maanantai 18. helmikuuta 2013

Lepoviikon jäljiltä

Ei nyt mennyt lepoviikko aivan toteen. Olo on nimittäin kun rekan alle jääneellä oravalla.
Pohkeet, kyljet ja hartiat hellinä ja kaiken kukkuraksi flunssakin tuntuu puskevan päälle.

Tarkoitus oli alunperin ottaa koko viikko suhteellisen kevyesti. Muutama kevyt harjoitus pyörällä ja ehkä kevyt sali. Mutta koska seuraava viikonloppu on puukattu täyteen muilla suunnitelmilla, niin ajattelinkin tehdä tulevan viikonlopun ohjelman nyt. 

Lauantainana tein onnistuneen voimaharjoituksen Botnia hallilla, jossa tein kovavauhtisia 4x10min voimavetoja. Vauhdin koitin pitää 40 tietämillä ja loppua kohden kiristäen. Näiden päätteeksi tein vielä kiriharjoituksia. Aiemmin olen tehnyt voimavedot vauhdilla 35-38 ja muutaman kilometrin eron vauhdissa huomasi kyllä varsin nopeasti. Jos vielä muutaman kilometrin saisi vauhtia lisää, niin eikähän sillä jo pyörä metsässäkin kulkisi.
Sykekäyrä lauantain voimavedoista

Sunnuntaina koitin hakea voimaa salilta yläkroppaan ja kaverin kannustuksen vuoksi sainkin lihakset tyhjiksi.
Salilla teen yleensä liikkeet 3 liikkeen sarjoissa, jossa siirryyn suoraan liikkeestä toiseen. Vähän CrossFit -tyylisesti. Tällä kertaa vähän sovelsin normaalia ohjelmaani, kun olin jo torstaina tehnyt vakio-ohjelmani. Ja juuri harvemmin tekemieni liikkeiden vuoksi liahkseni nyt muistuttaa olemassa olollaan.

Tässä kuitenkin normaali saliohjelmani:
Sarja 1:
Kulmasoutu (10 toistoa) - Raaka Rinnalleveto (10 toistoa) - Pystypunnerrus (10 toistoa) x 4

Sarja 2:
Dippi (niin monta kun menee) - Leuat (niin monta kun menee) - Mahalihakset (25-30 toistoa) x 4

Sarja 3:
Takakyykky(15 toistoa) - 1 jalan Jalkaprässi (5 toistoa) - Hyppykyykky (10 toistoa) x 4

Sunnuntain iltapäivästä kävin vielä reilun parin tunnin maasturilenkillä. Tein ns. vauhtileikittelyä, jossa ajoin kaikki mäen töppyrät melko täysillä. Pyörä tuntui kulkevan tosi hyvin. Tosin tarkkaa vauhtia en osaa sanoa, koska vauhtimittari lopettaa toiminnan lampun ollessa päällä.

Tänä aamuna herätessäni huomasin ensimmäisenä käheän kurkun ja aamukahville tarpoessa olin kompastua omiin jalkoihin kipeiden pohkeiden vuoksi. Noh,, kaippa tästäkin "lepoviikosta" palaudutaan ja päästään takaisin tarkasti suunnitellun harjoitusohjelman pariin. Suunnitelmanhan täytyy olla tosi tarkka, koska joka päivä suunnittelen sen uudelleen:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti