keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Tuotetesti: Maitoliima

Johdanto

Kun omistaa Sramin Rise 60 -kiekot, niin joutuu miettimään litkutus asioita tarkemmin.
Rengasta ei meinaa joskus saada nousemaan kehälle ilman, että totaalista hermojen menetystä.
Viime kerralla, kun kiekot otti melkein erävoiton kuluttaessani pullollisen Stania, päätin kokeilla maitoliimaa.

Maitoliiman löytäminen ei ollutkaan niin helppoa. Kävin useamman rautakaupan läpi, kaikilla oli hyllyssä "ei oota", eikä useammassa paikassa edes oltu kuultu moisesta mönjästä. Lopulta laitoin viestiä Kiillolle ja kysyin mistä ainetta saisi. Kiilto vastasi, että se on tilaustavaraa ja sitä saa vain 10l purkissa. He olivat yllättyneet, että maitoliimaa voidaan käyttää myös renkaiden tiivistämiseen. Ystävällisesti he lähettivät minulle limaa tuotetestiin.

Maitoliima valmiina testaukseen

Ensivaikutelma


Olen käyttänyt tosiaan Stanin Notubesia tähän asti. Muutama kokemus on myös Hutchinson ProtectAirista ja Bontragerin litkusta, kumpikaan ei mielestäni pystynyt paikkaamaan pienintäkään reikää. Stani on toiminut tähän asti moitteettomasti, joten se on tämän hetken referenssi.
Stani ja Kiillon maitoliima näyttää ja haisee samalta, joten perusraaka aina täytyy olla samaa. Maitoliima on selvästi paksumpaa, joten sitä kannattaa lantrata vähintään 1/1 vedellä, Maitoliima myös sotkee ja kuivuu nopeammin kuin Stan. Ylimääräinen liima kannattaa heti pestä runsaalla vedellä pois, kuivuessa sitä on vaikeampi enää irroittaa.
Kehälle rengas nousee maitoliimalla yhtä helposti (Sram Rise tapauksessa vaikeasti) kuin Stanilla. Vanteen ja renkaan saumat tiivistyy myös nopeasti. Foorumien perusteella jotkut ovat lisänneet maitoliiman mukaan lasikuitua, jotta reikien paikkaantumis kyky parantuisi. Tämä voisi olla hyvä idea, vaikka aine on paksumpaa kuin Stan, niin jotenkin se tuntuu pursuavan helpommin saumoista.

Maitoliima käytännössä

Varsinaiseen käytännön tuotetestiin aine pääsi Valkeakosken Nordic XCO cupissa, jossa osallistuin M30-sarjaan. Kisa oli 5 kierrosta pitkä ja sisälsi otollisia kohtia renkaiden puhkeamiselle. Renkaat kesti ongelmitta ensimmäiset neljä kierrosta, mutta kun lähdin viimeiselle kierrokselle kuulin muutaman kerran PSS, PSS. Ajattelin että jotain oli mennyt renkaan väliin josta ääni kuului. Mutta kun kierroksen alun ylämäki jyrkkeni, nousin putkelle ajamaan ja huomasin eturenkaan kyljestä pursuavan maitoliimaa.
Olin jo melkein varma, että kisa jää kesken mutta jatkoin silti matkaa. Mäen päällä renkaassa oli kuitenkin vielä ilmaa, joten matka jatkui. Päätin ottaa kierroksen lopun varman päälle, jotta 2 sija säilyisi. Maalissa huomasin renkaan kyljessä isohkon repeämän, jonka maitoliima oli paikannut. Kiitos Kiilto ja kiitos maitoliima!
Halkeama jonka maitoliima oli kisan aikana paikannut

Kotona uutta rengasta vaihtaessa tutkin samalla, kuinka pahoin maitoliima sotkee vannetta. Reilun viikon käytön jälkeen ei maitoliima ollut vielä ehtinyt tarttua/kuivaa vanteeseen. Jäljelle jäänyt liima lähti nätisti reitillä pyyhkien.
Maitoliima reilun viikon käytön jälkeen

Lopputulos

Mielestäni aina on lähes yhtä hyvää kuin Stanin Notubes. Ainoana miinuksena on asennusvaiheessa lievä sotkeminen ja liian suuri myyntierä. 10l myyntierästä tulee 20l valmista ainetta.
Mutta purkin voi ostaa vaikka kaveriporukalla tai seuralle ja jakaa se osiin. Aineen säilymistä en osaa vielä kommentoida.

2 kommenttia:

  1. Kavereille olen aina "tarvittaessa" huomautellut Stanin tarpeettomuudesta (ja kalliudesta).
    Olen myös paikkaillut "siviilissä" renkaita maitoliimalla. esim. Perstuneet ruohonleikkurin renkaat.
    Täälläpäin ainakin on saanut joistain rautakaupoista maitoliimaa, pienemmissäkin erissä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Stani aivan hullun kallista ole, mutta jos sitä kuluu litra tolkulla, niin sitten alkaa kaipaamaan halvempia ratkaisuja. Varsinkin kun ottaa huomioon, että olen Laihialainen :)

      Poista