keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

AlpenTour Trophy

Lähtökohdat

Tänä kesänä sain aikaiseksi taas yhden ruksin To Do -listalle, eli kilpaileminen ulkomailla.
Kisaksi valittiin viime talvena AlpenTour Trophy Itävallan Schladmingissa. Kisa oli sopivaan aikaan ja sopivan mittainen. 4 päivää on juuri sopiva, ei liian pitkä, eikä toisaalta tarvitse matkustaa yhden päivän takia.

Kisaan lähdettäessä oli useampi kysymysmerkki:
- Parini Lieven De Rycken kanssa olimme ajaneet vain yhden lenkin ennen tätä.
- Oma kunto ei ole alkukauden aikana ollut kohdillaan.
- Oma pärjääminen perustuu ajotekniikkaan ja taloudellisuuteen. Siitä ei ole 15km hiekkatienousuissa hyötyä.

Lähdin siis kisaan siis ilman isompia odotuksia, lähinnä tutustumaan alpeilla kisailemiseen ja nauttimaan reitistä.

Reitti:

Maalintulo ja lähtöalue

Kisa oli siis 4 päiväinen. Lähtö ja maali oli joka päivä samassa paikassa, lukuunottamatta viimeisen päivän aika-ajoa Planain huipulle.

Ensimmäinen päivä tarjosi 2800 nousumetriä 61km matkalla. Lähtö meni yllättäen Schladmingin keskustan läpi ja oli sinänsä mielenkiintoista, kun porukkaa lippasi läpi torikahviloiden.
Nousumetrit kerääntyi käytännössä kahdesta noususta, ensimmäinen oli reilun 1100m ja toinen oli vajaa 1000m. Toisen nousun loppu oli järkyttävän jyrkkä, eikä 32/42 välitys enää tuntunutkaan enää niin mukavalta. Suomessakin on vastaavan jyrkkiä nousuja, mutta ei läheskään näin pitkiä ja varsinkin kun sen alle oli ajettu 30min 10% hiekkatienousua.
Ekana päivänä sain huomata, että paikalliset ajaa jäätävää vauhtia hiekkatielaskuissa. Varsinkaan ekassa laskussa, ei meinannut hermot riittää päästää vajaata 70km/h hiekkatie mutkaan, jota EI SAA päästää pitkäksi.
Ensimmäinen etappi alkaa olemaan maalissa.

Toisena päivänä statistiikka näytti 68km, nuosua 3100m ja lämpöä 31C. Reitti oli selvästi eri tyylinen kuin edeltävä päivä. Sisälsi huomattavasti enemmän polkua ja nousujen jyrkkyydet vaihtelivat koko ajan. Omasta mielestä tämä oli kisan paras reitti samalla raskain. Reitillä oli muutama todella jyrkkä nousu, varsinkin Ramsaun hyppyrimäen kohdalla. Myös sen jälkeinen alamäki oli mallia jyrkkä, poistuttiin mukavuusalueelta aika reilusti. Lopussa oli vielä vajaa 800 nousumetrin mäki, jota ilmankin olisi ollut hiki maalissa. Vertaisin tätä etappia Tahkon 120km, vähän lyhempi matkassa ja ajassa, mutta nousua huomattavasti enemmän.
Dachsteinin nousu selätetty. Päivä sisälsi mahtavaa nousua, lasku ja hienoja polkuja.

Kolmas päivä piti olla selvästi edellispäiviä kevyempi. Reitti alkoikin maltillisesti n. 300metrin nousulla, josta sai tulla vauhdikkaasti alas aina 22km kohdalle. Tästä alkoikin sitten reissun pisin ylämäki, joka päättyi 35km kohdalle 1150m nousumetrin jälkeen. Pakko myöntää, että oli paikoin vähän puuduttava :) Oma jalkakaan ei enää ollut herkimmillään. Mäen päältä onneksi alkoi alamäki voittoinen pätkä loppulaskun päälle. Loppulasku oli kisan parasta antia. Flowtrailiä vajaa 5km ja pudotusta 800m.
Käsittämättömän hieno 3-päivän loppulasku

Neljäntenä päivänä oli enää vuorossa loppunousu Planai laskettelukeskuksen huipulle. Nousua oli 1300m verran 14km matkalla. Kisaan lähdettiin väliaikalähdöllä 20s välein. Reitti alkoi heti pystysuoralla seinänousulla, jossa oli kiva räjäyttää kylmät jalat. Onneksi sen jälkeen sai palautuella n. 7-8% noussussa. Mäen puolivälissä noustiin edellispäivän Flowtrailia ja näin päin se oli huomattavasti jyrkempi. Pakko oli säästää jalkoja ja taluttaa, kadenssi olisi ollut 30 paikkeilla 32/42 vaihteilla. Loppu oli helpompaa ja maali tuli hieman yllättäen vastaan, joten kunnollinen loppukiri jäi tekemättä.
Kauan odotettu maali tuli odotettua nopeammin?

Loppu fiilikset ja oma suoritus

Oma kulku oli parina ekana päivänä yllättävän hyvä. Ensimmäisessä nousussa, jopa sain vain nautiskella ja vauhti oli silti kohtuullista. Jyrkimmät nousut nousi todella hyvin kahtena ekana päivänä, mutta viimeisinä päivinä liian isolla vaihteella vääntäminen oli vienyt voimat jaloista. Varsinkin loppunoususta jäi vähän vaisu fiilis, kun ei enää löytynyt totuttua vauhtia.
Alamäkiajon opin yllätävän nopeasti ja kolmantena päivänä yhtäkkiä huomasin ohittavani porukkaa kovavauhtisissa alamäissä. Polulla suurin osa paikallisista ei pärjää alkuunkaan, reitillä oli muutamia tasamaapolkuja, jossa pystyi heti pitämään melkein puolta kovempaa vauhtia muihin verrattuna. Huomaa että Keski-Euroopassa marathonit ajetaan hiekkateilla, polkuajo ei ole lähelläkään suomen tasoa.

Reissu oli kaikin puolin super hieno. Maisemat on jotain käsittämätöntä ja kaikki järjestelyt viimeisen päälle. Ihmiset on todella ystävällisiä ja tunnelma on hieno.
Melkoisella varmuudella tulen jatkossakin osallistumaan AlpenTourille. Ensi vuonna pyrin osallistumaan kisaan tosissani ja testaan millaista vauhtia pystyn pitämään maailman huippuihin nähden. Usko on kova, että vielä voin kehittää omaa vauhtiani. Varsinkin kun viime aikoina on alkanut varmistumaan mikä omassa harjoittelussa on mennyt vikaan, kun tehoja ei ole riittävästi panostukseen nähden.
Katseet kohti ensi vuotta!

maanantai 15. toukokuuta 2017

Tätä on odotettu

Tässä on jo useampi vuosi kisailtu ja joka vuosi on menty jossain määrin eteenpäin. Olenkin odotellut että koska käy niin että mennään askel taaksepäin. No nyt se tuli.

Lyhyet kisaraportit ennen yhteenvetoa:

Laihia Training Center XCO 2017 Spring edition:





Ajateltiin ettei nöyristellä kun nimettiin kisaa :) Ja saatiinkin ennätysmäärä osallistujia harjoituskisaan 15kpl. Innolla odotin ensimmäistä kisaa, koska harjoituskausi oli mennyt ilman ongelmia.Tosin tiesin ettei jalka ole varmasti parhaimmillaan, kun olin sen verran reenaillut viikon mittaan. Mutta silti tuli yllätyksenä, kuinka tahmeaa meno oli. Jalat oli aivan velliä, eikä rauhallisen alun jälkeen ollutkaan lisävaihdetta koneessa.
Palaveri valmentajan kanssa ja reenikalenterin selailu osoitti, että tehoja oli tullut rajusti liikaa viimeisen kahden viikon aikana. Ajateltiin, että homma paranee levolla ja seuraavana viikonloppuna Liedossa olisi parempi meno.

Lieto XCO


Raikas keli odotella lähtöä
Tuttu startti tänäkin vuonna XCO cupille. Keli oli vain jotain uutta, eipä oo ennen tullut startattua kisaan tuulitakki päällä.
Laihian kisan jälkeen olin panostanut iskarin säätöihin, kun aina tyhmyyttään pumppaa iskarit aivan liian jäykäksi muka tehokkaaseen kisasäätöön. Täysjousto on täysjousto ja siitä on turha koittaa säätää jäykkäperää. Nyt kuitenkin maltoin lähteä riittävän löysillä iskareilla ja pyörä oli aivan loistava. Liedossa tarvittankiin luottoa pyörään, koska se on mielestäni cupin teknisin rata.
Kaiken kaikkiaan todella mukava reitti ajaa ja jos talven jäljiltä on ajo vähän kohmeessa, niin kelistä huolimatta se yleensä löytyy. Niin tälläkin kertaa mutta jalat oli edelleen pahasti hukassa.
Sijoitukseen olen ihan tyytyväinen, mutta aika ja oma suoritus jäi kyllä kaivelemaan pahasti.


Evoc XCM



TORJUNTAVOITTO. Jalat oli edelleen hukassa, mutta sain taloudellisessa ja tasaisella ajolla sen irti mitä oli otettavissa. Pyörä oli ehkä jopa entistä parempi ja oma ajo teknisimmillä pätkillä on mennyt eteenpäin. Kierroksen puoli välissä on jonkun verran teknisempää polkua ja siellä sainkin nostettua sijoitustani TOP kymppin. Kierroksen loppu sitten mitä tehottomalla koneella pääsee ja toivoen ettei takaa tulla ohi.
Rajamäen marathon reitistä alkaa muodostumaan minun lempi rata. Sopivasti nopeaa ja paikoin vähän teknisempääkin polkua. Kelit on aina ollut hyvät ja järjestelyt parasta suomen marathon
rintamalla. ISO kiitos Evocin pojille ja muille asianomaiselle mahtavasta kisasta!

Missä mättää!?


