Tahko MTB 2015

Nyt sen taas ajettu, kesän koho kohta. Reitti oli sama kuin viime vuonna, mutta olosuhteet hieman erilaiset. Kuraa oli "riittävästi" joten kisasta sai nauttia kauemmin. Itse onnistuin tuhraamaan aikaa 36min enemmän. Mutta tapahtumana Tahko on silti suomen hienoin. Reitistä kuulee jonkun verran nupinaa, mutta itse en siitä muuttaisi mitään.

Kiitos Kaisa kuvista

Tänä vuonna oli tarkoitus roikkua 120km kärjen mukana niin kauan kuin mahdollista. Valitettavasti jouduin toteamaan varsin aikaisessa vaiheessa, ettei minusta ole siihen. Tämän takia en ollut ekan kierroksen ajoon tyytyväinen ja toiselle kierrokselle lähdettäessä oli keskeytys todella lähellä. Pelkäsin, että huonojen jalkojeni vuoksi kaikki tulee toisen kierroksen hiekkatieosuuksilla ohi.

Toisen kierroksen alku oli henkisesti hyvin haastava.

Mutta Kinahmin jälkeisellä takasuoralla pikku hiljaa alkoi fiilis nousta, koska ketään ei takana kuitenkaan peloista huolimatta näkynyt. Kierroksen toiselle puolikkaalle sainkin sitten tunnelman ja kulun kohdilleen. Viimeisellä tunnilla olinkin porukan toiseksi nopein, vain Ojalan ollessa 2 minuuttia nopeampi. Väliaikojen perusteella, olin 81km kohdalla 3 sijaa 7min takana, mutta maalissa enää 2:36.

Lopussa alkoi taas kulkea.

Maalissa oli erittäin hyvä fiilis, koska en antanut periksi ja sain itsestäni lopussa kaiken irti. Ja pääseminen osalliseksi palkintojen jakoon, on tälläiselle normaali kuolevaiselle iso juttu, josta saadaan paljon motivaatiota talven lämpimiin trainer hetkiin :)
Isoin kiitos kuuluu vaimolleni, joka hoita ammattimaisesti juomahuollon! Keskeytys olisi tullut, jos en olis tiennyt Riikan odottavan minua seuraavalla huolto paikalla :) Kiitos myös muille reissussa mukana oleville. El Grandelle lähdettäessä oli sellainen huutokannustus, ettei enää taakse uskaltanut katsoa :)

Ensi vuodeksi vähän parempi valmistautuminen kisaan, niin pysytään kärjen mukana siihen asti kunnes alkaa tapahtua. Sitten vain aivot nollille ja roikutaan perässä. Viimeinen tunti taas vähintään toiseksi nopeinta vauhtia, niin lopputulos voi olla hyväkin :) Tahko 2016 tavoitteena siis podium!

Kalusto uusiksi

Viitasaaren XCO -kisan alla pyörää pakatessa huomasin, että kammet heilui sivusuunnassa. Lisätarkastelut osoittivat, että myös takaiskarin Brain oli poissa pelistä. Koska kisa oli seuraavana päivänä, niin ei auttanut kuin lähteä niillä mitä on ja toivoa että päästään maaliin asti. Tällä reissulla päätin, että jatkossa reenit tehdään eri pyörällä ja kisapyörää pidetään aina tikissä.
Kisakalustokin vaihtui yhteensattumien seurauksena. Vanhassa ei ollut mitään vikaa, mutta jos halvalla pääsee parempaan niin tilaisuus pitää käyttää.

Joten tässä vähän kuva satoa uudesta kalustosta:

Specialized Epic World Cup S-Works

10.0kg sis. polkimet ja telineet

Specialized Stumjumper Comp

10.8kg sis. polkimet ja telineet

XCO parasta maasturille

Ajan maasturilla kaikenlaisia kisoja marathonia, massatapahtumia, XCO:ta ja pieniä kyläkisoja, joiden reitti sijoittuu yleensä marathonin ja XCO:n välimaastoon. Kaikissa on oma viehätyksensä ja omat vaatimuksensa, mutta ehdoton suosikkini on XCO. Seuraavaksi vielä lyhyt oppimäärä mitä nämä kaksi erilajia on.

Marathon, eli XCM (Cross Country Marathon):

Kesto 2-4h ja matkana 60-100km. Ajetaan yleensä 1-3 kierroksena.

Teknisesti yleisesti ottaen helpompaa maastoa. Sisältää enemmän hiekka- ja maantieajoa. Vaatimukseltaan vähän erillainen, nousut ja muut raskaammat työosuudet pitempiä, joten pyritään pysymään kynnystehon alapuolella koko ajan.

XCO (Cross Country Olympic): Tämä on se mitä ajetaan Olympialaisissa :)

Kesto 75-90min. Ajetaan 10-20min kierroksia tavoite aikaan tarvittava määrä, yleensä 5-7kpl.

Teknisesti haastavampi reitti, mutta pitää olla sääntöjen mukaan joka paikasta ajettavissa. Lyhyen kierroksen vuoksi yksittäiset nousut eivät voi olla kovin pitkiä (<100m). Toisaalta tasamaa yleensä puuttuu radasta, joten nousua kerääntyy silti. Lyhyet nousut mahdollistaa ajamaan "yli kovaa", kunhan kunto mahdollistaa palautumisen laskuissa.

Jos kiinnostaa tarkemmin säännöt, niin täältä löytyy lisää:

http://pyoraily-fi/Maastopyöräily

Harmikseni olen huomannut että XCO:n osanottaja määrät on Suomessa laskussa. Olen tätä ihmetellyt koska omasta mielestäni juuri XCO on parasta mitä maasturilla voi tehdä. Kaikki Suomen XCO-radat on huippuluokkaa. Vaasassa, Viitasaarella ja Valkeakoskella löytyy nousua ja laskua kaikkien makuun, Itse asiassa Viitasaarella taitaa olla riittävästi nousua vaikka MM-kisoihin. Liedossa ja Korsossa taas mahtavaa neulas- ja kalliopolkua, nousumetrien jäädessä vähäiseksi. Kaikki radat on todella mahtavia ajaa ja aika menee tosi nopeasti radan pakottaessa keskittymään vain ajamiseen.

Lyhyt rata mahdollistaa sen että koko reitti on huolella tehty, eikä tylsiä siirtymiä tai raskaita kurakkoja/soita ole reitillä. Lyhyessä radassa on myös se hyvä puoli, että kertaus opettaa ja koko ajan voi pyrkiä ottamaan linjat paremmin ja paremmin. Kärjistetysti sanottuna, marathonilla kaikki tulee vain kuin vahinko vastaan :)

Pitkässä kisassa on myös pakko vähän säännöstellä vauhtia ja välttää ylilyöntejä, mutta lyhyempi kisa antaa mahdollisuuden yrittää kovempaa vauhtia ja paikoin päästää kone punaiselle. Siinä saattaa huomata että itseasiassa vauhtia on ollut koko ajan reservissä :)

Juoksussa on termi "Runner's High" ja mielestäni se toteutuu parhaiten juuri XCO:ssa.

Kiitos kuvasta: Tarja Kiviranta

Kisakausi ja XCO cup alkoi Viitasaarelta. Radalla oli tosiaan 3 jäätävää nousua, joista tultiin vauhdilla alas. Oma kunto ei ollut vielä kohdillaan, joten olin todella tyytyväinen ajooni vaikka se päätyi jälleen kerran rengas rikkoon. Mahdollisuudet olisi kuitenkin ollut jopa 5 sijaan, joka olisi ollut todella tervetullut onnistuminen.

Tulevana sunnuntaina XCO-kisaaminen jatkuu kotiradalla Vaasassa ja toivoa sopisi että jalka olisi syönnillä. Jos et tule kisaamaan, niin tulkaa katsomaan ja kannustamaan. Lähtö klo 13:00 ja paikkana Vaasan Öjberget.

Kisakauden kynnyksellä

Katselin tuossa omaa blogiarkistoa ja huomasin, että luonnoksista löytyi 4 tekstin alkua, jota ei koskaan tullut julkaistua. Aiheina oli vertailu Spessun ja Giantin välillä, talven harjoittelua, Mallorca marraskuussa ja maantipyörän modifiointi. Mutta jätetään ne historiaan, kun ei ne näköjään kiinnostanut itseäkään :)

Talvi on tosiaan taas tullut harjoiteltua ja Mallorcallakin on käyty pariin otteeseen. Harjoittelu on mennyt hyvin ja muutaman watinkin oon tarttunut siinä sivussa. Eihän niitä ole lähellekkään vielä riittävästi, mutta vähään kun lisätään vähän lisää, niin se on jo vähän enemmän!

Viimeisin Mallorcan reissu meni kelien puolesta täydellisesti. Ennen reissua suomessa oli hienot ajokelit ja kun kelit huononi, niin päästiin sopivasti etelän lämpöön. Reissulla oli tavoitteena ajaa mahdollisimman paljon, että kun kotona saisi keväntää ja kiristää vauhtia.
Mallorcalla tulee aina tehtyä pyöräaiheisia hankintoja ja tänä vuonna ostoslistalla oli maastokengät. Malliksi olin valinnut Specializedin S-works kengät. Tuuria oli tässäkin yltä kyllin, kun eräässä kaupassa oli kasa erimerkkisiä ja kokoisia kenkiä -50%. Läjässä oli vain yksi Spessun laatikko ja käsittämättömällä tuurilla laatikossa oli juuri mun kokoiset S-Works Evo -maastokengät :)

Tähän se tuuri loppui :)

Tähän se onni sitten loppuikin. Seuraavana päivänä kurkku heitti kipeäksi ja jouduin keventämään harjoittelua. Mutta ei auttanut, flunssa puski päälle ja jouduin muutaman päivän parvekkeelta katsomaan muiden lähtemistä lenkille.
Parin huili päivän jälkeen olo helpotti, mutta ei kokonaan, joten jouduin edelleen ajelemaan lenkit omaa rauhallista tahtia. Leirin pari viimeistä päivää oli jo vähän parempi, joten kokeilin jo astetta mäkisempiäkin maastoja. Jälkikäteen on kiva jeesustella itsekseen, kuinka nämäkin olisi ollut viisasta jättää tekemättä.

Kotiin tulon jälkeen olo tuntui ihan terveeltä, mitä nyt joinain aamuna kurkussa tuntui vähän karhealta ja kova hengittäminen tuntui epämiellyttävältä. Reenaamaan pääsi ihan normaalista. Mutta jossain vaiheessa aloin ihmetellä, että joudun pitää harvinaisen paljon lepopäivä. Jonkun aikaa laitoin sen kuormittavan harjoittelun piikkiin, mutta sitten aloin epäillä ongelmia palautumisessa. Viimeinen niitti oli yksi 100km maantielenkki, jossa hädin tuskin jaksoin ajaa kotiin. Aloin katsomaan kalenteria ja totesin, että Mallorcan leiristä oli jo 3 viikkoa. Joten kun lievä oireilu kurkussa alkoi jo siellä, niin sitä oli kestänyt jo 4-5 viikkoa.

Varasin ajan työterveyteen ja heiltä sain saman diagnoosin, kuin olin jo itsekkin pelännyt: Mykoplasma. Hengityksessä kuului selvää rahinaa, tulehdusarvot oli normaalit, oireet ja taudin kesto. Varmuudella ei voinut sanoa, mutta todennäköistä se oli. Joten sain antibiootin ja hengitettävän kortisonin.
Pidin 5 pv lepoa reenistä ja aloitin sen jälkeen kevyesti. Viikon päästä verikokeen tulokset osoitti, ettei akuuttia infektiota ole päällä, mutta hiljattain on ollut.

Mykoplasman tekee urheilijalle hankalaksi palautuminen. Koska mykoplasma on niin huomaamaton infektio, ei urheilija välttämättä edes huomaa sen olemassa oloa. Reenaminenkin onnistuu, mutta sitä ei kuitenkaan huomaa, että infektio estää elimmistön palautumisen. Normaalillakin harjoittelulla ylikuormittuu ja tämä on se syy miksi monella urheilijalla menee pitkään ennen kuin palautuu mykoplasmasta.

Pyörä on jo iskussa kisoja varten, enää pitää vain saada mies kuntoon.

Itselläkin oli selviä oireita tästä alipalautumistilasta. Onneksi tajusin pitää paljon keveitä päivä, enkä vain väkisin yrittänyt puristaa suunnitelmiani läpi. Joten toiveissa olisi, ettei koko kausi mennyt pilalle. Ensimmäiset kisat menee penkin alle, eikä voi mitään, mutta loppu kesätä tullaan ja kovaa :)

Wilier Cento1 Air

Vaihtoehdot

Jo viime kesänä päätin, että ensi vuodeksi vaihtoon lähtee maantiepyörä. Mitään vikaa ei Imperialissa ollut, mutta ehdin sillä jo 5 kesää ajamaan, joten asia oli sillä itselle perusteltu.
Uutta menopeliä hain vähän joka paikasta, loppusuoralle pääsi kaksi täysin erillaista pyörää.
Edelrad.com:ssa olisi ollut Feltin F2 Sramin Red 2x10 osilla, joka olisi ollut pelkistetty ja superkevyt. Mysportista listalle päätyi Wilierin Cento 1 Air, joka taas lähestyi maantiepyöräilyä toiselta suunnalta. Aika-ajo pyörän aerodynamiikka maantiepyörän geometria ja ajettavuus. Runko ei ole mikään kevyt, mutta aika vähän meillä täällä pohjanmaalla on mäkiä, missä se muodostuisi ongelmaksi. Vastatuulta kyllä piisaa.

Pyörä alkuperäisillä osilla. Värimaailma melkein sama kuin entisessä maasturissani. Onhan nimikin melkein sama Wilier 101XN vs Wilier 101SR Air

Muistan ajatelleeni "Onpas ruma", kun näin pyörän viime kesänä ensimmäisen kerran Mysportissa. Jotain kuitenkin päässäni on tapahtunut, sillä kun näin saman pyörän Mallorcalla Sport Bequin ikkunassa, juoduin pysähtyä kuolaamaan. Ihmeellistä miten pyörän ulkonäkö voi muuttua kunnon vanteilla.

Viime pyörässä tykästyin Campagnolon Choruksen osasarjaan. Ajatusmaailmaani sopii Campagnolon tyyli tehdä kallimpaa, mutta erittäin varmatoimista ja kestävää tavaraa. Sähkövaihteisiin en vielä näe tarvetta. Ne 2-3 viikkoa kun pääsen ajelemaan mäkisemmässä maastossa, niin jaksan vaihdella vaihteita mekaanisillakin vehkeillä. Pohjanmaalla sama vaihde voi olla päällä alkukiihdyksen jälkeen melkein kotiin asti, joten täällä ei aika kulu vaihteita vaihdellessa.

Campagnolo Chorus 11

Joten päätös oli lopulta helppo. Edellinen pyörä osoitti, että Wilier osaa tehdä hyviä maantiepyöriä ja Campagnolo osaa taas osasarjojen valmistuksen. Ja vielä kun pyörä oli saatavilla paikallisesta liikeestä, niin mitäpä siinä vielä ihmettelemään.

Tätä ei edes joulupukki jaksanut paketoida

Omat ja muiden testit

Cento1 Air on saanut erittäin ristiriitaista palautetta testeissä. Välissä runko kehutaan aerorungoksi, jossa on maantiepyörän ajettavuus ja mukavuus. Välissä taas pyörä on ollut liian kova samalla ollen normaalia löysempi poljettaessa. Yhteistä testeistä löysin, että useammassa testissä oli ajettu oma ennätys testiradalla ja sen, että pyörä ei ole mikään höyhen sarjalainen. Paino ilman polkimia 7,7kg. Rivien välistä myös tulkitsin, että pyörä on ajettavuudeltaan lähellä normaalia Cento1 SR mallia, mutta hivenen kovempi takapäästä ja ehkä keskiön alue ei ole yhtä tukeva.

Itse en ole vielä päässyt pyörällä ulos ajelemaan, mutta Botnia hallissa olen ajanut jo vajaa 200km. Yllätyin positiivisesti kuinka paljon eroa maantiepyörissä voikaan olla. Rungon tukevuuden huomasi heti. Kokemusta on useammasta ihan hyvästä vuokrapyörästä (Merida, Bianchi ja Cube) ja tietenkin edellisestä Wilieristäni ja täytyy sanoa, että Cento kyllä pesee tukevuudessa ne mennen tullen. Pyörä oli myös helppo ajaa kaarteissa. Joskus hallissa vähän jännittää ajaa ruuhkassa 45km/h sisäkaarteeseen, mutta Cento tuntui tässäkin asiassa jotenkin vakaammalta ja luotettavammalta. Joten en voi allekirjoittaa, että pyörä olisi jotenkin löysä litteiden aero muotojen vuoksi.

Takapään jäykkydestä en osaa sanoa vielä mitään. En kuitenkaan jaksa uskoa, että ihan ongelmaksi asti se muodostuisi, Käytän kesäisin 25mm renkaita vähän reilun 6barin paineilla, joten ne kyllä suodattavat jo enimmät tärinät.

Choruksen osasarja toimii juuri niin hyvin kuin ajattelin. FSA:n jarrut pysäyttää tehokkaasti, vaaditaanko niiltä vielä jotain muuta :)

Kammet on FSA:n K-Force Light Wilierin väreissä. Keskiöhän on Wilierissä BB386, joka tarkoittaa 30mm halkaisijaa ja 86,5mm leveyttä. BB386 evo keskiötä käyttää Wilierin lisäksi BH ja Litespeed. Tarkemmin standardista voit lukea tästä. Kammet on myös mallia compact, eli rattaat on 34 ja 50. Aluksi ajattelin asian ongelmaksi, mutta se olikin lopulta hyvä asia. Hommaan kampiin isommat rattaat (39 ja 53), joilla voin huristella kotimaisemissa. Etelän leireillä voin jättää vääntämisen muille ja sipsutella rinteitä ylös alkuperäisillä rattailla.

Kaiken kaikkiaan olen pyörään todella tyytyväinen, mutta yllätyin kuinka paljon aikaa menee uuden pyörän säätämiseen. Pyörän olemus muuttuu lukuisilla pienillä asioilla merkittävästi. Satula ja sen korkeus, etäisyys keskiöstä ja kulma vaikuttaa tietenkin eniten. Mutta kannattaa niiden lisäksi testata eri mittaisia stemmejä ja samalla säätää myös ohjaustangon korkeutta. Itse päädyin vielä vaihtamaan ohjaustankon. Mutta pelkästään kahvojen kohtaa ohjaustangossa säätämällä pyörän ajo tuntumaa voi muuttaa paljon. Säätämiseen meni pari iltaa, mutta nyt pyörä tuntuu omalta, eikä kädet ja hartiat puudu vaikka ajelisi pitemmänkin lenkin rullilla.

Osat tarkemmin

Kammet: FSA K-Force Light 34/50 172,5mm

Jarrut: FSA Wilier edition

Etu- ja takavaihtaja: Campagnolo Chorus 11s

Kahvat: Campagnolo Chorus

Ohjaustanko 3T Ergonova Team 42cm

Satula: Specialized Phenom

Kiekot: Hiilikuituiset kiinan ihmeet. Profiili 56 ja 40mm. Leveys 25mm.

Polkimet; Garmin Vector

Kausi 2014

Finaali

Nyt tuli käytyä Tampereella XCM finaalissa. Reitti oli mun makuun aivan huippu. Mäkiä ja kovavauhtista polkua riitti. Alunperin ajattelin, että vauhtia olisi ollut paremmillekkin sijoille, mutta 11-sijaan oli tyytyminen tällä kertaa. Ekalla kierroksella tuntui olevan vauhtia, mutta kuin katkaisimesta jaloista loppui toiselle kierrokselle lähdettäessä voimat. Toinen kierros meni sitten kuin alitehoisella autolla kaahatessa. Mutta samapa se on mikä hitauden syy on, minun huonouttani se kuitenkin oli ja siitä yritetään päästä seuraavana talvena eroon :)

Ekalla kierroksella tuntui vielä olevan voimia.

Yhteenveto kaudesta

Ensimmäisenä täytyy sanoa, että eteenpäin ollaan taas menty, vaikken enää ihan porukan nuorin olekkaan. Parhaimpina päivinä vauhti alkoi riittämään ihan kohtuu hyville sijoille. Ehkä se onkin syy miksi kuitenkin jäi vähän paska maku. Täydellistä pöljääpäivää ei tullut kertaakaan, vaan ainoastaan merkkiä paremmasta. Tosin jos joutuu odottamaan ja hakemaan tälläistä pöljääpäivää, niin se kertoo vain siitä että perus suorituskyky ei vielä ole riittävällä tasolla.

Viime vuosien tapaan edelleen ongelmana on watit, niitä vain ei ole riittävästi. Ylämäkeen kevyenä kaverina menen kohtuu kovaa, mutta tasaisella olen helisemässä. Maastossa varsinkin uuden pyörän myötä alkaa ajotaito ja taloudellisuus olemaan kohtuu kunnossa.

Parhaimmat kisat osui Tahkolle ja sen jälkeen. Varmaan paras kuntoni oli Vaasa XCO:n ja Valkeakoski XCO:n aikaan. Molemmissa olisi ollut mahdollisuus voittoon. Vaasassa jopa ajoin parhaimmillaan lähes Toni Tähden ja Kusti Kittilän vauhtia. Harmi vain kun kova vauhti näkyi lopulta naamassa :)

Valkeakoski XCO, yksi kauden parhaimmista kisoista

Ensi kausi

Nyt olen jo kohta 3 viikkoa neppaillut ja pitänyt oikeasti Off Seasonia. Pyörällä olen ajanut kerran viikkoon. Varsinaiset reenit alkaa marraskuun alussa Mallorcan tutuista maisemista. Toivotaan että edes siellä on keli hyvä.

Eroa edellisiin harjoituskausiin on, että olen tehnyt tarkan harjoitussuunnitelman. Uskoisin että se auttaa motivoimaan, kun on selvä suunnitelma mitä tekee. Uskon myös että siitä saan tarvittavan lisävaihteen ensi kaudeksi, ettei tartte joka kisassa toivoa sitä "pöljääpäivää".

Kauden piti loppua jo?!

Alkaa tämä kesä olemaan purkissa. Itse asiassa homman olisi pitänyt loppua jo Seitsemän Veljeksen SM -marathonille. Mutta mutta....

Palataan nyt kuitenkin ensin vähän ajassa taakse päin aina viimeiseen blogi tekstiin asti. Korso XCO:n jälkeen tein yllättävän käänteen ja vaihdoin pyörää. Vanha meni kaverille ja ostin toiselta kaverilta Spessun Epicin World Cup Expertin. Niin kuin aina aluksi ei pyörä tuntunut hyvältä, mutta nyt alkaa varmistumaan että nyt on oikea pyörä alla. Kirojoitan tarkempaa pyörävertailua erikseen.
Ekat kisat uudelle pyörälle tuli aluemestaruus kisoissa Seinäjoella. Jalka oli suhteellisen hyvä ja pyörä toimi, joten voitto tuli taas kotin välivuoden jälkeen.

