Kauden piti loppua jo?!

Alkaa tämä kesä olemaan purkissa. Itse asiassa homman olisi pitänyt loppua jo Seitsemän Veljeksen SM -marathonille. Mutta mutta....

Palataan nyt kuitenkin ensin vähän ajassa taakse päin aina viimeiseen blogi tekstiin asti. Korso XCO:n jälkeen tein yllättävän käänteen ja vaihdoin pyörää. Vanha meni kaverille ja ostin toiselta kaverilta Spessun Epicin World Cup Expertin. Niin kuin aina aluksi ei pyörä tuntunut hyvältä, mutta nyt alkaa varmistumaan että nyt on oikea pyörä alla. Kirojoitan tarkempaa pyörävertailua erikseen.
Ekat kisat uudelle pyörälle tuli aluemestaruus kisoissa Seinäjoella. Jalka oli suhteellisen hyvä ja pyörä toimi, joten voitto tuli taas kotin välivuoden jälkeen.

Pyörän ensimmäinen tulikoe. Kuva: Jukka Lehtimäki

Tämän jälkeen piti olla ohjelmassa XCO-cupin päätös ja samalla minun kisakauden päätös. Kumpikaan ei toteutunut, kun kisat siirrettiin. Joten ajattelin siirtää homman seuraavalle viikonlopulle Seitsemän Veljeksen SM-marathonille.
Tulin Hyvinkäälle jo perjantaina suoraan työreissulta ja kävin heti tutustumassa rataan. Rehellisesti täytyy sanoa, etten tiedä koska olis ollut niin huono päivä kuin silloin. Maha oli sekaisin, jalat täysin tehottomat ja jopa kädet oli niin onnettomat, etten meinannut radalla pysyä. Tässä vaiheessa kadotin kaiken itseluottamuksen seuraavan päivän kisaan.

Väkinäistä hymyä startissa. Kuva: Jari Birling

Hotelli yön jälkeen uskaltauduin kuitenkin viivalle ja olokin oli vähän parempi, mutta silti kaukana hyvästä. Kisa lähti liikkeelle niin ja näin, mutta ajattelin että kyllä tässä vielä on aikaa kiriä. Jalat olivat voimattomat ja muutenkin vähän hengetön olo. Sain kuitenkin lopulta vähän fiiliksen nousemaan ihan vain laskeakseni sen uudelleen alas. Sillä onnistuin rikkomaan takarenkaan yhteen alamäki kivikkoon.

Tässä vaiheessa meinas alkaa tuntumaan hyvältä :) Kuva: Jari Birling

Juuri ennen takarenkaan rikkoutumista olin muistanut, että olin unohtanut Spessun renkaanvaihdossa tarvittavan avaimen autoon. Onneksi seurakaverini tuli aivan perässä, joten sain häneltä avaimen.
Nappasin renkaan irti laittaakseni sisäkumin tilalle. Maitoliima näytti tässä vaiheessa huonon puolensa. UST-venttiilin kiristysmutteri oli jumittunut kiinni, enkä millään meinannut saada sitä irti. Aikani taistelin ja keskeytys ajatukset alkoi valtaamaan mieltäni. Sain lopulta ventiilin irti ja tungin pika-pikaa sisärenkaan tilalle. Nopeasti patruunalla ilmaa renkaaseen ja menoksi, ainakin teoriassa. Käytännössä onnistuin puhaltamaan ensimmäisen patruunan taivaan tuuliin ja toinen patruuna ei riittänyt täyttämään rengasta. Ajattelin että homma oli paketissa.
Hetken kannustin ohi meneviä kuskeja ja jonkun ajan kuluttua toinenkin onnistui rikkomaan pyöränsä samassa kivikossa. Sain häneltä lisää ilmaa renkaaseen. Aluksi meinasin ajaa vain takaisin maali paikalle, mutta lopulta päätin ajaa reitin läpi ihan vain mielenkiinnosta reittiä kohtaan. Jälkikäteen katsoin, että hävisin Stravan mukaan Henrille tällä 7min pätkällä 20 minuuttia.

Matka jatkui leppoisissa merkeissä. 20 minuutin pysähdys vajaan tunnin ajon jälkeen asetti minut aivan häntäjoukkuihin. Ajoin kiltisti porukan mukana, enkä tunkenut väkisin ohi.
Pikku hiljaa kuitenkin vauhti kiihtyi ja huomasin että alun voimattomat jalat oli muisto vain. Nyt jalat ei säikähtänyt vaikka niitä vähän käskytti. Viimeisen puolitoista tuntia ajoin lähes täysillä ja kun päästiin kevään marathonilta tutulle reitille laitoin viimeisenkin vaihteen peliin. Olikin todella mukava huomata kotona Stravasta, että olin ollut viimeisellä 6km 3. nopein (Vastarantaahan ei lasketa kun ei käytä Stravaa:) ). Viimeisellä tunnillakin olin ollut 5. nopein.

Joten vaikka oli ajatellut lopettaa kauden tähän, niin pakko on vielä käydä yrittämässä XCM -cupin finaalissa. Yritetään pitää fiilis ja renkaan paineet korkealla läpi koko kisan. Kunnon puolesta näyttää vielä ihan hyvältä, kun tein tällä viikolla molemmille testi radoilleni KOM:it. Pyöräkin tuntuu jo omalta.

