tiistai 24. tammikuuta 2017

Testi: Trek Fuel EX 9.8 27.5 Plus

Lähtökohta


Muutama viikko sitten olin viikonlopun Tampereella seuran yhteisreenissä. Omasta täysjoustosta puuttui ohjaustanko ja toinen pyörä oli sillä hetkellä molemmista päistä jäykkä. En jaksanut alkaa vaihtelemaan osia, vaan mieleen juolahti, että Cycli oli tarjonnut minulle testiin Trekin Fuel EX:ää 27,5+ kiekoilla. Ajattelin että nyt siihen olis sopiva aika ja paikka.

Trek Fuel EX 27.5+. Tälläinen hauskan polkupyörän kuuluu olla.

Runko ja Osat


Fuel EX on ns. trail-pyörä. Eli siinä on joustoa takana 130mm ja edessä 140mm, jousituksen hoitaa Fox. Plussa-koon renkaat on 27.5 x 2.8. Läskipyörästä siis ei ole kyse, vain hieman pyylevästä. Samaan runkoon voi heittää suoraan normit 29-kiekot, koska renkaan ulkohalkaisia on lähes sama.
Vaihteet ja jarrut on Shimanon XT -osasarjasta ja niiden toiminnasta on todella paha keksiä huomautettavaa, ottaa hinnan huomioon tai ei.
Ohjaamon tukevuus oli aivan omalla tasolla verrattuna XC-kiikkuihin.
Stemmi ja ohjaustanko on Bontragerin Line sarjasta. Ohjaustanko on halkaisiltaan 35mm ja leveyttä 750mm. XC-pyörissä normi halkaisija on 31.8mm ja voin sanoa, että eron huomaa heti ensi polkaisulla, tukevuus on aivan eri tasolla. Testin jälkeen aloinkin miettimään, että 35mm putkista olisi varmasti hyötyä myös XC-pyörissä. Stemmissä on myös Trekin Knock Block, joka estää ohjaustankon kääntymisen/iskeytymisen runkoon. Hyödyllinen jos on tapana kaatuilla, mullehan ei niin koskaan käy :) Mustasilmä johtui vain liian matalasta ajoasennosta kiviin nähden.

Osista ei sen enempää tarvitse kertoa, niissä kun ei ole mitään pullon kaulia, joten pyörällä voi suoraa alkaa pommittaan. Alun perin pyörässä tosin taitaa olla 2x11 vaihteet, mutta XT:n kammet saa helposti yhdelle eturattaalle. Ja itseasiassa jopa täällä Laihialla on alkanut liikkua huhuja, että XT:n etuvaihtaja toimii niin hienosti, ettei sitä tarvitse välttämättä heti irrottaa. Mutta korostan tämä on vasta huhu, neuvoisin edelleen irottamaan etuvaihtajan jo ennen ensimmäistä koeajoa :)

Ajettavuus/erot


Okei, nyt päästiin asiaan. Tämä pyörä on jäätävän hauska! Pyörä suorastaan vaatii kokeilemaan, kuinka kovaa uskallat mennä mutkiin tai alamäkiin.
Kaikki osat ja runko on pykälää tukevemmat kuin XC-pyörissä ja sen väistämättä huomaa. XC-pyörissä on painon vuoksi jouduttu tekemään kompromisseja tukevuudessa. Eikä yksikään testaamistani XC-pyöristä ole lähelläkään Fuel EX:n tukevuutta.

Vaikka ero jouston määrässä ei kuullosta isolta, 100/100mm vs 130/140mm, niin ajossa ero on merkittävä. Pyörää voi ajaa maastossa aivan eri tavalla. Itseasiassa jäykkäperää ja 100mm XC-täysjoustoa joutuu ajamaan lähes samalla tavalla. Lyhyt täysjousto pitää renkaan paremmin maassa, mutta silti sillä joutuu jumppaan samaan tapaan kuin jäykkäperän kanssa. 130/140mm mahdollistaa sen ettei aivan kaikkia pikku kuoppia tai kiviä tarvitse huomioida, vaan saat keskittyä isompiin muotoihin ja samalla hauskan pitoon. Jousitus korjaa pienet virheet, jos niitä on tapana tehdä. Trekin Full Floater -jousitus Foxilla pitää homman tehokkaana, joten pyörällä oikeasti jaksaa mennä kovaa kauemminkin. Ajotyylistä riippuen tällä voisi osallistua kisoihinkin, mutta omalle ajotyylille Top Fuel on edelleen oikea työkalu kisoihin. Ero kiihtyvyydessä ja tehokkuudessa on kuitenkin vielä merkittävä.

27.5+ kuskin näkukulmasta
27.5+ koon renkaat teki myös vaikutuksen. Koko aikana ei tullut miettineeksi renkaiden leveyttä ja sen tuomaa hitautta. Olisi kiva ajatella, että olin huomattavasti seurakavereitani parempi ylämäissä, mutta valitettavasti syy taitaa olla ainoastaan plussa koon renkaissa. Pyörä nimittäin kiipesi todella kivuttomasti lumisia Kaupin mäkiä. Perttu on muuten aika haka löytämään kaikki mäet matkan varrelta.

XC-kisapyörät on todella tehokkaita, keveitä ja nopeita, mutta ne kaikki on jossain määrin huteria ja epämukavia poluilla. Fuel EX tuntuu oikeasti niiden jälkeen luksukselta. Pyörä ei taivu eikä kolise, vaan se menee tukevasti, äänettömästi ja ennen kaikkea mukasti poluilla.

Geometriakin on viissin hyvä kun en keksi siitä mitään sanottavaa. Pyörä ei ollut kankea vaan ainoastaan varman tuntuinen. Vaikka kulmat on huomattavasti loivemmat kuin Top Fuelissa, ei sitä alun jälkeen enää ajatellut. Suurin ero tulee ahtaissa ja teknisissä paikoisa jossa joutuu hypyttämään pyörää. Top Fuelissa keula ja takapää nousee heti käskystä, kun taas sagin vuoksi samalla voimalla Fuel Ex:ssä rengas on edelleen maassa.


Yhteenveto


Testi viikonloppun jälkeen mieleeni jäi kummittelemaan kysymyksiä "Mahtuisko talliin vielä yksi maasturi?", "Kuinka perustella tarve vaimolle?", "Oliskohan Enduro kivaa?" ja "Mistä saataisiin Laihalle mäkiä?" Jälkimmäinen tosin ei liity mitenkään Fuel EX:ään.
Jos et aja kisaa viimeisistä sekunneista taistellen vaan haluat oikeasti nauttia hienoista poluista kun niitä osuu kohdalle, niin silloin kannattaa ehdottomasti valita Fuel EX. Pyörällä on todella nautinnollista ajaa helppoja rauhallisia polkuja, mutta samalla se haluaa päästä pommittamaan vaikeampia ja vauhdikkaampia pätkiä. Top Fuel kyllä kiipeä kuin kaselli ja kiihtyy hätäiseen, mutta samaa huolettomuutta poluilla sillä ei vain voi kokea.
Tätä täytyy vielä päästä kokeilemaan kesällä ja 29 renkailla, voi olla että silloin mielessä velloviin kysymyksiin löytyy helpostikkin vastaus.

Kiitos Cycli ja Medilaser Pro MTB mukavasta viikonlopusta.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Trek Procaliber

Olen jo pitemmän aikaa ajatellut kirjoittaa jokaisesta tämän ja ensi kauden pyörästä.
Ensimmäisenä esirippua saa raottaa reenipyöräni Trek Procaliber, sillä se myös saa eniten runtua kauden mittaan.

Trek Procaliber 9.7

Tämän hetkinen kokoonpano
Olen huomannut että on järkevää omistaa eri pyörät kisaamiseen ja reenaamiseen. Aikoinaan jouduin turhan usein tuskailemaan kisaa edeltävänä iltana huomatessani jonkun paikan menneen hajalle. Kahden pyörän taktiikalla voin huoletta tykittää vielä edeltävänä iltana kurakelissä, kun tiedän että kisapyörä on tikissään odottamassa lähtöä.
Lisäksi jäykkäperä opettaa aktiiviseksi pyörän päällä, josta on hyötyä myös täysjoustolla. Itseasiassa lyhyt joustoisella täysjoustoilla ajaminen vastaa jäykkäperällä ajoa. Jousto kun ei niele isompia patteja, vaan ainoastaan lisää pitoa pitämällä renkaan paremmin maassa.

Trek IsoSpeed
Procaliberin erikoisuutena on Isospeed jousto, joka käytännössä mahdollistaa satulaputken taipumisen ja siten lisää mukavuutta penkistä ajettaessa. Rehellisesti täytyy sanoa, ettei IsoSpeediä paljoa huomaa, varsinkaan alkuperäisellä jäykällä alumiinitolpalla, joka kannattaa vaihtaa ensimmäisenä.  Ehkä jouston huomaisi, jos sen saisi kytkettyä lennosta pois. Joka tapauksessa jos haluat jäykkäperän joka vaimentaisi iskuja mahdollisimman tehokkaasti, niin maailmassa on muitakin merkkejä (kuulemma).

DT Swiss XCM1200 nastoilla terästettynä
Onneksi liiallisen kovuuden voi korjata. Alkuperäiset Bontrager Mustang kiekot kannattaa hävittää välittömästi. Ne on järkyttävän painavat (n. 2.1kg), kapet ja äärimmäisen hankalat litkuttaessa, eli kevyemmät ja leveämmät vanteet tilalle. Nyt kun on leveämmät vanteet alla, niin sitten vielä isommat renkaat(esim Maxxis Ikon 2.35). Tämän jälkeen pyörä muuttuu täysin. Rullaavuus, pito ja mukavuus paranee. Ei kannata pelätä isojen renkaiden tuomaa painoa. Pyörä oikeasti tuntuu maastossa kevyemmältä, kun ei töki juuriin ja kiiviin läheskään niin paljon. Lisäksi isot renkaat pitää ja käyttäytyy rauhallisesti tuoden luotto mutkiin ja alamäkiin.
Tähän väliin muuten pitää todeta, että DT Swiss on nähnyt vaivaa kiekkojensa vertical compliancen kanssa. Aikoinaan Sramin Rise 60 kiekot teki jäykkäperästä liian kovan, mutta samaa ominaisuutta en ole huomannut DT:n XCM 1200 kanssa. Navoissa DT on tällä kertaa epäonnistunut, ne ei pyöri läheskään niin hyvin kuin normaalit 240-navat.

Pyörän geometria on erittäin onnistunut ja se onkin mielestäni pyörän paras puoli. Pyörä tuntuu ketterältä, mutta silti ei koskaan ole vielä tuntunut huteralta tai levottomalta. Yleensäkkin pidän geometriaa pyörän tärkeimpänä ominaisuutena. Se määrittää tuntuuko pyörä tehokkaalta ja luotettavalta.
Procaliberin emäputki on sen verran lyhyt, että voi käyttää normaalia -6 asteen stemmiä.
Bontragerin RXL ohjaustanko on juuri sopiva minun kropalleni, Leveys 720mm, backsweep 9 ja upsweep 4.
Bontragerin Race X  Lite ohjaustanko on yllättävän kevyt 180g ja tukeva.
Osasarja oli alunperin Sramin GX, mutta vaihdoin koko sarjan XT:hen samalla kun päivin vaimon pyörään 1x11 osasarjan. Shimanon hinta/laatu suhde on kyllä jäätävä. Mielestäni Sramilta vasta Eagle osasarja pystyy laittamaan XT:lle kampoihin jossa hinta on jo ihan toista luokkaa. Sramin pakka ja Shimano toimii todella hyvin yhteen. Shimanon jarrujakaan ei voi moittia, vaikka oma ajotyylini ei paljoa jarruilta vaadi.

Shimano XT Sramin 10-42 takapakalla.

Kammetkin lähti vaihtoon, kun halusin tehomittarin myös maastoon. Tehomittari on minulle erittäin tärkeä työkalu. Ei ole mitään järkeä että mittari on vain maantiepyörässä, johon ei kesäisin tule juuri kilometrejä. Mittauksen siis suorittaa Quarqin XX1 -tehomittauskammet. Mittari toimii niin kuin pitääkin ja auttanut avaamaan silmäni siihen mikä on todella ero maantiepyöräilyssä ja maastossa. Ens kesänä nähdään onko tiedosta hyötyä vai ei.
Quarqin hyöty nähdään toivottavasti ensi kesänä?


Summa summarum


Alkuperäisellä kokoonpanolla pyörä tuntui kankealta ja jäykältä. 
Vaihtoon kannattaa laittaa kiekot, satulatolppa ja satula. Satulatolppa on kuin rautakanki, joka vesittää IsoSpeedin hyödyt. Satula on muuten vain painava ja epämukava. Vanteista olikin jo puhetta.
Muutosten jälkeen pyörän ominaisuudet tulee vasta esiin ja nykyisellään se on paras tähän astisista jäykkäperistäni. Todella toimiva yhdistelmä ketteryyttä, mukavuutta ja tehokkuutta. Vaikka puhunkin reenipyörästä, niin olen tällä muutaman kisankin jo ajanut. Todennäköisesti ensi kesänä tulee taas kisoja johon valitsen jäykkäperän. Vaikka tekstistä voi välittyä kriittinen fiilis, niin se vain johtuu siitä että haluan puhua asioista oikeilla nimillä. Pyörä ei ole täydellinen, mutta lähimpänä sitä mitä itse olen päässyt kokeilemaan :)

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kesä tais olla siinä?

Katsoin joskus dokumenttia missä tutkittiin ajan kulumista. Dokumentissa selvitettiin miksi iän myötä aika tuntuu kuluvan nopeammin, syynä oli vissiin joku typerä hormonitason juttu. Lapsena tosiaan kesä kesti ikuisuuden, ehti tehdä kaikkea, käydä kaikkialla ja vielä välissä kyllästyäkin. Tänä kesänä vissiin ikä tehnyt tehtävän ja tuo hormonihomma oli osaltani romahtanut > kesä meni, niin ettei renkaita ehtinyt puhkoa.

Tässä kuitenkin muutama sananen viimeisistä kisoista ja yhteenveto kaudesta.

Taivassalo SM XCM

Oli kyllä rajusti fiilis kateessa ennen tätä kisaa. Pidin ennen kisaa pari viikkoa kesälomaa, jonka ajaksi olin suunnitellut kovan reeniblokin. Tietenkin satoi joka päivä kaatamalla, tais jopa tulla sademäärässä joku yhden viikonlopun ennätys. Lähdin kuitenkin kannattamaan kisan SM-arvoa ja tutustumassa minulle uuteen rataan.
Suut makeaksi
Olen usein puhunut "jumppa-polusta", mutta nyt minä vasta tiedän mitä se on. Taivassalossa oli nimittäin tätä tarjolla 3,5 tuntia. Rata oli kuitenkin todella hieno ja siinä oli nähty vaivaa. Koko ajan riitti tekemistä, muttei kuitenkaan liian vaikeaa, piti vain tehdä yläkropallakin töitä edetäkseen reitillä.
Omassa kisan kulussa oli taas tuttu kaava: vauhti ei ekalla tunnilla riittänyt, mutta viimeiset pari tuntia menikin jo sitten paremmin. Löysin jopa sen Heikkisen lanseeraaman "ajamisen ilon".
Lopputuloksena paras SM-sijoitukseni ikänä ja pakko myöntää, vähän nautin kun viimeisellä kierroksella ohitin Färmin Akin :)
Onneksi tuli tähän väliin näin hyvä kisa, taas saatiin motivaatiot kohilleen.
Pakollinen duck face -poseeraus

Aluemestaruus MTB ja Hyvinkää XCO

Toiseksi viimeisenä kisana oli perinteinen aluemestaruus. Topparin Jaakko käskytti pyörää ekalla kierroksella siihen malliin, että jäi tällä kertaa duck face -poseeraukset väliin -> piti pitää suuta auki ja oikein hengitellä.
Itsellä yleensä onneksi usein helpottaa ekan kierroksen jälkeen, kun muilta loppuu KERS-järjestelmästä akut ja siirrytään perusvauhtiin. Oma perusvauhti oli tällä kertaa nopeinta ja lopulta vein voiton melko selvällä erolla.

Viimeisenä vuorossa oli Hyvinkään XCO -cupin päätös. Reitti oli todella helppo, niin teknisesti kuin fyysisesti. 
Hyvinkää XCO:n ainut juuri
Aluksi taaskaan en pystynyt vastaamaan kärjen vauhtiin ja tipuin sijalle 4. Seurakaverini Ukko Peltonen M-18-sarjasta ajoi minut kiinni ja jatkoimme matkaa vuorovedoilla. Pikku hiljaa huomasin, että olisi ollut kulkua enemmänkin. Päätin kuitenkin säästellä viimeiselle kierrokselle, että saan varmasti tiputettua kolmantena olevan Lauri Tossavaisen. Ohitin toiseksi viimeisellä kierroksella Laurin ja nostin vauhtia viimeiselle kierrokselle. Lauri tippui kyydistä ja yllätyksekseni sain vielä toisena olevan Dani Härgisenkin melkein kiinni. Ero oli lopussa vain 4 sekunttia. Harmittaa siinä mielessä, kun huomasin viimeisellä kierroksella että olisin voinut ajaa kauemminkin tätä vauhtia.


Cupin loppupisteissä olin kolmas. Jos olisin onnistunut voittamaan Danin lopussa, niin olisin voittanut koko cupin. Nyt eroa kärkeen jäi vain 6 pistettä.
XCO cupin palkintojenjako

Kausi 2016 yhteenveto

Heti voi sanoa, että paras kausi tähän mennessä. Jossain kisoissa jopa tuntui että minähän alan olemaan kilpaurheilija. Parhaimpina muistoina kaudesta jää Tahko MTB, Cycli XCO/XCM ja Taivassalo SM XCM. Mielestäni Cycli XCM kisan viimeisellä kierroksella aloin ajamaan jo lähelle kärjen vauhtia. Oli mahtava fiilis kun sai vain käskyttää kovempaa, jalat ja pyörä myös tottelivat.
Perusvauhti on mennyt kokonaisuudessa eteenpäin ja sain myös kauden aikana käsityksen mikä on mennyt vikaan etten panostukseen nähden pääse tämän kovempaa. Tämä tullaan korjaamaan ensi harjoituskauden aikana.

Cycli XCM, ehkä kauden paras kisa.
Kiittää sais taas vaikka ketä, mutta pidetään nyt sen asian suhteen malttia. Poikkeuksellisesti haluan kiittää valokuvaajia Kaisaa ja Tarjaa! Arvostan erittäin suuresti, että jaksatte ottaa kuvia ja jakaa niitä eteenpäin! Ilman teidän kuvia ei jäisi tästä hommasta mitään muistoa :)
Kiitoksia myös Kari Mäkiselle, joka jaksaa julkaista ja pitää kirjaa kaikista kisatuloksista! Loistavaa!

Kiitoksia myös Riikalle, joka tänä vuonna löysi sen viimeisenkin vaihteen kisaamiseen. Varokaa naiset, ensi vuonna Riikka tulee ajamaan entistäkin kovempaa!


 



maanantai 22. elokuuta 2016

Trek Emonda SL6

Postin keltainen perusmaantiemankeli valkoisella "niskatuella" - Ei voi olla kovin häävi!
Väärin!

Runko ja osat


Valkoinen "niskatuki" on onneksi nyt jo vaihtunut mustaan.
Pyörä on tosiaan ihan perus maantiepyörä. Runko on 500 sarjan hiilikuitua. Eli ei mitään super kevyttä kuin kalleimmissa SLR malleissa, jotka on keveimpiä maantiepyöriä tällä hetkellä. Toisaalta 500 sarja on aavistuksen mukavampi ja teoriassa vähän kestävämpi. Painoa koko pyörälle tuli 7,3kg (sis. polkimet ja telineet)
Osasarja on kokonaisuudessaa Shimanon Ultegra takapakkaa ja ketjuja myöden. Olen kauan ajanut Campagnololla ja voisin vieläkin ajaa, kunhan voimansiirron uusiminen ei olisi vain niin kallista. Ultegra toimii lähes yhtä hyvin ja parin viikon totuttelun jälkeen olen ominut Shimanon vaihtajan toiminnan, eikä peukalo enää hae vaihtajavipua kiihdyttäessä. Veikkaan että Ultegra häviää Dura Acelle ainoastaan painossa? Vai onko joku huomannut eroa toiminnassa?
Pro PLT Ergo 420
Ohjaustangon vaihdoin heti. Olen aina ajanut ergo-tankoilla, joissa yläotte on litteä. Pyöreä ohjaustanko tuntuu heti oudolta ja epämukavalta. Pieni askel kukkarolla, mutta suuri harppaus mukavuudelle. Suosittelen!
Bontrager Paradigm RL

Satulakin lähti vaihtoon. Mukana tuli periaatteessa hyvä Paradigm R, mutta jotenkin siitä ei saanut sopivaa asentoa aikaiseksi. Tätä Paradigm RL mallia uskallan suositella, ihan samalla viivalla muiden huippu merkkien (Selle Italia, Specialized) kanssa.
Time Xpresso 4
Päätin pyörän vaihdon yhteydessä luopua Garmin Vectoreista ja siirtyä Stagesin tehomittariin. Vectoreissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta koska tykkään reissata ulkomailla pyörän kanssa, niin siellä Vector on epäkäytännöllinen. Jostain syystä Vectorien kanssa menee aina 2-3 lenkkiä säätäessä, jos ne on ollut irti. Stagesin kanssa ei pitäisi olla tätä ongelmaa.
Eli nyt kun olin taas vapaa valitsemaan uudet polkimet, niin halusin kokeilla jotain erillaista. Timen Xpressoja on kehuttu mukavuudeltaa ja painoltaan. Painoa tosiaan niillä ei ole juuri mitään 80€ polkimiksi. Ja tuntuu ne jotenkin erillaiselta, en osaa tarkalleen sanoa mikä sen tekee, mutta tukeva ja vakaa ote niissä on. Kengän irrottaminen polkimesta on vähän vaikeampaa.

Ajo ominaisuudet

Heti ensi polkaisulla huomasi eron - pyörä on vakaa ja tukeva. Kotitiellä on on uusi asfaltti, joten mukavuudesta ei heti voinut sanoa mitään. Kun pääsin vanhalle asfaltti pinnalle, niin hymy leveni entisestään. Runko pyöristi tien halkeamat ja routakuopat uskomattoman hienosti. On varmasti mukavia aeropyöriä, mutta minulle ei enää sellaista tule. Pyörän runkoputket on parempi olla litteitä vaakasuunnassa kuin pystysuunnassa. Tällä tavalla pyörästä saa tukevan, mutta pyörä voi silti olla mukava.
Litistetyt putkiosat lisää mukavuutta
Toinen merkittävä ero entiseen aeropyörään on pyörän käyttäytyminen tuulessa. Sitä ominaisuutta valitettavasti jouduin testailemaan lomani aikana useaan otteeseen. Outoa oli huomata, kun tuuli otti ensin kehoon ja sitten vasta pyörään. Aeropyörällä tuulen huomaa heti ohjauksesta ja sai tosissaan pitää tangosta kiinni. Emonda ei sivutuulesta välittänyt vaan jatkoi samaan suuntaan.
Onnistuneen geometrian huomaa myös mutkissa. Wilierissä en oikein koskaan saanut luottoa keulaan, luulin että vika oli minussa, mutta Emondalla uskalsin heti taittaa teräviinkin risteyksiin. Mielenkiinnolla odotan millainen pyörä on mutkaisilla serpentiini alamäillä. Ehkä ensi kerralla en ole enää porukan surkein laskia?

Summa Summarum:

Ehkä hintalaatu suhteeltaan paras pyöräni ikänä. Runko on tukeva, vakaa ja mukava. Paino on riittävän alhainen 7.3kg. Ja aikuisten oikeasti Ultegrahan toimii riittävän hyvin kaikkien tarpeisiin. Viimeinen silaus vielä ohjaustangolla ja satulalla, niin pyörä on valmis mihin vain :) Kunhan vain maantiekelit jatkuisi mahdollisimman kauan!



tiistai 26. heinäkuuta 2016

Heinäkuun XCO putki

Medilaser XCO: Vauhtia ja väsynyttä jalkaa

Arvosana 7+

Tahko 120km on mulle kauden "breakthrough"-harjoitus, jolla kisakunto saadaan viimeinen esiin.
Mutta heti lähdön jälkeen huomasin, ettei jalat olleet palautuneet. Jaksoi hyvin alusta loppuun hyvin, tasaiset kierrosajat kertovat samaa (nopein 15:52, hitain 16:20). Mutta koko aikana ei saanut jaloista mitään muuta irti kuin hapot ja tuskaisen olon. Ajo tuntui kuitenkin teknisesti ihan hyvältä ja pyörän säädöt löytyi lopulta kohdilleen, kun tiputin keulan paineet n. 70psi:hin ja lisäsin 3 tokenin ilmatilaa pienetämään.
Teknisesti alkaa ajo taas löytymään.
Valkeakosken XCO rata on mielestäni cupin paras ja olisi ollut mukava onnistua paremmin. Nyt arvosanaksi suoritukselleni jäi 7+. Ensi vuonna sitten, kun samoissa maisemissa kilpaillaan Suomen mestaruudesta :)

Cycli XCO ja XCM: kestävyysurheilun hienoja hetkiä

Konaisarvosana: 10-

Viikko Valkeakosken kisasta, oli vuorossa "kotikisani". Nyt sain hyvän iskun kisaan, kun huomasin että jo torstain/perjantain välisenä yönä syke nousi kisataktiikkaa miettiessäni.
Vaikka reitti oli tuttu ,jouduin vielä perjantaina käydä tutkimassa reittiä, koska viikon kestäneet sateet olivat muuttaneet reittiä. Liukasta oli, mutta löysin pahimpiin paikkoihin hyvät ajolinjat ja uskalsin lähteä kisaan Trekin Procaliber -jäykkäperällä.
Kisaan lähdin heti paukusta kärkeen ja siitä heti tiesin että tänään on hyvät jalat. Taktiikkana oli päästää Tähti ja Kittilä karkuun, mutta pysyä seuraavassa porukassa Uusi-Piuhari, Härkinen ja Kupiainen. Eka kierros mentiin ihan haipakkaa, mutta pysyin helpohkosti porukassa. Toisen kierroksen lopulla oltiin kahdestaan Kupiaisen kanssa, mutta kolmannella kierroksella Mikko pikku hiljaa karkasi.
Ajo sujuu jäykkäperälläkin, kunhan jalka on vain syönnillä.
Kisa oli tähän mennessä paras tällä kaudella. Kisan jälkeen olin todella tyytyväinen, kun sain sen mitä lähdin hakemaan. Kunto oli hyvä ja jaloissa oli hyvin taakia koko ajan.
Ensimäinen Eliten Podium kuva tälle kaudelle :)
Seuraavana päivän marathonin startissa oli nälkä syöty kisaamisesta eilisen onnistumisen vuoksi. Mutta yllätyksekseni heti perään tuli taas kauden paras suoritus :)
Lähdin taas itseni yllättäen kärkeen startista ja meno tuntui helpolta. Ajoin kaksi ekaa kiekkaa hieman maltilla, jotta viimeiselle riittäisi ruutia. Taktiikka onnistui ja onnistuin kasvattamaan reilun 5 min eroa neljänneksi tulleeseen Pekka Niemeen. Kunto ja jalat olivat kertakaikkiaan loistavat tänään. Meno tuntui helpolta koko ajan ja oikeasti pystyin nauttimaan kisaamisesta, jopa hiekkatiellä :) Konaisarvosana viikonlopulle 10-. Miinus tulee pelkästään siitä, että aina voi parantaa.
Top Fuel varmisti paikkansa parhaana kisapyöränä.
Kisan aikana mietin useaan otteeseen, että jatkossa en enää tee kokeiluja jäykkäperällä. Jäykkis on hyvä reenatessa ja se kiihtyy hyvin, mutta suomen jurakoissa Top Fuel on kerta kaikkiaan loistava.
En oikein keksi Seinäjoen XCM radasta kohtaa missä häviäisi Top Fuelilla. Pyörä pysyy tehokkaana koko ajan ja pito on jäätävä verrattuna jäykkikseen.
Varsinaista ajamisen iloa.


Korso SM XCO: Viikko muuttaa kaiken

Arvosana: 6-

Tämä kisa on ollut koko ajan kalenterissa viimeisenä kisan ennen perinteistä kesän hengähdystaukoa. Viime viikonlopun onnistuminen ja kauden loppuminen veti olon löysäksi, enkä saanut enää puristettua kiukkua kisaan. Ajattelin että ei sen kunnon sieltä mihinkään pitäisi kadota vaikka fiilis oli vähän löysä.
Viime viikolla lähdön jälkeen päädyin itsestään kärkeen, mutta tällä kertaa huomasin heti ettei tänään kulje, Jalat olivat aivan vetelät ja voimattomat, eikä niitä pystynyt käskyttämään yhtään kovempaan vauhtiin. Olin valmis keskeyttämään heti, mutta luonne ei onneksi antanut periksi ja mietin että ehkä se tästä vielä lähtee.
Mutta ei tullut Miettisen Olli maista ryhdistäytymistä, vaan meno säilyi nihkeänä alusta loppuun.
Fiilis oli kyllä kisan jälkeen melko hakusessa, kun olin toivonut että Seinäjoelta olisi tullut odotettu tason nosto. Arvosanaksi kisaan haluasin antaa 4:sen, mutta en minä sijoituksellisesti kovin paljon parempaan olisi peruspäivänä pystynytkään, joten nostetaan arvosana nyt sentään 6:seen.

Jalat ei pyörinyt ja perse painoi
Toisaalta huono kisa motivoi enemmän kuin onnistunut. Nyt on hirveä latinki aloittaa taas reenaamaan ja halu näyttää ettei Seinäjoen podium sijat olleet pelkkää osallistujien vähyyttä.
Jotain uuttakin on taas tulossa piristämään reenaamista :) Siitä varmaan lisää seuraavassa tekstissä!

Palataan,
Arto






maanantai 4. heinäkuuta 2016

Tahko MTB 2016

"Ensi vuodeksi vähän parempi valmistautuminen kisaan, niin pysytään kärjen mukana siihen asti kunnes alkaa tapahtua. Sitten vain aivot nollille ja roikutaan perässä. Viimeinen tunti taas vähintään toiseksi nopeinta vauhtia, niin lopputulos voi olla hyväkin :) Tahko 2016 tavoitteena siis podium!"

Aika rohkeita sanoja viime vuoden Tahko -blogitekstin päätteeksi. Lupaukset yritin täyttää, mutta tällä kertaa ei vain parempaan pystynyt. Lopputulokseen olen kuitenkin todella tyytyväinen ja oma ajoni oli parasta Tahkolla tähän mennessä. Muiden paremmuuteen kun ei voi oikein vaikuttaa, enkä edes halua.

Tänä vuonna valmistautuminen kisaan oli huomattavasti parempi ja hyvien kisojen vuoksi olin valmiimpi urheilija. Alunvauhti oli rauhallista ja kun kärjessä kiristettiin vauhtia pystyin vastaamaan. Joten ensimmäisellä kerralla Kinahmin päällä olin vielä todella hyvässä vauhdissa. Yläosan tasamaa ja alamäki poluilla, jouduin kuitenkin nöyrtymään ja toteamaan kärjen vauhdin liian kovaksi.
Päätin pysytellä omalla kahden kierroksen vauhdilla, enkä lähteä hulluna koittamaan pysyiskö mukana (tässä kohtaa tuli lupaus petettyä).
Kiitos kuvasta Harri Puumalainen. Toivottavasti paarmat ja sääsket ei syönyt liian pahasti )

Mäet ja siirtymät meni tänä vuonna hämmästyttävän hyvin, Kinahmit, El Grande ja muut merkittävämmät nousut meni kovaa, ilman jalkoja räjäyttäviä happoja. Poluille ja alamäkiin olisin tarvinnut lisää taakia, kun jäin sain useamman kerran ylämäen jälkeen katsoa Vähämetsän Juhan katoavaa hahmoa.

