sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Mallorca marraskuussa

Vuosi sitten aloitimme "reeni" kauden viikon leirillä Mallorcalla. Sapluuna oli sen verran toimiva että tänä vuonna päätettiin leireillä samassa paikassa vähän pitempään.
Moni suuntaa syksyllä Canarialle, mutta harvalla on käsitystä millaiset olosuhteet täällä on marraskuussa. Ajattelinkin tässä kirjoitella lyhyen jutun jokaiselta ajopäivältä, niin voit ehkä itsekkin uskaltaa lähteä tähän aikaan Mallorcalle :)

Päivä 1:

Reitti: Lucmajor - Campos - Porreres - Lucmajor - Algaida: reilu 100km.
Sää: n. 20C puoli pilvistä.

Ajateltiin että meille "läskeille" pitää tehdä kevyt aloitus. 4 viikon puntti- ja ruokakuuri on tehnyt tehtävänsä ja olemme saavuttaneet kunnossamme sen pisteen, ettei ajaminen ole enää kevyttä. Keli kuitenkin suosi joten lähdimme Arenal - Lucmajorin nousuun hyvin mielin. Se ero on keväällä ja syksyllä, että keväällä alkumatkasta on aina myötätuuli, mutta syksyllä saa lähteä puskemaan vastaiseen.
Lähdimme ajamaan Lucmajorista kohti etelärannikkoa huoltoteitä pitkin. Etelä/kaakko on mukavan tasaisia näin ensimmäiselle päivälle. Itse pidän aluetta tylsimpänä koko saarella, mutta kyllä siellä kerran reissussa pitää käydä.
Campos sai luvan todistaa ensimmäistä kahvitaukoa. Keskustorilta löytyi sopiva kahvila, jossa Cafe con Leche oli sitä mitä pitkin ja Cokis kylmää.
Kahvin jälkeen jalkakin heräs tai johtuiko se tuulen kääntymisestä, mutta joka tapauksessa alkoi taas ymmärtämään miksi tänne taas tuli matkustettua. Välis piti salaa hymyillä, ettei positiivinen fiilis tartu Juhaan. Porreres - Lucmajor myötätuuleen oli todellista maantiepyöräkarkkia :)

Huomenna homma taas jatkuu ja koitetaan suunnata sisämaahan.

Campoksen torilla oli kahvin laatu kohdillaan.

Päivä 2:

Reitti: Lucmajor - Algaida- Pina - Algaida - Lucmajor: 60 km.
Sää: n. 18C pilvistä, vähäistä sadetta ja helvetillistä tuulta

Pääsi uusi seura-asu suoraan kunnon tulikokeeseen. Luontoäidin heitettyä haasteen sään osalta. Melkein myrskyksi luokiteltava tuuli ja vähän vettä sekaan, niin haaste oli valmis. Melkein piti pysähtyä juodakseen, kun ei tuulessa uskaltanut irroittaa kättä ohjaustankolta. Jotain kummaa oli kuitenkin sekoitettu meidän aamupalaan, kun lenkin jälkeen huomasimme ettei kumpaakaan ollut vituttanut lenkin aikana.
Reitin osalta oli tarkoitus ajaa perinteinen Petran kierros, mutta se jäi nyt haaveeksi sadekuuron yllätettyä. Huomiseksi näyttäisi sääennustus melko hyvältä, joten kierretään se ja yksi rangaistuskierros päälle tämän päivän laiskottelun vuoksi.
Ensi esiintyminen sinimustissa

Päivä 3:

Reitti: Algaida - Sant Joan - Petra- - Pohjoisranta ja sieltä mutkien kautta takaisin: 150 km.
Sää: n. 22C Auringon paistetta ja melko tyyntä. Täydellinen keli

OK, jos eilen vähän tuli runtua sää puolesta, niin tänään osui keli nappiin. Tämä ei ole pelkästään kettuilua suomessa reenaaville, mutta oli ehkä paras sää mitä Mallorcalla on tullut vastaan :) Sopivan lämmin, eikä tuullut kuin aluksi sopivan myötäisesti.
Reitti oli minun yksi suosikeista, eli Algaidasta (MA-3131, MA-3200) Sant Joanin kautta Petraan. Algaidaan kun jaksaa nousta (nousumetrejä vajaa 200m), niin sen jälkeen saa lasketella melkein koko matkan Petraan mukittelevia maalaisteitä. Lisäksi löysimme Sant Joanin läheltä kiertotien, jonka tuun jatkossakin kiertämään.
Kahveen jälkeen jatkoimme Petrasta suoraan MA-3330 pitkin pohjoiseen. Alun nousun jälkeen oli makee lasku kohti rantaa, jossa sai päästellä 50km/h:ta melkein 10km. Täälläkin pitää jatkossa alkaa käymään.
Takaisin tultiin sen verran mukitellen, että saimme suunnitelman mukaisen 150km täyteen. Jalkaa löytyi vielä lopuksikin hyvin Montuir - Randa väliseen nousuun, joka on salakavalan jyrkkä.
Helposti tämän reissun paras lenkki. Tätä lisää!! Huomenna yritetään lähteä samalla fiiliksellä luostarinousujen kiertoon (Mont Sion, Sant Salvador, Ermita Bonyani, Cura).
Toiset ne ei tajua käyttää omaa kaistaa!

Päivä 4. "Luostaripäivä"

Mont Sion - Sant Salvador - Cura: 135km, nousua 1650m
Keli: 22C auringonpaistetta

Tasamaa hurjastelujen jälkeen päätimme suunnata tyhjäämään jalat luostarinousuihin. Ensimmäinen Mont Sion menee harjoittelusta, pituutta sillä on vajaa 2km ja jyrkkyys 5,5% luokkaa.
Mont Sionin jälkeen lasketeltiin Camposiin kahville. Rentouttavan alamäkeen rullailu päättyi, kun huomasin saavuttavani edessä menevää traktoria. Alaote ja vauhti 55km/h, eikä aikaakaan kun sai siirtyä ohituskaistella.
Pahaksi onneksi samalla hetkellä alamäki loppui ja lievä sivari alkoi puremaan.
Koska omalle kaistalle ei enää kehdannut siirtyä, ei auttanut kuin yrittää löytää vieläkin matalempaa otetta ja kiristää ketjuja. Ohituksen jälkeen ei tietenkään kehdannut jäädä tien tukoksi.
Onneksi paikallinen Cafe con Leche palauttaa tästäkin ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Sant Salvadoria. Salvador on Mallorcan jämäkin ja samalla mielestäni hienoin luostarinousu. Mäen päälle noustakseen joutuu ajamaan 4,8km keskijyrkyydeltään 6,4% mutkamäkeä.
Mäen päällä pääsee täyttämään pullot paikallisesta lähdevedestä, ainakaan minun mahalle ei ole vedestä tullut ongelmia. Kannattaa käydä tutustumassa luostarin kahvilan vessaan, aika jäätävät näköalat samalla kun kevennät oloasi.
Paluu matkalla poikkesimme vielä tarkastamassa Curan luostarin. Tämä on pituudeltaan muutaman satametriä Salvadoria pitempi, mutta melkein asteen (5,5%) loivempi. Asteen eron todella huomaa ja mäkeä pääsee ajamaan melko kevyesti.
Lenkki teki tehtävänsä ja jalat oli loppu. Huomenna kevyesti.

Päivä 5. "Kevytpäivä"

Arenal - Binisalem - Arenal n. 60km
Keli: 23C auringonpaistetta

Todella kevyttä pyörittelyä Binisalemin pyöräkauppa Gomillaan ja takaisin. Reissun kohokohta uusi Trekin Madone.
Palauttelu jatkui uimalla. Vesi on lämpimämpää kuin maaliskuussa, mutta yhtä suolaista.
Huomenna vuoristoon?

Päivä 6. "Vuoristo"

Aláro - Orient - Bunyola - Soller - Deia - Valdemosa: 123km
Keli: 23C autingonpaistetta, lähes tyyntä

Huippu kelit vain jatkuu ja suuntasimme vuoristoon. Jalatkin alkaa taas löytymään ja pääsin kolkuttelemaan omia ennätystä 5min tehossa.
Jos et ole Mallorcalla käynyt, niin Orientin noususta on helppo aloitta. Suuntaat vain ensin Alároon ja sieltä Orientiin. Mäen jälkeen päädyt Bunyolaan, jossa voit jatkaa vuoristossa ajelua tai kääntyä takaisin tasamaalle.
Myös Bunyolasta lähtevä pikku-Soller on hieno ja sopivan loiva 5,1%. Sen jälkeen joudut vain vielä nousemaan vähintään yhden vuoren yli. Me jatkoimme tänään matkaa Deiaan päin ja maisemiltaan parasta mitä Mallorcalla on tarjolla. Suosittelen pituutta kierrokselle tulee yhteensä reilu 120km Orientin nousun kanssa.
Huomenna matkataan tasamaalle ja itärannikolle.
Maisemat "Pikku-Solleriin" päin

Päivä 7. Itärannikko

Randa - Montuiri - Porreres - Felanitx - Porto Colom - Son Macia - x-määrä peltoteitä - Porreres - Luc Major: 130km
Keli: 23C auringonpaistetta

Tänään suuntana oli itärannikko. Siellä tulee harvoin käytyä, etäisyyden ja vähäisten pikkuteiden vuoksi.
Suuntasimme Randan ohi, josta tiputimme alas Montúiriin. Tämä on kyllä hieno tie tykitellä. Keväällä kun on vähän isompi porukka, niin tässä saa hyvän vauhdin ja mutkiin saa päästä surutta.
Ennen Montuiria käännyimme Porrerekseen päin mukavalle pikkutielle. Porrereksestä jatkoimme Felanixiin ja sieltä suoraan Porto Colomiin kahville.
Takaisin tulimme vähän pohjoisempaa reittiä. Ajoin ekan kerran Son Macian läpikulkevan reitin ja sitä voin suositella. Todella hienoa kumpuilevaa maalaistietä.
Ajoimme takaisin mahdollisimman suoraan ja käytimme kaikki mahdolliset maalaistiet. Paikoin alkoi epäusko hiipiä rintaan, mutta läpipäästiin ilman tarpeettomia U-käännöksi.
Keli oli jälleen kerran loistava! Huomenna taas vähän kevyemmin.