Olemme valmentajan kanssa aika varmoja mikä meni pieleen, vaikka reenikausi on sinänsä ollut ongelmaton. Itseasiassa sama vika on varmaan vaivannut minua koko kilpaurani ajan.
Vaikka minun reenimäärät ei ole mitään älyttömiä, mutta olen silti panostanut täysillä pyöräilyyn. Kova polte tulla vielä joskus hyväksi pyöräilijäksi, on näkynyt siinä että olen tehnyt vedot aina täysillä. Tehomittarin myötä vielä korostunut, kun aina on pitänyt yrittää "wattiennätystä", on veto sitten kestänyt 1min tai 30min.
Täysiä puskeminen ei ole niin kongreettisesti haitannut aiemmpina vuosina, kun olen tehnyt pääsääntöisesti pitempiä vetoja. Tänä vuonna kun olen tehnyt huomattavasti enemmän lyhyitä vetoja, niin lihaksisto on todennäköisesti ylikuormittunut. Samaan aikaan kun talvi oli mikä oli, niin pitkät hiihtolenkit ja muutenkin aerobinen harjoittelu jäi liian vähälle.
Nähtäväksi jää onko diagnoosi ja/tai onko korjaavat liikkeet oikeita, mutta nyt
jätän seuraavat kisat väliin ja keskityn peruskuntoon jonkun aikaa. Katotaan kisoja sitten, kun jalat taas haluaa alkaa kisaamaan. Itävaltaan ja Tahkolle kyllä mennään, mutta muu on vielä epäselvää. Niin ja on sekin varmaan että tänä kesänä tullaan ajamaan ja nauttimaan pyöräilystä vähintään yhtä paljon kuin ennenkin! 

tiistai 24. tammikuuta 2017

Testi: Trek Fuel EX 9.8 27.5 Plus

Lähtökohta


Muutama viikko sitten olin viikonlopun Tampereella seuran yhteisreenissä. Omasta täysjoustosta puuttui ohjaustanko ja toinen pyörä oli sillä hetkellä molemmista päistä jäykkä. En jaksanut alkaa vaihtelemaan osia, vaan mieleen juolahti, että Cycli oli tarjonnut minulle testiin Trekin Fuel EX:ää 27,5+ kiekoilla. Ajattelin että nyt siihen olis sopiva aika ja paikka.

Trek Fuel EX 27.5+. Tälläinen hauskan polkupyörän kuuluu olla.

Runko ja Osat


Fuel EX on ns. trail-pyörä. Eli siinä on joustoa takana 130mm ja edessä 140mm, jousituksen hoitaa Fox. Plussa-koon renkaat on 27.5 x 2.8. Läskipyörästä siis ei ole kyse, vain hieman pyylevästä. Samaan runkoon voi heittää suoraan normit 29-kiekot, koska renkaan ulkohalkaisia on lähes sama.
Vaihteet ja jarrut on Shimanon XT -osasarjasta ja niiden toiminnasta on todella paha keksiä huomautettavaa, ottaa hinnan huomioon tai ei.
Ohjaamon tukevuus oli aivan omalla tasolla verrattuna XC-kiikkuihin.
Stemmi ja ohjaustanko on Bontragerin Line sarjasta. Ohjaustanko on halkaisiltaan 35mm ja leveyttä 750mm. XC-pyörissä normi halkaisija on 31.8mm ja voin sanoa, että eron huomaa heti ensi polkaisulla, tukevuus on aivan eri tasolla. Testin jälkeen aloinkin miettimään, että 35mm putkista olisi varmasti hyötyä myös XC-pyörissä. Stemmissä on myös Trekin Knock Block, joka estää ohjaustankon kääntymisen/iskeytymisen runkoon. Hyödyllinen jos on tapana kaatuilla, mullehan ei niin koskaan käy :) Mustasilmä johtui vain liian matalasta ajoasennosta kiviin nähden.

Osista ei sen enempää tarvitse kertoa, niissä kun ei ole mitään pullon kaulia, joten pyörällä voi suoraa alkaa pommittaan. Alun perin pyörässä tosin taitaa olla 2x11 vaihteet, mutta XT:n kammet saa helposti yhdelle eturattaalle. Ja itseasiassa jopa täällä Laihialla on alkanut liikkua huhuja, että XT:n etuvaihtaja toimii niin hienosti, ettei sitä tarvitse välttämättä heti irrottaa. Mutta korostan tämä on vasta huhu, neuvoisin edelleen irottamaan etuvaihtajan jo ennen ensimmäistä koeajoa :)

Ajettavuus/erot


Okei, nyt päästiin asiaan. Tämä pyörä on jäätävän hauska! Pyörä suorastaan vaatii kokeilemaan, kuinka kovaa uskallat mennä mutkiin tai alamäkiin.
Kaikki osat ja runko on pykälää tukevemmat kuin XC-pyörissä ja sen väistämättä huomaa. XC-pyörissä on painon vuoksi jouduttu tekemään kompromisseja tukevuudessa. Eikä yksikään testaamistani XC-pyöristä ole lähelläkään Fuel EX:n tukevuutta.

Vaikka ero jouston määrässä ei kuullosta isolta, 100/100mm vs 130/140mm, niin ajossa ero on merkittävä. Pyörää voi ajaa maastossa aivan eri tavalla. Itseasiassa jäykkäperää ja 100mm XC-täysjoustoa joutuu ajamaan lähes samalla tavalla. Lyhyt täysjousto pitää renkaan paremmin maassa, mutta silti sillä joutuu jumppaan samaan tapaan kuin jäykkäperän kanssa. 130/140mm mahdollistaa sen ettei aivan kaikkia pikku kuoppia tai kiviä tarvitse huomioida, vaan saat keskittyä isompiin muotoihin ja samalla hauskan pitoon. Jousitus korjaa pienet virheet, jos niitä on tapana tehdä. Trekin Full Floater -jousitus Foxilla pitää homman tehokkaana, joten pyörällä oikeasti jaksaa mennä kovaa kauemminkin. Ajotyylistä riippuen tällä voisi osallistua kisoihinkin, mutta omalle ajotyylille Top Fuel on edelleen oikea työkalu kisoihin. Ero kiihtyvyydessä ja tehokkuudessa on kuitenkin vielä merkittävä.

27.5+ kuskin näkukulmasta
27.5+ koon renkaat teki myös vaikutuksen. Koko aikana ei tullut miettineeksi renkaiden leveyttä ja sen tuomaa hitautta. Olisi kiva ajatella, että olin huomattavasti seurakavereitani parempi ylämäissä, mutta valitettavasti syy taitaa olla ainoastaan plussa koon renkaissa. Pyörä nimittäin kiipesi todella kivuttomasti lumisia Kaupin mäkiä. Perttu on muuten aika haka löytämään kaikki mäet matkan varrelta.

XC-kisapyörät on todella tehokkaita, keveitä ja nopeita, mutta ne kaikki on jossain määrin huteria ja epämukavia poluilla. Fuel EX tuntuu oikeasti niiden jälkeen luksukselta. Pyörä ei taivu eikä kolise, vaan se menee tukevasti, äänettömästi ja ennen kaikkea mukasti poluilla.

Geometriakin on viissin hyvä kun en keksi siitä mitään sanottavaa. Pyörä ei ollut kankea vaan ainoastaan varman tuntuinen. Vaikka kulmat on huomattavasti loivemmat kuin Top Fuelissa, ei sitä alun jälkeen enää ajatellut. Suurin ero tulee ahtaissa ja teknisissä paikoisa jossa joutuu hypyttämään pyörää. Top Fuelissa keula ja takapää nousee heti käskystä, kun taas sagin vuoksi samalla voimalla Fuel Ex:ssä rengas on edelleen maassa.


Yhteenveto


Testi viikonloppun jälkeen mieleeni jäi kummittelemaan kysymyksiä "Mahtuisko talliin vielä yksi maasturi?", "Kuinka perustella tarve vaimolle?", "Oliskohan Enduro kivaa?" ja "Mistä saataisiin Laihalle mäkiä?" Jälkimmäinen tosin ei liity mitenkään Fuel EX:ään.
Jos et aja kisaa viimeisistä sekunneista taistellen vaan haluat oikeasti nauttia hienoista poluista kun niitä osuu kohdalle, niin silloin kannattaa ehdottomasti valita Fuel EX. Pyörällä on todella nautinnollista ajaa helppoja rauhallisia polkuja, mutta samalla se haluaa päästä pommittamaan vaikeampia ja vauhdikkaampia pätkiä. Top Fuel kyllä kiipeä kuin kaselli ja kiihtyy hätäiseen, mutta samaa huolettomuutta poluilla sillä ei vain voi kokea.
Tätä täytyy vielä päästä kokeilemaan kesällä ja 29 renkailla, voi olla että silloin mielessä velloviin kysymyksiin löytyy helpostikkin vastaus.

Kiitos Cycli ja Medilaser Pro MTB mukavasta viikonlopusta.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Trek Procaliber

Olen jo pitemmän aikaa ajatellut kirjoittaa jokaisesta tämän ja ensi kauden pyörästä.
Ensimmäisenä esirippua saa raottaa reenipyöräni Trek Procaliber, sillä se myös saa eniten runtua kauden mittaan.

Trek Procaliber 9.7

Tämän hetkinen kokoonpano
Olen huomannut että on järkevää omistaa eri pyörät kisaamiseen ja reenaamiseen. Aikoinaan jouduin turhan usein tuskailemaan kisaa edeltävänä iltana huomatessani jonkun paikan menneen hajalle. Kahden pyörän taktiikalla voin huoletta tykittää vielä edeltävänä iltana kurakelissä, kun tiedän että kisapyörä on tikissään odottamassa lähtöä.
Lisäksi jäykkäperä opettaa aktiiviseksi pyörän päällä, josta on hyötyä myös täysjoustolla. Itseasiassa lyhyt joustoisella täysjoustoilla ajaminen vastaa jäykkäperällä ajoa. Jousto kun ei niele isompia patteja, vaan ainoastaan lisää pitoa pitämällä renkaan paremmin maassa.

Trek IsoSpeed
Procaliberin erikoisuutena on Isospeed jousto, joka käytännössä mahdollistaa satulaputken taipumisen ja siten lisää mukavuutta penkistä ajettaessa. Rehellisesti täytyy sanoa, ettei IsoSpeediä paljoa huomaa, varsinkaan alkuperäisellä jäykällä alumiinitolpalla, joka kannattaa vaihtaa ensimmäisenä.  Ehkä jouston huomaisi, jos sen saisi kytkettyä lennosta pois. Joka tapauksessa jos haluat jäykkäperän joka vaimentaisi iskuja mahdollisimman tehokkaasti, niin maailmassa on muitakin merkkejä (kuulemma).

DT Swiss XCM1200 nastoilla terästettynä
Onneksi liiallisen kovuuden voi korjata. Alkuperäiset Bontrager Mustang kiekot kannattaa hävittää välittömästi. Ne on järkyttävän painavat (n. 2.1kg), kapet ja äärimmäisen hankalat litkuttaessa, eli kevyemmät ja leveämmät vanteet tilalle. Nyt kun on leveämmät vanteet alla, niin sitten vielä isommat renkaat(esim Maxxis Ikon 2.35). Tämän jälkeen pyörä muuttuu täysin. Rullaavuus, pito ja mukavuus paranee. Ei kannata pelätä isojen renkaiden tuomaa painoa. Pyörä oikeasti tuntuu maastossa kevyemmältä, kun ei töki juuriin ja kiiviin läheskään niin paljon. Lisäksi isot renkaat pitää ja käyttäytyy rauhallisesti tuoden luotto mutkiin ja alamäkiin.
Tähän väliin muuten pitää todeta, että DT Swiss on nähnyt vaivaa kiekkojensa vertical compliancen kanssa. Aikoinaan Sramin Rise 60 kiekot teki jäykkäperästä liian kovan, mutta samaa ominaisuutta en ole huomannut DT:n XCM 1200 kanssa. Navoissa DT on tällä kertaa epäonnistunut, ne ei pyöri läheskään niin hyvin kuin normaalit 240-navat.

Pyörän geometria on erittäin onnistunut ja se onkin mielestäni pyörän paras puoli. Pyörä tuntuu ketterältä, mutta silti ei koskaan ole vielä tuntunut huteralta tai levottomalta. Yleensäkkin pidän geometriaa pyörän tärkeimpänä ominaisuutena. Se määrittää tuntuuko pyörä tehokkaalta ja luotettavalta.
Procaliberin emäputki on sen verran lyhyt, että voi käyttää normaalia -6 asteen stemmiä.
Bontragerin RXL ohjaustanko on juuri sopiva minun kropalleni, Leveys 720mm, backsweep 9 ja upsweep 4.
Bontragerin Race X  Lite ohjaustanko on yllättävän kevyt 180g ja tukeva.
Osasarja oli alunperin Sramin GX, mutta vaihdoin koko sarjan XT:hen samalla kun päivin vaimon pyörään 1x11 osasarjan. Shimanon hinta/laatu suhde on kyllä jäätävä. Mielestäni Sramilta vasta Eagle osasarja pystyy laittamaan XT:lle kampoihin jossa hinta on jo ihan toista luokkaa. Sramin pakka ja Shimano toimii todella hyvin yhteen. Shimanon jarrujakaan ei voi moittia, vaikka oma ajotyylini ei paljoa jarruilta vaadi.

Shimano XT Sramin 10-42 takapakalla.

Kammetkin lähti vaihtoon, kun halusin tehomittarin myös maastoon. Tehomittari on minulle erittäin tärkeä työkalu. Ei ole mitään järkeä että mittari on vain maantiepyörässä, johon ei kesäisin tule juuri kilometrejä. Mittauksen siis suorittaa Quarqin XX1 -tehomittauskammet. Mittari toimii niin kuin pitääkin ja auttanut avaamaan silmäni siihen mikä on todella ero maantiepyöräilyssä ja maastossa. Ens kesänä nähdään onko tiedosta hyötyä vai ei.
Quarqin hyöty nähdään toivottavasti ensi kesänä?


Summa summarum


Alkuperäisellä kokoonpanolla pyörä tuntui kankealta ja jäykältä. 
Vaihtoon kannattaa laittaa kiekot, satulatolppa ja satula. Satulatolppa on kuin rautakanki, joka vesittää IsoSpeedin hyödyt. Satula on muuten vain painava ja epämukava. Vanteista olikin jo puhetta.
Muutosten jälkeen pyörän ominaisuudet tulee vasta esiin ja nykyisellään se on paras tähän astisista jäykkäperistäni. Todella toimiva yhdistelmä ketteryyttä, mukavuutta ja tehokkuutta. Vaikka puhunkin reenipyörästä, niin olen tällä muutaman kisankin jo ajanut. Todennäköisesti ensi kesänä tulee taas kisoja johon valitsen jäykkäperän. Vaikka tekstistä voi välittyä kriittinen fiilis, niin se vain johtuu siitä että haluan puhua asioista oikeilla nimillä. Pyörä ei ole täydellinen, mutta lähimpänä sitä mitä itse olen päässyt kokeilemaan :)

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kesä tais olla siinä?

Katsoin joskus dokumenttia missä tutkittiin ajan kulumista. Dokumentissa selvitettiin miksi iän myötä aika tuntuu kuluvan nopeammin, syynä oli vissiin joku typerä hormonitason juttu. Lapsena tosiaan kesä kesti ikuisuuden, ehti tehdä kaikkea, käydä kaikkialla ja vielä välissä kyllästyäkin. Tänä kesänä vissiin ikä tehnyt tehtävän ja tuo hormonihomma oli osaltani romahtanut > kesä meni, niin ettei renkaita ehtinyt puhkoa.

Tässä kuitenkin muutama sananen viimeisistä kisoista ja yhteenveto kaudesta.

Taivassalo SM XCM

Oli kyllä rajusti fiilis kateessa ennen tätä kisaa. Pidin ennen kisaa pari viikkoa kesälomaa, jonka ajaksi olin suunnitellut kovan reeniblokin. Tietenkin satoi joka päivä kaatamalla, tais jopa tulla sademäärässä joku yhden viikonlopun ennätys. Lähdin kuitenkin kannattamaan kisan SM-arvoa ja tutustumassa minulle uuteen rataan.
Suut makeaksi
Olen usein puhunut "jumppa-polusta", mutta nyt minä vasta tiedän mitä se on. Taivassalossa oli nimittäin tätä tarjolla 3,5 tuntia. Rata oli kuitenkin todella hieno ja siinä oli nähty vaivaa. Koko ajan riitti tekemistä, muttei kuitenkaan liian vaikeaa, piti vain tehdä yläkropallakin töitä edetäkseen reitillä.
Omassa kisan kulussa oli taas tuttu kaava: vauhti ei ekalla tunnilla riittänyt, mutta viimeiset pari tuntia menikin jo sitten paremmin. Löysin jopa sen Heikkisen lanseeraaman "ajamisen ilon".
Lopputuloksena paras SM-sijoitukseni ikänä ja pakko myöntää, vähän nautin kun viimeisellä kierroksella ohitin Färmin Akin :)
Onneksi tuli tähän väliin näin hyvä kisa, taas saatiin motivaatiot kohilleen.
Pakollinen duck face -poseeraus

Aluemestaruus MTB ja Hyvinkää XCO

Toiseksi viimeisenä kisana oli perinteinen aluemestaruus. Topparin Jaakko käskytti pyörää ekalla kierroksella siihen malliin, että jäi tällä kertaa duck face -poseeraukset väliin -> piti pitää suuta auki ja oikein hengitellä.
Itsellä yleensä onneksi usein helpottaa ekan kierroksen jälkeen, kun muilta loppuu KERS-järjestelmästä akut ja siirrytään perusvauhtiin. Oma perusvauhti oli tällä kertaa nopeinta ja lopulta vein voiton melko selvällä erolla.

Viimeisenä vuorossa oli Hyvinkään XCO -cupin päätös. Reitti oli todella helppo, niin teknisesti kuin fyysisesti. 
Hyvinkää XCO:n ainut juuri
Aluksi taaskaan en pystynyt vastaamaan kärjen vauhtiin ja tipuin sijalle 4. Seurakaverini Ukko Peltonen M-18-sarjasta ajoi minut kiinni ja jatkoimme matkaa vuorovedoilla. Pikku hiljaa huomasin, että olisi ollut kulkua enemmänkin. Päätin kuitenkin säästellä viimeiselle kierrokselle, että saan varmasti tiputettua kolmantena olevan Lauri Tossavaisen. Ohitin toiseksi viimeisellä kierroksella Laurin ja nostin vauhtia viimeiselle kierrokselle. Lauri tippui kyydistä ja yllätyksekseni sain vielä toisena olevan Dani Härgisenkin melkein kiinni. Ero oli lopussa vain 4 sekunttia. Harmittaa siinä mielessä, kun huomasin viimeisellä kierroksella että olisin voinut ajaa kauemminkin tätä vauhtia.


Cupin loppupisteissä olin kolmas. Jos olisin onnistunut voittamaan Danin lopussa, niin olisin voittanut koko cupin. Nyt eroa kärkeen jäi vain 6 pistettä.
XCO cupin palkintojenjako

Kausi 2016 yhteenveto

Heti voi sanoa, että paras kausi tähän mennessä. Jossain kisoissa jopa tuntui että minähän alan olemaan kilpaurheilija. Parhaimpina muistoina kaudesta jää Tahko MTB, Cycli XCO/XCM ja Taivassalo SM XCM. Mielestäni Cycli XCM kisan viimeisellä kierroksella aloin ajamaan jo lähelle kärjen vauhtia. Oli mahtava fiilis kun sai vain käskyttää kovempaa, jalat ja pyörä myös tottelivat.
Perusvauhti on mennyt kokonaisuudessa eteenpäin ja sain myös kauden aikana käsityksen mikä on mennyt vikaan etten panostukseen nähden pääse tämän kovempaa. Tämä tullaan korjaamaan ensi harjoituskauden aikana.

Cycli XCM, ehkä kauden paras kisa.
Kiittää sais taas vaikka ketä, mutta pidetään nyt sen asian suhteen malttia. Poikkeuksellisesti haluan kiittää valokuvaajia Kaisaa ja Tarjaa! Arvostan erittäin suuresti, että jaksatte ottaa kuvia ja jakaa niitä eteenpäin! Ilman teidän kuvia ei jäisi tästä hommasta mitään muistoa :)
Kiitoksia myös Kari Mäkiselle, joka jaksaa julkaista ja pitää kirjaa kaikista kisatuloksista! Loistavaa!

Kiitoksia myös Riikalle, joka tänä vuonna löysi sen viimeisenkin vaihteen kisaamiseen. Varokaa naiset, ensi vuonna Riikka tulee ajamaan entistäkin kovempaa!


 



maanantai 22. elokuuta 2016

Trek Emonda SL6

Postin keltainen perusmaantiemankeli valkoisella "niskatuella" - Ei voi olla kovin häävi!
Väärin!

Runko ja osat


Valkoinen "niskatuki" on onneksi nyt jo vaihtunut mustaan.
Pyörä on tosiaan ihan perus maantiepyörä. Runko on 500 sarjan hiilikuitua. Eli ei mitään super kevyttä kuin kalleimmissa SLR malleissa, jotka on keveimpiä maantiepyöriä tällä hetkellä. Toisaalta 500 sarja on aavistuksen mukavampi ja teoriassa vähän kestävämpi. Painoa koko pyörälle tuli 7,3kg (sis. polkimet ja telineet)
Osasarja on kokonaisuudessaa Shimanon Ultegra takapakkaa ja ketjuja myöden. Olen kauan ajanut Campagnololla ja voisin vieläkin ajaa, kunhan voimansiirron uusiminen ei olisi vain niin kallista. Ultegra toimii lähes yhtä hyvin ja parin viikon totuttelun jälkeen olen ominut Shimanon vaihtajan toiminnan, eikä peukalo enää hae vaihtajavipua kiihdyttäessä. Veikkaan että Ultegra häviää Dura Acelle ainoastaan painossa? Vai onko joku huomannut eroa toiminnassa?
Pro PLT Ergo 420
Ohjaustangon vaihdoin heti. Olen aina ajanut ergo-tankoilla, joissa yläotte on litteä. Pyöreä ohjaustanko tuntuu heti oudolta ja epämukavalta. Pieni askel kukkarolla, mutta suuri harppaus mukavuudelle. Suosittelen!
Bontrager Paradigm RL

Satulakin lähti vaihtoon. Mukana tuli periaatteessa hyvä Paradigm R, mutta jotenkin siitä ei saanut sopivaa asentoa aikaiseksi. Tätä Paradigm RL mallia uskallan suositella, ihan samalla viivalla muiden huippu merkkien (Selle Italia, Specialized) kanssa.
Time Xpresso 4
Päätin pyörän vaihdon yhteydessä luopua Garmin Vectoreista ja siirtyä Stagesin tehomittariin. Vectoreissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta koska tykkään reissata ulkomailla pyörän kanssa, niin siellä Vector on epäkäytännöllinen. Jostain syystä Vectorien kanssa menee aina 2-3 lenkkiä säätäessä, jos ne on ollut irti. Stagesin kanssa ei pitäisi olla tätä ongelmaa.
Eli nyt kun olin taas vapaa valitsemaan uudet polkimet, niin halusin kokeilla jotain erillaista. Timen Xpressoja on kehuttu mukavuudeltaa ja painoltaan. Painoa tosiaan niillä ei ole juuri mitään 80€ polkimiksi. Ja tuntuu ne jotenkin erillaiselta, en osaa tarkalleen sanoa mikä sen tekee, mutta tukeva ja vakaa ote niissä on. Kengän irrottaminen polkimesta on vähän vaikeampaa.

Ajo ominaisuudet

Heti ensi polkaisulla huomasi eron - pyörä on vakaa ja tukeva. Kotitiellä on on uusi asfaltti, joten mukavuudesta ei heti voinut sanoa mitään. Kun pääsin vanhalle asfaltti pinnalle, niin hymy leveni entisestään. Runko pyöristi tien halkeamat ja routakuopat uskomattoman hienosti. On varmasti mukavia aeropyöriä, mutta minulle ei enää sellaista tule. Pyörän runkoputket on parempi olla litteitä vaakasuunnassa kuin pystysuunnassa. Tällä tavalla pyörästä saa tukevan, mutta pyörä voi silti olla mukava.
Litistetyt putkiosat lisää mukavuutta
Toinen merkittävä ero entiseen aeropyörään on pyörän käyttäytyminen tuulessa. Sitä ominaisuutta valitettavasti jouduin testailemaan lomani aikana useaan otteeseen. Outoa oli huomata, kun tuuli otti ensin kehoon ja sitten vasta pyörään. Aeropyörällä tuulen huomaa heti ohjauksesta ja sai tosissaan pitää tangosta kiinni. Emonda ei sivutuulesta välittänyt vaan jatkoi samaan suuntaan.
Onnistuneen geometrian huomaa myös mutkissa. Wilierissä en oikein koskaan saanut luottoa keulaan, luulin että vika oli minussa, mutta Emondalla uskalsin heti taittaa teräviinkin risteyksiin. Mielenkiinnolla odotan millainen pyörä on mutkaisilla serpentiini alamäillä. Ehkä ensi kerralla en ole enää porukan surkein laskia?

Summa Summarum:

Ehkä hintalaatu suhteeltaan paras pyöräni ikänä. Runko on tukeva, vakaa ja mukava. Paino on riittävän alhainen 7.3kg. Ja aikuisten oikeasti Ultegrahan toimii riittävän hyvin kaikkien tarpeisiin. Viimeinen silaus vielä ohjaustangolla ja satulalla, niin pyörä on valmis mihin vain :) Kunhan vain maantiekelit jatkuisi mahdollisimman kauan!



tiistai 26. heinäkuuta 2016

Heinäkuun XCO putki

Medilaser XCO: Vauhtia ja väsynyttä jalkaa

Arvosana 7+

Tahko 120km on mulle kauden "breakthrough"-harjoitus, jolla kisakunto saadaan viimeinen esiin.
Mutta heti lähdön jälkeen huomasin, ettei jalat olleet palautuneet. Jaksoi hyvin alusta loppuun hyvin, tasaiset kierrosajat kertovat samaa (nopein 15:52, hitain 16:20). Mutta koko aikana ei saanut jaloista mitään muuta irti kuin hapot ja tuskaisen olon. Ajo tuntui kuitenkin teknisesti ihan hyvältä ja pyörän säädöt löytyi lopulta kohdilleen, kun tiputin keulan paineet n. 70psi:hin ja lisäsin 3 tokenin ilmatilaa pienetämään.
Teknisesti alkaa ajo taas löytymään.
Valkeakosken XCO rata on mielestäni cupin paras ja olisi ollut mukava onnistua paremmin. Nyt arvosanaksi suoritukselleni jäi 7+. Ensi vuonna sitten, kun samoissa maisemissa kilpaillaan Suomen mestaruudesta :)

Cycli XCO ja XCM: kestävyysurheilun hienoja hetkiä

Konaisarvosana: 10-

Viikko Valkeakosken kisasta, oli vuorossa "kotikisani". Nyt sain hyvän iskun kisaan, kun huomasin että jo torstain/perjantain välisenä yönä syke nousi kisataktiikkaa miettiessäni.
Vaikka reitti oli tuttu ,jouduin vielä perjantaina käydä tutkimassa reittiä, koska viikon kestäneet sateet olivat muuttaneet reittiä. Liukasta oli, mutta löysin pahimpiin paikkoihin hyvät ajolinjat ja uskalsin lähteä kisaan Trekin Procaliber -jäykkäperällä.
Kisaan lähdin heti paukusta kärkeen ja siitä heti tiesin että tänään on hyvät jalat. Taktiikkana oli päästää Tähti ja Kittilä karkuun, mutta pysyä seuraavassa porukassa Uusi-Piuhari, Härkinen ja Kupiainen. Eka kierros mentiin ihan haipakkaa, mutta pysyin helpohkosti porukassa. Toisen kierroksen lopulla oltiin kahdestaan Kupiaisen kanssa, mutta kolmannella kierroksella Mikko pikku hiljaa karkasi.
Ajo sujuu jäykkäperälläkin, kunhan jalka on vain syönnillä.
Kisa oli tähän mennessä paras tällä kaudella. Kisan jälkeen olin todella tyytyväinen, kun sain sen mitä lähdin hakemaan. Kunto oli hyvä ja jaloissa oli hyvin taakia koko ajan.
Ensimäinen Eliten Podium kuva tälle kaudelle :)
Seuraavana päivän marathonin startissa oli nälkä syöty kisaamisesta eilisen onnistumisen vuoksi. Mutta yllätyksekseni heti perään tuli taas kauden paras suoritus :)
Lähdin taas itseni yllättäen kärkeen startista ja meno tuntui helpolta. Ajoin kaksi ekaa kiekkaa hieman maltilla, jotta viimeiselle riittäisi ruutia. Taktiikka onnistui ja onnistuin kasvattamaan reilun 5 min eroa neljänneksi tulleeseen Pekka Niemeen. Kunto ja jalat olivat kertakaikkiaan loistavat tänään. Meno tuntui helpolta koko ajan ja oikeasti pystyin nauttimaan kisaamisesta, jopa hiekkatiellä :) Konaisarvosana viikonlopulle 10-. Miinus tulee pelkästään siitä, että aina voi parantaa.
Top Fuel varmisti paikkansa parhaana kisapyöränä.
Kisan aikana mietin useaan otteeseen, että jatkossa en enää tee kokeiluja jäykkäperällä. Jäykkis on hyvä reenatessa ja se kiihtyy hyvin, mutta suomen jurakoissa Top Fuel on kerta kaikkiaan loistava.
En oikein keksi Seinäjoen XCM radasta kohtaa missä häviäisi Top Fuelilla. Pyörä pysyy tehokkaana koko ajan ja pito on jäätävä verrattuna jäykkikseen.
Varsinaista ajamisen iloa.


Korso SM XCO: Viikko muuttaa kaiken

Arvosana: 6-

Tämä kisa on ollut koko ajan kalenterissa viimeisenä kisan ennen perinteistä kesän hengähdystaukoa. Viime viikonlopun onnistuminen ja kauden loppuminen veti olon löysäksi, enkä saanut enää puristettua kiukkua kisaan. Ajattelin että ei sen kunnon sieltä mihinkään pitäisi kadota vaikka fiilis oli vähän löysä.
Viime viikolla lähdön jälkeen päädyin itsestään kärkeen, mutta tällä kertaa huomasin heti ettei tänään kulje, Jalat olivat aivan vetelät ja voimattomat, eikä niitä pystynyt käskyttämään yhtään kovempaan vauhtiin. Olin valmis keskeyttämään heti, mutta luonne ei onneksi antanut periksi ja mietin että ehkä se tästä vielä lähtee.
Mutta ei tullut Miettisen Olli maista ryhdistäytymistä, vaan meno säilyi nihkeänä alusta loppuun.
Fiilis oli kyllä kisan jälkeen melko hakusessa, kun olin toivonut että Seinäjoelta olisi tullut odotettu tason nosto. Arvosanaksi kisaan haluasin antaa 4:sen, mutta en minä sijoituksellisesti kovin paljon parempaan olisi peruspäivänä pystynytkään, joten nostetaan arvosana nyt sentään 6:seen.

Jalat ei pyörinyt ja perse painoi
Toisaalta huono kisa motivoi enemmän kuin onnistunut. Nyt on hirveä latinki aloittaa taas reenaamaan ja halu näyttää ettei Seinäjoen podium sijat olleet pelkkää osallistujien vähyyttä.
Jotain uuttakin on taas tulossa piristämään reenaamista :) Siitä varmaan lisää seuraavassa tekstissä!

Palataan,
Arto