa hitautta. Olisi kiva ajatella, että olin huomattavasti seurakavereitani parempi ylämäissä, mutta valitettavasti syy taitaa olla ainoastaan plussa koon renkaissa. Pyörä nimittäin kiipesi todella kivuttomasti lumisia Kaupin mäkiä. Perttu on muuten aika haka löytämään kaikki mäet matkan varrelta.

XC-kisapyörät on todella tehokkaita, keveitä ja nopeita, mutta ne kaikki on jossain määrin huteria ja epämukavia poluilla. Fuel EX tuntuu oikeasti niiden jälkeen luksukselta. Pyörä ei taivu eikä kolise, vaan se menee tukevasti, äänettömästi ja ennen kaikkea mukasti poluilla.

Geometriakin on viissin hyvä kun en keksi siitä mitään sanottavaa. Pyörä ei ollut kankea vaan ainoastaan varman tuntuinen. Vaikka kulmat on huomattavasti loivemmat kuin Top Fuelissa, ei sitä alun jälkeen enää ajatellut. Suurin ero tulee ahtaissa ja teknisissä paikoisa jossa joutuu hypyttämään pyörää. Top Fuelissa keula ja takapää nousee heti käskystä, kun taas sagin vuoksi samalla voimalla Fuel Ex:ssä rengas on edelleen maassa.

Yhteenveto

Testi viikonloppun jälkeen mieleeni jäi kummittelemaan kysymyksiä "Mahtuisko talliin vielä yksi maasturi?", "Kuinka perustella tarve vaimolle?", "Oliskohan Enduro kivaa?" ja "Mistä saataisiin Laihalle mäkiä?" Jälkimmäinen tosin ei liity mitenkään Fuel EX:ään.

Jos et aja kisaa viimeisistä sekunneista taistellen vaan haluat oikeasti nauttia hienoista poluista kun niitä osuu kohdalle, niin silloin kannattaa ehdottomasti valita Fuel EX. Pyörällä on todella nautinnollista ajaa helppoja rauhallisia polkuja, mutta samalla se haluaa päästä pommittamaan vaikeampia ja vauhdikkaampia pätkiä. Top Fuel kyllä kiipeä kuin kaselli ja kiihtyy hätäiseen, mutta samaa huolettomuutta poluilla sillä ei vain voi kokea.

Tätä täytyy vielä päästä kokeilemaan kesällä ja 29 renkailla, voi olla että silloin mielessä velloviin kysymyksiin löytyy helpostikkin vastaus.

Kiitos Cycli ja Medilaser Pro MTB mukavasta viikonlopusta.

Trek Procaliber

Olen jo pitemmän aikaa ajatellut kirjoittaa jokaisesta tämän ja ensi kauden pyörästä.
Ensimmäisenä esirippua saa raottaa reenipyöräni Trek Procaliber, sillä se myös saa eniten runtua kauden mittaan.

Trek Procaliber 9.7

Tämän hetkinen kokoonpano

Olen huomannut että on järkevää omistaa eri pyörät kisaamiseen ja reenaamiseen. Aikoinaan jouduin turhan usein tuskailemaan kisaa edeltävänä iltana huomatessani jonkun paikan menneen hajalle. Kahden pyörän taktiikalla voin huoletta tykittää vielä edeltävänä iltana kurakelissä, kun tiedän että kisapyörä on tikissään odottamassa lähtöä.
Lisäksi jäykkäperä opettaa aktiiviseksi pyörän päällä, josta on hyötyä myös täysjoustolla. Itseasiassa lyhyt joustoisella täysjoustoilla ajaminen vastaa jäykkäperällä ajoa. Jousto kun ei niele isompia patteja, vaan ainoastaan lisää pitoa pitämällä renkaan paremmin maassa.

Trek IsoSpeed

Procaliberin erikoisuutena on Isospeed jousto, joka käytännössä mahdollistaa satulaputken taipumisen ja siten lisää mukavuutta penkistä ajettaessa. Rehellisesti täytyy sanoa, ettei IsoSpeediä paljoa huomaa, varsinkaan alkuperäisellä jäykällä alumiinitolpalla, joka kannattaa vaihtaa ensimmäisenä.  Ehkä jouston huomaisi, jos sen saisi kytkettyä lennosta pois. Joka tapauksessa jos haluat jäykkäperän joka vaimentaisi iskuja mahdollisimman tehokkaasti, niin maailmassa on muitakin merkkejä (kuulemma).

DT Swiss XCM1200 nastoilla terästettynä

Onneksi liiallisen kovuuden voi korjata. Alkuperäiset Bontrager Mustang kiekot kannattaa hävittää välittömästi. Ne on järkyttävän painavat (n. 2.1kg), kapet ja äärimmäisen hankalat litkuttaessa, eli kevyemmät ja leveämmät vanteet tilalle. Nyt kun on leveämmät vanteet alla, niin sitten vielä isommat renkaat(esim Maxxis Ikon 2.35). Tämän jälkeen pyörä muuttuu täysin. Rullaavuus, pito ja mukavuus paranee. Ei kannata pelätä isojen renkaiden tuomaa painoa. Pyörä oikeasti tuntuu maastossa kevyemmältä, kun ei töki juuriin ja kiiviin läheskään niin paljon. Lisäksi isot renkaat pitää ja käyttäytyy rauhallisesti tuoden luotto mutkiin ja alamäkiin.
Tähän väliin muuten pitää todeta, että DT Swiss on nähnyt vaivaa kiekkojensa vertical compliancen kanssa. Aikoinaan Sramin Rise 60 kiekot teki jäykkäperästä liian kovan, mutta samaa ominaisuutta en ole huomannut DT:n XCM 1200 kanssa. Navoissa DT on tällä kertaa epäonnistunut, ne ei pyöri läheskään niin hyvin kuin normaalit 240-navat.

Pyörän geometria on erittäin onnistunut ja se onkin mielestäni pyörän paras puoli. Pyörä tuntuu ketterältä, mutta silti ei koskaan ole vielä tuntunut huteralta tai levottomalta. Yleensäkkin pidän geometriaa pyörän tärkeimpänä ominaisuutena. Se määrittää tuntuuko pyörä tehokkaalta ja luotettavalta.
Procaliberin emäputki on sen verran lyhyt, että voi käyttää normaalia -6 asteen stemmiä.
Bontragerin RXL ohjaustanko on juuri sopiva minun kropalleni, Leveys 720mm, backsweep 9 ja upsweep 4.

Bontragerin Race X  Lite ohjaustanko on yllättävän kevyt 180g ja tukeva.

Osasarja oli alunperin Sramin GX, mutta vaihdoin koko sarjan XT:hen samalla kun päivin vaimon pyörään 1x11 osasarjan. Shimanon hinta/laatu suhde on kyllä jäätävä. Mielestäni Sramilta vasta Eagle osasarja pystyy laittamaan XT:lle kampoihin jossa hinta on jo ihan toista luokkaa. Sramin pakka ja Shimano toimii todella hyvin yhteen. Shimanon jarrujakaan ei voi moittia, vaikka oma ajotyylini ei paljoa jarruilta vaadi.

Shimano XT Sramin 10-42 takapakalla.

Kammetkin lähti vaihtoon, kun halusin tehomittarin myös maastoon. Tehomittari on minulle erittäin tärkeä työkalu. Ei ole mitään järkeä että mittari on vain maantiepyörässä, johon ei kesäisin tule juuri kilometrejä. Mittauksen siis suorittaa Quarqin XX1 -tehomittauskammet. Mittari toimii niin kuin pitääkin ja auttanut avaamaan silmäni siihen mikä on todella ero maantiepyöräilyssä ja maastossa. Ens kesänä nähdään onko tiedosta hyötyä vai ei.

Quarqin hyöty nähdään toivottavasti ensi kesänä?

Summa summarum

Alkuperäisellä kokoonpanolla pyörä tuntui kankealta ja jäykältä. 

Vaihtoon kannattaa laittaa kiekot, satulatolppa ja satula. Satulatolppa on kuin rautakanki, joka vesittää IsoSpeedin hyödyt. Satula on muuten vain painava ja epämukava. Vanteista olikin jo puhetta.
Muutosten jälkeen pyörän ominaisuudet tulee vasta esiin ja nykyisellään se on paras tähän astisista jäykkäperistäni. Todella toimiva yhdistelmä ketteryyttä, mukavuutta ja tehokkuutta. Vaikka puhunkin reenipyörästä, niin olen tällä muutaman kisankin jo ajanut. Todennäköisesti ensi kesänä tulee taas kisoja johon valitsen jäykkäperän. Vaikka tekstistä voi välittyä kriittinen fiilis, niin se vain johtuu siitä että haluan puhua asioista oikeilla nimillä. Pyörä ei ole täydellinen, mutta lähimpänä sitä mitä itse olen päässyt kokeilemaan :)