keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kisa 2 ja 3

Kisa 2: Maakuntaviesti Kauhajoki
Kuva: SPP-56

Helatorstaina kilpailtiin perinteisesti maantiepyöräilyn maakuntaviesti. Kilpailu käytiin Kauhajoella jossa kierrettiin 10km kierrosta 2 kertaa. Joukkueeseen kuului kolme kuskia ja miesten sarjassa juokkueita oli 8kpl:tta.
Itse ajoin Vaasan joukkueessa 2 osuutta ja vähän jännitti lähteä ajamaan, kun en Mallorcan reissun jälkeen ollut paljoa maantiepyörällä ajanut. Ekalla osuudella meidän joukkueen Tomi Huhtamäki oli päässyt irti Bölen joukkueen Lehtimäen Tonin kanssa. Sovimme Bölen joukkeen toisen osuuden ajajan kanssa, että ajettaisiin vuorovedoin, ettei muut saisi meitä kiinni. Lähdössä kuitenkin eroa tuli heti meidän ja Bölen välillä, joten päätin antaa mennä. Jalat toimi yllättävän hyvin ja eroa tuli tasaisesti takana tuleviin. Vaihtoon tullessa ero 2:na olevaan Böleen oli n. 5min. Viimeisellä osuudella Topparin Jaakolla oli helppo homma hoitaa voitto kotiin, mutta Jaakko ei päästä nyt itseen helpolla vaan tykitti osuutensa nopeiten.
Voitto on tullut nyt 4 vuotta peräkkäin Vaasaan ja itse olen ollut 3 kertaa mukana. Vaasassa on kyllä muutamia kilpakuskeja, muttei yhtäkään junnua. Toivottavasti tähän saataisiin joskus muutos.

Kisa 3: Skins MTB Rajamäki
Kuva: Kaisa Kekola

Lauantaiksi matkasin Rajamäelle Marathon cupin avaukseen. Tiedossa oli pitkä kisa, kun voittajan ajankin epäiltiin ylittävän 3 tuntia. Jotenkin jännitin selkäni puolesta, koska jo Liedon 1,5h rynkytyksessäkin se oli sanoa työsopimuksen irti. Lisäksi olin vaihtanut selvästi kevyemmät renkaat alle, samalla myös renkaiden ilmatila oli puolittunut. Mutta ei muuta kuin viivalle ja katsomaan miten käy.
Lähtö tapahtui nätisti asfalttia pitkin etuauton pitäessä vauhdin maltillisena. Vaikka tälläisissä tilanteissa ei saa ajaa kovaa, niin jotenkin aina onnistun tippumaan joukon hännille. Mutta alkusotkuista selvittyä löysin kuitenkin Korpelan Akista sopivan peesin. Akin perässä sainkin aivan hyvän lähdön kisalle ja ajattelin, että nyt minä näytän! Onneksi kuitenkin tuli ongelmia, jotta pystyin palaamaan mukavuusalueelle :)
Ensimmäisissä kivikoissa onnistuin kääntämään sarvia niin, että ne kääntyi renkaisiin nähden. Pysähdyin kääntämään niitä takaisin, huomasin stemmin jääneen löysälle. Lähdin kuitenkin ajamaan ja taas seuraavassa paikassa jouduin kääntämään stemmiä suoraan. Seuraavan kerran jälkeen alkoi jo vähän ajo hirvittämään, koska pyörä alkoi mennä mihin sattui. Onneksi paikalle osui rehti kilpakumppani, joka lainasi minulle työkalua stemmin kiristämiseen. Erittäin ISO KIITOS tälle kaverille.
Stemmi ongelmien jälkeen matka jatkui, mutta suurin isku oli kadonnut. Ajoinkin tällä ns. mukavuusalueella 1 kierroksen lopun ja toisen kierroksen. Mutta kolmannen kierroksen alussa ohitin aika ison porukan ja sainkin siitä hyvän iskun viimeiselle kierrokselle. Kolmas kierros menikin erittäin hyvin ja nostin sijoitustani reilu 10 sijaa. Tätä vauhtia kun olisi pitänyt koko matkan, niin ties mikä olis ollut sijoitus.
Maalissa oli vielä hyvin energiaa ja selkäkin oli vielä leikissä mukana, joten kestävyys alkaa olemaan kunnossa, enää vauhti tarvitaan. Sijoitus oli 14 ja aika oli 3h 32min, eroa voittajaan tuli 23min.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Kisa 1: Lieto XCO

Ei ollut oikea resepti lähteä kisapaikalla vasta aamusta. Ennen aamu viittä herääminen kostautui lähtöviivalla ja ensimmäisillä kierroksilla. Lähtöviivalla olin nukahtaa ja huvitus oli nollassa. Kisan aikana vireys tila nousi ja pari viimeistä kierrosta menikin jo aivan mallikkaasti.
Kuva: Samu Laine

Mutta sitten selittelystä itse kisaan. Lietoon oli merkitty teknisesti haastava ja polku voittoinen reitti. Pururata alkukiihdytyksen jälkeen sukellettiin metsään, jossa taistelu sijoituksissa vaihtui nopeasti ajolinjojen mukaan. Itse olin niin nukuksissa, että hyvän lähdön jälkeen sijoitukseni tippui todella nopeasti. Radalla oli paljon todella mukavaa polkua, jossa joutui kuitenkin olemaan koko ajan hereillä, mikäli halusi päästä kovaa. Rata kulki myös muutaman kallion yli. Jälkimmäiseltä kalliolta alastullessa oli myös reitin teknisin kohta. Jyrkkään alkamäkeen oli yhdistetty kuoppa, jonka yli keula kannatti yrittää saada. Alas tuleva ura oli myös kapea ja sivulle viertävä, joten tarkkana sai olla. Kohta kuitenkin näytti pahemmalta mitä oli ja sen pääsi suhteellisen helposti, jos vain antoi pyörän mennä. Muutama oli nähnyt Ojalan Henrin kyseissä kohdassa ja oli näyttänyt että sen voi kovaakin ajaa :)
Kuva: Jarmo Katajisto

Oma ajoni kulki yllättävän hyvin polkuosuuksilla vähästä maastoajosta huolimatta. Eniten jäi vain ärsyttämään 4 ensimmäisen kierroksen nukkuminen. Jotenkin en saanut itseäni käskytettyä kunnolla, vaan ajo oli arkaa ja turhaa jarruttelua oli aivan likaa. Lisäksi huomasin ajelevani koko ajan mukavuusalueella. Sijoitus maalissa oli 9. ja ero kärkeen 13min, joten parannettavaa jäi. Tarkemmat tulokset: http://www.tulospalvelu.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/SAAPUNEET/2013/lieto_4.5.htm 

torstai 2. toukokuuta 2013

Kisakauden avaus

Kevät on sulattanut viimeisetkin lumet poluilta. Ja joka vuotinen shokki on huomata kuinka paljon lumi onkaan tasoittanut polkuja. Koko ajan katse käy keulan lukitusvivulla, tarkastamassa onko se lukko päällä!? Kivet ja juuret hakkaa, kädet ja pohkeet hapottaa. Mutta kyllä silti on pakko todeta, että olen puhdas maastokuski. Samanlaisia kiksejä ei voi saada maantiellä, kun tykittelystä kuivilla poluilla :)
Pyörä on tuntunut tosi hyvältä ja uskallan sanoa, että se on paras pyörä mikä ikänä allani on ollut. Riittävän kevyt, mutta silti todella tukeva ja varmatoiminen(kop, kop). Vaihteet napsahtelee paikalleen ja pysyy siellä.
XX-jarrut tosin ei taida olla hintansa väärti, mutta onneksi Pohjanmaan tasamailla niitä ei edes tarvita:)
Polutkin voi pettää alta roudan takia.
Tulevana lauantaina näyttäisi olevan osaltani kisakauden avaus. Liedossa on XCO cupin avaus ja viime vuosien perusteella siellä on hyvä rata tiedossa. Oma kuntoni ei ole arvoitus, vaan tiedän sen huonoksi. Koska en ole vielä ehtinyt kovin montaa kovaa lenkkiä tekemään, vaan lenkit on ollut pääsääntöisesti tuntuman hakua maastoon vauhtileikittelyllä. Kisan jälkeen onkin tarkoitus alkaa oikein tosissaa rääkkäämään itseään ja katsomaan saataisiinko miehestä tänä vuonna mitään irti. Vauhtia toivoisin löytyvän vasta heinäkuun karkeloissa.