Päivä 8. Kevyt

Santa Eugenia - Algaida: reilu 60km
Keli: 23C Aurinkoista

Kevyt lenkki Sant Eugenian kautta Algaidaan. Pikkuteitä takaisin arenaliin.

Päivä 9. Vuoristo

Huoltoaseman nousu - Calobra - Soller 160km nousumetrit 2800m
Keli: Suurimmaksi osaksi aurinkoista 21C Lähes tyyni.
Calobran pakolliset poseeraukset

Ajoimme mahdollisimman suoraan Selvaan, mistä alkaa "huoltoaseman" nousu. Nousulla on pituutta 7,4km ja jyrkyyttä reilu 5%:ia. Nousu on mukavan vaihteleva ja siinä on jopa alamäki välissä. Nousu loppuu huoltoasemaan, josta kannattaa ainakin syksyllä tankata lisää juotavaa, koska seuraaville huoltopaikoille on matkaa.
Huoltoasemalta saa veivailla vielä reilu 10km ennen kuin on Calobran nousun päällä. Vielä ennen Calobraa on 2,5km 6,4% nousu joka saa sopivasti hien päälle ennen pitkää laskua. Calobra on ehdottomasti saaren hienoin tie joka luikertelee vuoren rinteillä mitä miten sattuu.
Alas päästyä voi juoda saaren kalleimmat kahvit tai kääntyä takaisin ylämäkeen. Tällä kertaa jätimme kahvit väliin. Nousu kestää miehestä riippuen vajaasta puolesta tunnista tuntiin, joten siihenkin kannattaa varata juomaa.
Calobran jälkeen suuntasimme Solleriin. Tällä välille osuu vielä yksi 5,5km 5% nousu, joten aivan tyhjää ei sekään mene. Varaa tälle välillä riittävästi vaatteita, koska vaikka alhaalla aurinko paistaisi, niin täällä voi lämpötila tippua nopeasti alle 10 asteeseen.
Nousu päättyy tunneliin, jonka jälkeen alkaa 15km lasku. Lasku kestää sen verran kauan, että alkaa jo vähän niska puutua alaotteella.
Sollerista ei pääse kuin nousun kautta pois. Me valitsimme lyhyimmäin mahdollisen reitin, joten suuntasimme Bunyolaan. Tässäkin on sellainen 7km 5%nousu, mutta yleensä se tuntuu aika helpolta muitten nuosujen jälkeen.
Nousun päältä saa käytännössä ajaa alamäkeen Arenaliin saakka.
Hieno reitti ja hieno päivä. Jalatkin sai taas tyhjennettyä.

Päivä 10. Tasamaa

Sineu - Sa Pobla - Campanent - Selva - Binisalem - Maria  103km
Keli: Huippu keli. Tyyni ja 23c lämmintä

Tänään ajeltiin leppoista vauhtia saaren keskilinjaa pitkin. Keski osassa on todella mukavaa maastoa jos haluaa ajaa kevyesti. Pientä loivaa nousua ja laskua vuoron perään. Ekat kahvit hörppäsimme Sineun keskustassa, jossa oli ehkä saaren parasta Cafe con Lecheä, Laihialainen ote herkesi ja annoin reilusti tippiä :)
Sa Poblan kohdalta käännyimme takaisin päin, josta tulimme takaisin vuoren reunaa pitkin. Jos sieltä päin on tulossa Palmaa päin niin kannattaa suunnata Campanettiin ja sieltä pyöräilykylttejä seuraten Selvaan ja sieltä taas Llosetaan.
Mukava lenkki ja hieno sää jälleen kerran :)

Päivä 11. Palauttava


Lluc Major - Algaida - Sant Eugenia - Santa Maria: Reilu 60km
Keli: Jälleen kerran aivan loistava. n. 20C ja auringon paiste

Palauttava lenkki lähimaastossa ennen huomista lentoa.
Harmi kun kaikki mukava loppuu ajallaan.

Yhteenveto

11 ajopäivästä 10:ssä oli suomaisen mittakaavan mukaan täydellinen  pyöräilykeli. Ei liian kuuma, mutta riittävän lämmin että voi ajaa lyhyissä ajokampeissa. Tuulta oli selvästi vähemmän kuin keväällä.
Tunnelma on rauhallinen, koska muita turisteja/pyöräilijöitä ei ole juuri yhtään. Valitettavasti tästä syystä myös suurin osa ravintoloista on kiinni.
Suosittelen erittäin vahvasti Mallorcaa vielä näinkin myöhään syksystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti