keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

AlpenTour Trophy

Lähtökohdat

Tänä kesänä sain aikaiseksi taas yhden ruksin To Do -listalle, eli kilpaileminen ulkomailla.
Kisaksi valittiin viime talvena AlpenTour Trophy Itävallan Schladmingissa. Kisa oli sopivaan aikaan ja sopivan mittainen. 4 päivää on juuri sopiva, ei liian pitkä, eikä toisaalta tarvitse matkustaa yhden päivän takia.

Kisaan lähdettäessä oli useampi kysymysmerkki:
- Parini Lieven De Rycken kanssa olimme ajaneet vain yhden lenkin ennen tätä.
- Oma kunto ei ole alkukauden aikana ollut kohdillaan.
- Oma pärjääminen perustuu ajotekniikkaan ja taloudellisuuteen. Siitä ei ole 15km hiekkatienousuissa hyötyä.

Lähdin siis kisaan siis ilman isompia odotuksia, lähinnä tutustumaan alpeilla kisailemiseen ja nauttimaan reitistä.

Reitti:

Maalintulo ja lähtöalue

Kisa oli siis 4 päiväinen. Lähtö ja maali oli joka päivä samassa paikassa, lukuunottamatta viimeisen päivän aika-ajoa Planain huipulle.

Ensimmäinen päivä tarjosi 2800 nousumetriä 61km matkalla. Lähtö meni yllättäen Schladmingin keskustan läpi ja oli sinänsä mielenkiintoista, kun porukkaa lippasi läpi torikahviloiden.
Nousumetrit kerääntyi käytännössä kahdesta noususta, ensimmäinen oli reilun 1100m ja toinen oli vajaa 1000m. Toisen nousun loppu oli järkyttävän jyrkkä, eikä 32/42 välitys enää tuntunutkaan enää niin mukavalta. Suomessakin on vastaavan jyrkkiä nousuja, mutta ei läheskään näin pitkiä ja varsinkin kun sen alle oli ajettu 30min 10% hiekkatienousua.
Ekana päivänä sain huomata, että paikalliset ajaa jäätävää vauhtia hiekkatielaskuissa. Varsinkaan ekassa laskussa, ei meinannut hermot riittää päästää vajaata 70km/h hiekkatie mutkaan, jota EI SAA päästää pitkäksi.
Ensimmäinen etappi alkaa olemaan maalissa.

Toisena päivänä statistiikka näytti 68km, nuosua 3100m ja lämpöä 31C. Reitti oli selvästi eri tyylinen kuin edeltävä päivä. Sisälsi huomattavasti enemmän polkua ja nousujen jyrkkyydet vaihtelivat koko ajan. Omasta mielestä tämä oli kisan paras reitti samalla raskain. Reitillä oli muutama todella jyrkkä nousu, varsinkin Ramsaun hyppyrimäen kohdalla. Myös sen jälkeinen alamäki oli mallia jyrkkä, poistuttiin mukavuusalueelta aika reilusti. Lopussa oli vielä vajaa 800 nousumetrin mäki, jota ilmankin olisi ollut hiki maalissa. Vertaisin tätä etappia Tahkon 120km, vähän lyhempi matkassa ja ajassa, mutta nousua huomattavasti enemmän.
Dachsteinin nousu selätetty. Päivä sisälsi mahtavaa nousua, lasku ja hienoja polkuja.

Kolmas päivä piti olla selvästi edellispäiviä kevyempi. Reitti alkoikin maltillisesti n. 300metrin nousulla, josta sai tulla vauhdikkaasti alas aina 22km kohdalle. Tästä alkoikin sitten reissun pisin ylämäki, joka päättyi 35km kohdalle 1150m nousumetrin jälkeen. Pakko myöntää, että oli paikoin vähän puuduttava :) Oma jalkakaan ei enää ollut herkimmillään. Mäen päältä onneksi alkoi alamäki voittoinen pätkä loppulaskun päälle. Loppulasku oli kisan parasta antia. Flowtrailiä vajaa 5km ja pudotusta 800m.
Käsittämättömän hieno 3-päivän loppulasku

Neljäntenä päivänä oli enää vuorossa loppunousu Planai laskettelukeskuksen huipulle. Nousua oli 1300m verran 14km matkalla. Kisaan lähdettiin väliaikalähdöllä 20s välein. Reitti alkoi heti pystysuoralla seinänousulla, jossa oli kiva räjäyttää kylmät jalat. Onneksi sen jälkeen sai palautuella n. 7-8% noussussa. Mäen puolivälissä noustiin edellispäivän Flowtrailia ja näin päin se oli huomattavasti jyrkempi. Pakko oli säästää jalkoja ja taluttaa, kadenssi olisi ollut 30 paikkeilla 32/42 vaihteilla. Loppu oli helpompaa ja maali tuli hieman yllättäen vastaan, joten kunnollinen loppukiri jäi tekemättä.
Kauan odotettu maali tuli odotettua nopeammin?

Loppu fiilikset ja oma suoritus

Oma kulku oli parina ekana päivänä yllättävän hyvä. Ensimmäisessä nousussa, jopa sain vain nautiskella ja vauhti oli silti kohtuullista. Jyrkimmät nousut nousi todella hyvin kahtena ekana päivänä, mutta viimeisinä päivinä liian isolla vaihteella vääntäminen oli vienyt voimat jaloista. Varsinkin loppunoususta jäi vähän vaisu fiilis, kun ei enää löytynyt totuttua vauhtia.
Alamäkiajon opin yllätävän nopeasti ja kolmantena päivänä yhtäkkiä huomasin ohittavani porukkaa kovavauhtisissa alamäissä. Polulla suurin osa paikallisista ei pärjää alkuunkaan, reitillä oli muutamia tasamaapolkuja, jossa pystyi heti pitämään melkein puolta kovempaa vauhtia muihin verrattuna. Huomaa että Keski-Euroopassa marathonit ajetaan hiekkateilla, polkuajo ei ole lähelläkään suomen tasoa.

Reissu oli kaikin puolin super hieno. Maisemat on jotain käsittämätöntä ja kaikki järjestelyt viimeisen päälle. Ihmiset on todella ystävällisiä ja tunnelma on hieno.
Melkoisella varmuudella tulen jatkossakin osallistumaan AlpenTourille. Ensi vuonna pyrin osallistumaan kisaan tosissani ja testaan millaista vauhtia pystyn pitämään maailman huippuihin nähden. Usko on kova, että vielä voin kehittää omaa vauhtiani. Varsinkin kun viime aikoina on alkanut varmistumaan mikä omassa harjoittelussa on mennyt vikaan, kun tehoja ei ole riittävästi panostukseen nähden.
Katseet kohti ensi vuotta!

maanantai 15. toukokuuta 2017

Tätä on odotettu

Tässä on jo useampi vuosi kisailtu ja joka vuosi on menty jossain määrin eteenpäin. Olenkin odotellut että koska käy niin että mennään askel taaksepäin. No nyt se tuli.

Lyhyet kisaraportit ennen yhteenvetoa:

Laihia Training Center XCO 2017 Spring edition:





Ajateltiin ettei nöyristellä kun nimettiin kisaa :) Ja saatiinkin ennätysmäärä osallistujia harjoituskisaan 15kpl. Innolla odotin ensimmäistä kisaa, koska harjoituskausi oli mennyt ilman ongelmia.Tosin tiesin ettei jalka ole varmasti parhaimmillaan, kun olin sen verran reenaillut viikon mittaan. Mutta silti tuli yllätyksenä, kuinka tahmeaa meno oli. Jalat oli aivan velliä, eikä rauhallisen alun jälkeen ollutkaan lisävaihdetta koneessa.
Palaveri valmentajan kanssa ja reenikalenterin selailu osoitti, että tehoja oli tullut rajusti liikaa viimeisen kahden viikon aikana. Ajateltiin, että homma paranee levolla ja seuraavana viikonloppuna Liedossa olisi parempi meno.

Lieto XCO


Raikas keli odotella lähtöä
Tuttu startti tänäkin vuonna XCO cupille. Keli oli vain jotain uutta, eipä oo ennen tullut startattua kisaan tuulitakki päällä.
Laihian kisan jälkeen olin panostanut iskarin säätöihin, kun aina tyhmyyttään pumppaa iskarit aivan liian jäykäksi muka tehokkaaseen kisasäätöön. Täysjousto on täysjousto ja siitä on turha koittaa säätää jäykkäperää. Nyt kuitenkin maltoin lähteä riittävän löysillä iskareilla ja pyörä oli aivan loistava. Liedossa tarvittankiin luottoa pyörään, koska se on mielestäni cupin teknisin rata.
Kaiken kaikkiaan todella mukava reitti ajaa ja jos talven jäljiltä on ajo vähän kohmeessa, niin kelistä huolimatta se yleensä löytyy. Niin tälläkin kertaa mutta jalat oli edelleen pahasti hukassa.
Sijoitukseen olen ihan tyytyväinen, mutta aika ja oma suoritus jäi kyllä kaivelemaan pahasti.


Evoc XCM



TORJUNTAVOITTO. Jalat oli edelleen hukassa, mutta sain taloudellisessa ja tasaisella ajolla sen irti mitä oli otettavissa. Pyörä oli ehkä jopa entistä parempi ja oma ajo teknisimmillä pätkillä on mennyt eteenpäin. Kierroksen puoli välissä on jonkun verran teknisempää polkua ja siellä sainkin nostettua sijoitustani TOP kymppin. Kierroksen loppu sitten mitä tehottomalla koneella pääsee ja toivoen ettei takaa tulla ohi.
Rajamäen marathon reitistä alkaa muodostumaan minun lempi rata. Sopivasti nopeaa ja paikoin vähän teknisempääkin polkua. Kelit on aina ollut hyvät ja järjestelyt parasta suomen marathon
rintamalla. ISO kiitos Evocin pojille ja muille asianomaiselle mahtavasta kisasta!

Missä mättää!?


Olemme valmentajan kanssa aika varmoja mikä meni pieleen, vaikka reenikausi on sinänsä ollut ongelmaton. Itseasiassa sama vika on varmaan vaivannut minua koko kilpaurani ajan.
Vaikka minun reenimäärät ei ole mitään älyttömiä, mutta olen silti panostanut täysillä pyöräilyyn. Kova polte tulla vielä joskus hyväksi pyöräilijäksi, on näkynyt siinä että olen tehnyt vedot aina täysillä. Tehomittarin myötä vielä korostunut, kun aina on pitänyt yrittää "wattiennätystä", on veto sitten kestänyt 1min tai 30min.
Täysiä puskeminen ei ole niin kongreettisesti haitannut aiemmpina vuosina, kun olen tehnyt pääsääntöisesti pitempiä vetoja. Tänä vuonna kun olen tehnyt huomattavasti enemmän lyhyitä vetoja, niin lihaksisto on todennäköisesti ylikuormittunut. Samaan aikaan kun talvi oli mikä oli, niin pitkät hiihtolenkit ja muutenkin aerobinen harjoittelu jäi liian vähälle.
Nähtäväksi jää onko diagnoosi ja/tai onko korjaavat liikkeet oikeita, mutta nyt
jätän seuraavat kisat väliin ja keskityn peruskuntoon jonkun aikaa. Katotaan kisoja sitten, kun jalat taas haluaa alkaa kisaamaan. Itävaltaan ja Tahkolle kyllä mennään, mutta muu on vielä epäselvää. Niin ja on sekin varmaan että tänä kesänä tullaan ajamaan ja nauttimaan pyöräilystä vähintään yhtä paljon kuin ennenkin! 

tiistai 24. tammikuuta 2017

Testi: Trek Fuel EX 9.8 27.5 Plus

Lähtökohta


Muutama viikko sitten olin viikonlopun Tampereella seuran yhteisreenissä. Omasta täysjoustosta puuttui ohjaustanko ja toinen pyörä oli sillä hetkellä molemmista päistä jäykkä. En jaksanut alkaa vaihtelemaan osia, vaan mieleen juolahti, että Cycli oli tarjonnut minulle testiin Trekin Fuel EX:ää 27,5+ kiekoilla. Ajattelin että nyt siihen olis sopiva aika ja paikka.

Trek Fuel EX 27.5+. Tälläinen hauskan polkupyörän kuuluu olla.

Runko ja Osat


Fuel EX on ns. trail-pyörä. Eli siinä on joustoa takana 130mm ja edessä 140mm, jousituksen hoitaa Fox. Plussa-koon renkaat on 27.5 x 2.8. Läskipyörästä siis ei ole kyse, vain hieman pyylevästä. Samaan runkoon voi heittää suoraan normit 29-kiekot, koska renkaan ulkohalkaisia on lähes sama.
Vaihteet ja jarrut on Shimanon XT -osasarjasta ja niiden toiminnasta on todella paha keksiä huomautettavaa, ottaa hinnan huomioon tai ei.
Ohjaamon tukevuus oli aivan omalla tasolla verrattuna XC-kiikkuihin.
Stemmi ja ohjaustanko on Bontragerin Line sarjasta. Ohjaustanko on halkaisiltaan 35mm ja leveyttä 750mm. XC-pyörissä normi halkaisija on 31.8mm ja voin sanoa, että eron huomaa heti ensi polkaisulla, tukevuus on aivan eri tasolla. Testin jälkeen aloinkin miettimään, että 35mm putkista olisi varmasti hyötyä myös XC-pyörissä. Stemmissä on myös Trekin Knock Block, joka estää ohjaustankon kääntymisen/iskeytymisen runkoon. Hyödyllinen jos on tapana kaatuilla, mullehan ei niin koskaan käy :) Mustasilmä johtui vain liian matalasta ajoasennosta kiviin nähden.

Osista ei sen enempää tarvitse kertoa, niissä kun ei ole mitään pullon kaulia, joten pyörällä voi suoraa alkaa pommittaan. Alun perin pyörässä tosin taitaa olla 2x11 vaihteet, mutta XT:n kammet saa helposti yhdelle eturattaalle. Ja itseasiassa jopa täällä Laihialla on alkanut liikkua huhuja, että XT:n etuvaihtaja toimii niin hienosti, ettei sitä tarvitse välttämättä heti irrottaa. Mutta korostan tämä on vasta huhu, neuvoisin edelleen irottamaan etuvaihtajan jo ennen ensimmäistä koeajoa :)

Ajettavuus/erot


Okei, nyt päästiin asiaan. Tämä pyörä on jäätävän hauska! Pyörä suorastaan vaatii kokeilemaan, kuinka kovaa uskallat mennä mutkiin tai alamäkiin.
Kaikki osat ja runko on pykälää tukevemmat kuin XC-pyörissä ja sen väistämättä huomaa. XC-pyörissä on painon vuoksi jouduttu tekemään kompromisseja tukevuudessa. Eikä yksikään testaamistani XC-pyöristä ole lähelläkään Fuel EX:n tukevuutta.

Vaikka ero jouston määrässä ei kuullosta isolta, 100/100mm vs 130/140mm, niin ajossa ero on merkittävä. Pyörää voi ajaa maastossa aivan eri tavalla. Itseasiassa jäykkäperää ja 100mm XC-täysjoustoa joutuu ajamaan lähes samalla tavalla. Lyhyt täysjousto pitää renkaan paremmin maassa, mutta silti sillä joutuu jumppaan samaan tapaan kuin jäykkäperän kanssa. 130/140mm mahdollistaa sen ettei aivan kaikkia pikku kuoppia tai kiviä tarvitse huomioida, vaan saat keskittyä isompiin muotoihin ja samalla hauskan pitoon. Jousitus korjaa pienet virheet, jos niitä on tapana tehdä. Trekin Full Floater -jousitus Foxilla pitää homman tehokkaana, joten pyörällä oikeasti jaksaa mennä kovaa kauemminkin. Ajotyylistä riippuen tällä voisi osallistua kisoihinkin, mutta omalle ajotyylille Top Fuel on edelleen oikea työkalu kisoihin. Ero kiihtyvyydessä ja tehokkuudessa on kuitenkin vielä merkittävä.

27.5+ kuskin näkukulmasta
27.5+ koon renkaat teki myös vaikutuksen. Koko aikana ei tullut miettineeksi renkaiden leveyttä ja sen tuomaa hitautta. Olisi kiva ajatella, että olin huomattavasti seurakavereitani parempi ylämäissä, mutta valitettavasti syy taitaa olla ainoastaan plussa koon renkaissa. Pyörä nimittäin kiipesi todella kivuttomasti lumisia Kaupin mäkiä. Perttu on muuten aika haka löytämään kaikki mäet matkan varrelta.

XC-kisapyörät on todella tehokkaita, keveitä ja nopeita, mutta ne kaikki on jossain määrin huteria ja epämukavia poluilla. Fuel EX tuntuu oikeasti niiden jälkeen luksukselta. Pyörä ei taivu eikä kolise, vaan se menee tukevasti, äänettömästi ja ennen kaikkea mukasti poluilla.

Geometriakin on viissin hyvä kun en keksi siitä mitään sanottavaa. Pyörä ei ollut kankea vaan ainoastaan varman tuntuinen. Vaikka kulmat on huomattavasti loivemmat kuin Top Fuelissa, ei sitä alun jälkeen enää ajatellut. Suurin ero tulee ahtaissa ja teknisissä paikoisa jossa joutuu hypyttämään pyörää. Top Fuelissa keula ja takapää nousee heti käskystä, kun taas sagin vuoksi samalla voimalla Fuel Ex:ssä rengas on edelleen maassa.


Yhteenveto


Testi viikonloppun jälkeen mieleeni jäi kummittelemaan kysymyksiä "Mahtuisko talliin vielä yksi maasturi?", "Kuinka perustella tarve vaimolle?", "Oliskohan Enduro kivaa?" ja "Mistä saataisiin Laihalle mäkiä?" Jälkimmäinen tosin ei liity mitenkään Fuel EX:ään.
Jos et aja kisaa viimeisistä sekunneista taistellen vaan haluat oikeasti nauttia hienoista poluista kun niitä osuu kohdalle, niin silloin kannattaa ehdottomasti valita Fuel EX. Pyörällä on todella nautinnollista ajaa helppoja rauhallisia polkuja, mutta samalla se haluaa päästä pommittamaan vaikeampia ja vauhdikkaampia pätkiä. Top Fuel kyllä kiipeä kuin kaselli ja kiihtyy hätäiseen, mutta samaa huolettomuutta poluilla sillä ei vain voi kokea.
Tätä täytyy vielä päästä kokeilemaan kesällä ja 29 renkailla, voi olla että silloin mielessä velloviin kysymyksiin löytyy helpostikkin vastaus.

Kiitos Cycli ja Medilaser Pro MTB mukavasta viikonlopusta.