Pyörän ensimmäinen tulikoe. Kuva: Jukka Lehtimäki

Tämän jälkeen piti olla ohjelmassa XCO-cupin päätös ja samalla minun kisakauden päätös. Kumpikaan ei toteutunut, kun kisat siirrettiin. Joten ajattelin siirtää homman seuraavalle viikonlopulle Seitsemän Veljeksen SM-marathonille.
Tulin Hyvinkäälle jo perjantaina suoraan työreissulta ja kävin heti tutustumassa rataan. Rehellisesti täytyy sanoa, etten tiedä koska olis ollut niin huono päivä kuin silloin. Maha oli sekaisin, jalat täysin tehottomat ja jopa kädet oli niin onnettomat, etten meinannut radalla pysyä. Tässä vaiheessa kadotin kaiken itseluottamuksen seuraavan päivän kisaan.

Väkinäistä hymyä startissa. Kuva: Jari Birling

Hotelli yön jälkeen uskaltauduin kuitenkin viivalle ja olokin oli vähän parempi, mutta silti kaukana hyvästä. Kisa lähti liikkeelle niin ja näin, mutta ajattelin että kyllä tässä vielä on aikaa kiriä. Jalat olivat voimattomat ja muutenkin vähän hengetön olo. Sain kuitenkin lopulta vähän fiiliksen nousemaan ihan vain laskeakseni sen uudelleen alas. Sillä onnistuin rikkomaan takarenkaan yhteen alamäki kivikkoon.

Tässä vaiheessa meinas alkaa tuntumaan hyvältä :) Kuva: Jari Birling

Juuri ennen takarenkaan rikkoutumista olin muistanut, että olin unohtanut Spessun renkaanvaihdossa tarvittavan avaimen autoon. Onneksi seurakaverini tuli aivan perässä, joten sain häneltä avaimen.
Nappasin renkaan irti laittaakseni sisäkumin tilalle. Maitoliima näytti tässä vaiheessa huonon puolensa. UST-venttiilin kiristysmutteri oli jumittunut kiinni, enkä millään meinannut saada sitä irti. Aikani taistelin ja keskeytys ajatukset alkoi valtaamaan mieltäni. Sain lopulta ventiilin irti ja tungin pika-pikaa sisärenkaan tilalle. Nopeasti patruunalla ilmaa renkaaseen ja menoksi, ainakin teoriassa. Käytännössä onnistuin puhaltamaan ensimmäisen patruunan taivaan tuuliin ja toinen patruuna ei riittänyt täyttämään rengasta. Ajattelin että homma oli paketissa.
Hetken kannustin ohi meneviä kuskeja ja jonkun ajan kuluttua toinenkin onnistui rikkomaan pyöränsä samassa kivikossa. Sain häneltä lisää ilmaa renkaaseen. Aluksi meinasin ajaa vain takaisin maali paikalle, mutta lopulta päätin ajaa reitin läpi ihan vain mielenkiinnosta reittiä kohtaan. Jälkikäteen katsoin, että hävisin Stravan mukaan Henrille tällä 7min pätkällä 20 minuuttia.

Matka jatkui leppoisissa merkeissä. 20 minuutin pysähdys vajaan tunnin ajon jälkeen asetti minut aivan häntäjoukkuihin. Ajoin kiltisti porukan mukana, enkä tunkenut väkisin ohi.
Pikku hiljaa kuitenkin vauhti kiihtyi ja huomasin että alun voimattomat jalat oli muisto vain. Nyt jalat ei säikähtänyt vaikka niitä vähän käskytti. Viimeisen puolitoista tuntia ajoin lähes täysillä ja kun päästiin kevään marathonilta tutulle reitille laitoin viimeisenkin vaihteen peliin. Olikin todella mukava huomata kotona Stravasta, että olin ollut viimeisellä 6km 3. nopein (Vastarantaahan ei lasketa kun ei käytä Stravaa:) ). Viimeisellä tunnillakin olin ollut 5. nopein.

Joten vaikka oli ajatellut lopettaa kauden tähän, niin pakko on vielä käydä yrittämässä XCM -cupin finaalissa. Yritetään pitää fiilis ja renkaan paineet korkealla läpi koko kisan. Kunnon puolesta näyttää vielä ihan hyvältä, kun tein tällä viikolla molemmille testi radoilleni KOM:it. Pyöräkin tuntuu jo omalta.