AlpenTour Trophy

Lähtökohdat

Tänä kesänä sain aikaiseksi taas yhden ruksin To Do -listalle, eli kilpaileminen ulkomailla.
Kisaksi valittiin viime talvena AlpenTour Trophy Itävallan Schladmingissa. Kisa oli sopivaan aikaan ja sopivan mittainen. 4 päivää on juuri sopiva, ei liian pitkä, eikä toisaalta tarvitse matkustaa yhden päivän takia.

Kisaan lähdettäessä oli useampi kysymysmerkki:
- Parini Lieven De Rycken kanssa olimme ajaneet vain yhden lenkin ennen tätä.
- Oma kunto ei ole alkukauden aikana ollut kohdillaan.
- Oma pärjääminen perustuu ajotekniikkaan ja taloudellisuuteen. Siitä ei ole 15km hiekkatienousuissa hyötyä.

Lähdin siis kisaan siis ilman isompia odotuksia, lähinnä tutustumaan alpeilla kisailemiseen ja nauttimaan reitistä.

Reitti:

Maalintulo ja lähtöalue

Kisa oli siis 4 päiväinen. Lähtö ja maali oli joka päivä samassa paikassa, lukuunottamatta viimeisen päivän aika-ajoa Planain huipulle.

Ensimmäinen päivä tarjosi 2800 nousumetriä 61km matkalla. Lähtö meni yllättäen Schladmingin keskustan läpi ja oli sinänsä mielenkiintoista, kun porukkaa lippasi läpi torikahviloiden.
Nousumetrit kerääntyi käytännössä kahdesta noususta, ensimmäinen oli reilun 1100m ja toinen oli vajaa 1000m. Toisen nousun loppu oli järkyttävän jyrkkä, eikä 32/42 välitys enää tuntunutkaan enää niin mukavalta. Suomessakin on vastaavan jyrkkiä nousuja, mutta ei läheskään näin pitkiä ja varsinkin kun sen alle oli ajettu 30min 10% hiekkatienousua.
Ekana päivänä sain huomata, että paikalliset ajaa jäätävää vauhtia hiekkatielaskuissa. Varsinkaan ekassa laskussa, ei meinannut hermot riittää päästää vajaata 70km/h hiekkatie mutkaan, jota EI SAA päästää pitkäksi.

Ensimmäinen etappi alkaa olemaan maalissa.

Toisena päivänä statistiikka näytti 68km, nuosua 3100m ja lämpöä 31C. Reitti oli selvästi eri tyylinen kuin edeltävä päivä. Sisälsi huomattavasti enemmän polkua ja nousujen jyrkkyydet vaihtelivat koko ajan. Omasta mielestä tämä oli kisan paras reitti samalla raskain. Reitillä oli muutama todella jyrkkä nousu, varsinkin Ramsaun hyppyrimäen kohdalla. Myös sen jälkeinen alamäki oli mallia jyrkkä, poistuttiin mukavuusalueelta aika reilusti. Lopussa oli vielä vajaa 800 nousumetrin mäki, jota ilmankin olisi ollut hiki maalissa. Vertaisin tätä etappia Tahkon 120km, vähän lyhempi matkassa ja ajassa, mutta nousua huomattavasti enemmän.

Dachsteinin nousu selätetty. Päivä sisälsi mahtavaa nousua, lasku ja hienoja polkuja.

Kolmas päivä piti olla selvästi edellispäiviä kevyempi. Reitti alkoikin maltillisesti n. 300metrin nousulla, josta sai tulla vauhdikkaasti alas aina 22km kohdalle. Tästä alkoikin sitten reissun pisin ylämäki, joka päättyi 35km kohdalle 1150m nousumetrin jälkeen. Pakko myöntää, että oli paikoin vähän puuduttava :) Oma jalkakaan ei enää ollut herkimmillään. Mäen päältä onneksi alkoi alamäki voittoinen pätkä loppulaskun päälle. Loppulasku oli kisan parasta antia. Flowtrailiä vajaa 5km ja pudotusta 800m.

Käsittämättömän hieno 3-päivän loppulasku

Neljäntenä päivänä oli enää vuorossa loppunousu Planai laskettelukeskuksen huipulle. Nousua oli 1300m verran 14km matkalla. Kisaan lähdettiin väliaikalähdöllä 20s välein. Reitti alkoi heti pystysuoralla seinänousulla, jossa oli kiva räjäyttää kylmät jalat. Onneksi sen jälkeen sai palautuella n. 7-8% noussussa. Mäen puolivälissä noustiin edellispäivän Flowtrailia ja näin päin se oli huomattavasti jyrkempi. Pakko oli säästää jalkoja ja taluttaa, kadenssi olisi ollut 30 paikkeilla 32/42 vaihteilla. Loppu oli helpompaa ja maali tuli hieman yllättäen vastaan, joten kunnollinen loppukiri jäi tekemättä.

Kauan odotettu maali tuli odotettua nopeammin?

Loppu fiilikset ja oma suoritus

Oma kulku oli parina ekana päivänä yllättävän hyvä. Ensimmäisessä nousussa, jopa sain vain nautiskella ja vauhti oli silti kohtuullista. Jyrkimmät nousut nousi todella hyvin kahtena ekana päivänä, mutta viimeisinä päivinä liian isolla vaihteella vääntäminen oli vienyt voimat jaloista. Varsinkin loppunoususta jäi vähän vaisu fiilis, kun ei enää löytynyt totuttua vauhtia.
Alamäkiajon opin yllätävän nopeasti ja kolmantena päivänä yhtäkkiä huomasin ohittavani porukkaa kovavauhtisissa alamäissä. Polulla suurin osa paikallisista ei pärjää alkuunkaan, reitillä oli muutamia tasamaapolkuja, jossa pystyi heti pitämään melkein puolta kovempaa vauhtia muihin verrattuna. Huomaa että Keski-Euroopassa marathonit ajetaan hiekkateilla, polkuajo ei ole lähelläkään suomen tasoa.

Reissu oli kaikin puolin super hieno. Maisemat on jotain käsittämätöntä ja kaikki järjestelyt viimeisen päälle. Ihmiset on todella ystävällisiä ja tunnelma on hieno.
Melkoisella varmuudella tulen jatkossakin osallistumaan AlpenTourille. Ensi vuonna pyrin osallistumaan kisaan tosissani ja testaan millaista vauhtia pystyn pitämään maailman huippuihin nähden. Usko on kova, että vielä voin kehittää omaa vauhtiani. Varsinkin kun viime aikoina on alkanut varmistumaan mikä omassa harjoittelussa on mennyt vikaan, kun tehoja ei ole riittävästi panostukseen nähden.

Katseet kohti ensi vuotta!