Toiselle kierrokselle sain lähteä täysin yksin. Eteen ja taakse oli eroa reilu minuutti. Yllätyin kuinka hyvin jaksoin pitää fiiliksen korkealla ja välttää ajatusta takaa lähestyvästä vuorovetojunasta. Sain itseasiassa aavistuksen edellä olevaa Juhaa kiinni alun hiekkatietempossa ja Kinahmin päällä olimme taas yhdessä. Jälleennäkeminen oli koskettava, mutta säälittävän lyhyt, Juhan kadotessa välittömästi alamäen alkaessa.
Oma vauhti pysyi kuitenkin hyvänä ja loppuakohden sain vähän kiristettyäkin, kun sain kuulla väliajoista, että olin saavuttamassa Riivo Schumannia. Sainkin Riivon samassa kohtaa kiinni kuin Kauppisen Kallen viime vuonna ja viimeiselle El Grandelle tuli taas taistelu 4 sijasta. Jaksoin vielä yllättävän hyvin viimeisen 10 minuutin nousun ja maalissa oli eroa reilu 2 minuuttia.
Kiitos Tarja Kivirinta.
Tässä kisaraporttissa kerron turhan tarkasti kisan taphtumista, kun paljon tärkeämpää olisi kertoa Tahko MTB:n tunnelmasta! Järjestelyt ja keli oli täydellistä. Fiilis kilpailualueella on ainutlaatuista suomessa. Kaikki kilpailijat on kavereita keskenään ja kisassa autetaan toisia (nimimerkillä: Tiputin pullon heti huollon jälkeen). Palkintojenjako on tunnelmaltaan Amerikkaa, tällä kertaa jopa hieman Etelä-Amerikkaa:)
Reissun vielä kruuna vakio mökki joka on kerrassaan hulppea. Mökissä on kaiken tasoisia harrastajia samalla viivalla ja samalla fiiliksellä :)

Kiitos huoltajille Reija, Väinö ja Markus! Kannustus oli taas jäätävä :) Kiitos ProMTB, on hieno päästä näin hienoon seuraan mukaan! Kiitos Cycli nopeasta pyörästä.
Trek, Kovanaama ja mä

Tahko MTB 2017 täältä tullaan. Tällä kertaa lupaan vain, että paikan päälle tullaan! Matka ja tavoitteet voi vaihtua.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Kisakausi käyntiin uusissa väreissä

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime cupin kisojen. Vaihdoin seuraa ProMTB:hen (tutummin Medilaseriin) ja pyörämerkkikin on vaihtunut. Reenikausikin on mennyt hyvin, joten epäilys oli että kisoissa saattaisi tänä vuonna kulkea. Sain kuitenkin huomata, että itseluottamus on kuitenkin katoavaista sorttia, kun perjantaina pääsin tutustumaan rataan.

Ajoin ensimmäistä kertaa Continentalin renkailla ja samalla tiesin, että reenipyörässä on ensi viikolla uudet renkaat. Jatkossa en enää kikkaile vaan ajan aina kisoissa Maxxiksen renkailla. Märillä kallioilla ja juurilla Continentalin kumi on kuin saippuaa. Keulan lukitusvipu aiheutti myös harmaita hiuksia, kun en saanut keulaa täysin auki. Liukkaat renkaat ja jäykkä keula märällä kalliolla, on omiaan laskemaan itseluottamusta.

Jouduin siis seuraavan yön työstämään itsesäälini sopivaksi kisalataukseksi. Onnistuinkin siinä, mutta yöunet jäi väliin, joten lähtöviivalla oli vähän löysä fiilis.
Yllätin kuitenkin itseni, kun lähtökiihdytyksen jälkeen huomasin olevani kolmantena ensimmäisellä polkuosuudella?! "Ehkä tämä tästä".
Oikeasti tämä paikka oli aika jäätävä. Vielä viime vuonna jäi ajamatta. Mikko tosin menee tästä kuin tyhjää vain :)

Fiilis pysyi kohtuullisena, vaikka muutama muukin pääsi livahtamaan ohitse ja päädyin sijalle 6. Kisan aikana luotto renkaisiin kuitenkin kasvoi ja aloin löytää mukavan flown kisaamiseen. Lopuksi tuli vielä mukava taistelu viidennestä sijasta, kun sain uuden seurakaverini kiinni. Roikun perässä viimeisen kierroksen alun, kunnes huomasin että minulla oli vähän parempi kulku ylämäessä. Tälläiset sijoitus taistelut on kisaamisen suola ja ne auttaa puristamaan vielä muutaman napsun kovempaa :) Tällä kertaa minä olin nopeampi, mutta aika usein Teemu on vienyt pidemmän korren.
Loppujen lopuksi olen tosi tyytyväinen kisaan, vaikka tiedän että parempaankin on vielä mahdollisuus. Onneksi kesä on vasta edessä!
Ensi viikolla on heti uusi mahdollisuus suosikki marathon radalla Rajamäellä. Toivottavasti siellä pääsee taistelemaan koko matkan sijoituksista ja saan itseni tiukille. Renkaat ainakin on nyt vaihdettu hyväksi havaittuihin. Keulan lukituskin on saanut lisää öljyä, joten pitää alkaa hakemaan uusia selityksiä :)
Loppua kohden "flow" alkoi taas löytyä