Korso XCO

Olipas mukava rata. Nopeaa polkua, eikä edes kovin liukasta vaikka oli satanut muutaman päivän putkeen. Jo lauantaina rataan tutustuessa sain hyvän fiiliksen rataan ja suorastaan odotin, että pääsen kisaamaan. Radalla oli mukavasti vauhtia ja sen myötä haastetta. Droppeja ja permejä oli reitille tehty useampi.

Kisa lähti käyntiin puolentoista kilometrin startti loopilla. Ajoin ensin Heinikaisen Jarin peesissä, kunnes päätin siirtyä keulaan ennen varsinaisen kierroksen alkamista. Tästä jatkoinkin keulassa ajelua käytännössä viimeisen kierroksen puoleen väliin asti. Yhdessä kohtaa Jari teki ajovirheen ja hänellä kesti jonkin aikaa saada minut kiinni. Yritin saada hänet tekemään vielä yhden virheen ja silloin olisin iskenyt. Mutta virhettä ei koskaan tullut vaan tuli Jarin isku viimeisellä kierroksella. Yritin vastata vauhtiin, mutta selkä karkasi yrityksestä huolimatta. Jälki käteen harmittaa, kun taivuin niin helposti, mutta siitä ei voi syyttää kuin itseään. Pääasia että sain ehjän kisan aikaiseksi.

Vielä on pari kisaa aikaa saada pöljän päivä osumaan kisaan. Ensimmäinen mahdollisuus on lauantaina Seinäjoen aluemestaruus maastokisassa, tämän jälkeen suuntaan vielä Hyvinkään XCO:n finaaliin.

Pitkästä aikaa podiumilla

Reeniä ja pettymyksiä

Pidin reilun kolmen viikon tauon kisaisulta ja pääsin pitkästä aikaa oikein reenaamaan. Kelit helli ja maantie tuli tutuksi. Pitkät maantie lenkit hyvässä säässä on kyllä aika makeita. Pisin lenkki tais ollan vähän yli 160km. Reenasin pääsääntöisesti PK:ta, mutta tein vähän korostetusti voimaharjoittelua. Muutaman kerran kävin vähän aerobisen alueen yläpuolellakin.

Minulle aina huono osa-alue maantiekunto tuntui olevan nousussa ja kävin testaamassa sitä aluemaantie kisoissa. Taso oli kova, sillä koko Jurvan Voiman joukkue oli paikalla, Vainionpään isällä ja pojalla terästettynä. Lopputuloshan oli osaltani huono, mutta kisasta jäi positiivinen maku. Jaksoin hyvin ajella irtiottoyrityksiä kiinni (ja niitä oli paljon), kunnes 3 pääsi irti. Tämän jälkeen sain ajaa viimeiset 45km tempona, koska ryhmästä ei löytynyt muita vetäjiä. Vauhdin pitäminen tuntui helpolta ja sain kisan jälkeen kiitoksia kovasta vetotyöstä.

Oskari ja Toni lähdössä irti

Viime lauantaina oli sitten vuorossa yksi minun lempi marathoneista Nivalassa. Tavoitteet oli asetettu ylös ja odotukset sen mukaiset. Kaiken piti olla kunnossa. Huoltajaksikin mukaan lähti kaverini, jolle iso kiitos!
Lähdin alussa minulle poikkeuksellisesti vetämään porukkaa. Vedin ekan polun ja ensimmäiselle hiekkatieosuudelle lähdettäessä Kusti päätti lopullisesti hajottaa porukan. Mukaan lähti minun ja Kustin lisäksi Heikki Tukki ja Simo Sohkanen. Ajelimme sulassa sovussa ja hyvällä fiiliksellä reilu puolikierrosta. Sopu loppui, kun reitti meni kahden puunvälistä, mutta minun pyörä ei. Kusti ja Simo huomasivat sen ja tykkitelivät karkuun. Jonkin ajan kuluttua Simo oli joutunut toteamaan että Kustin liian kovaksi ja tiputti itsensä mun ja Heikin ryhmään. Joten sopuisa ajelu jatkui taas kolmestaan.
Vauhti tuntui sopivalta koko ajan, mutta sitten piti taas töpätä. Ajoin letkan kolmantena kovavauhtista polkua, kun yhtäkkiä edessä oli iso terävä kivi. Simo ja Heikki kierti sen, mutta minä ehdin vain nypätä keulan sen yli. Kuinkaan ei muuten käynyt, mutta ajauduin pusikkoon ja kunnes olin taas takaisin reitillä, niin pojat olivat jo hävinneet näkyvistä. Ennen kierroksen loppua sain ajettua pojat kiinni, mutta toisella kierroksella tipuin yllättäen hiekkatielle lähdettäessä peesistä. Vauhti ei tosiaan tuntunut pahalta koko aikana, tätä fiilistä olin jaksanut Tahkolla lähes 6h, joten tippuminen porukasta yllätti.

Lähdossä jännitti harvinaisen paljon.

Jatkoin yksin matkaa ja huvitus alkoi olemaan nollassa. Ajelin mukavuusalueella ajatellen omaa surkettani kunnes huomasin, että maisema alkoi olla turhan tuttu. Olin missannut yhden käännöksen ja kiertänyt paikallista kuntorataa. Toisella kierroksella huomasin kuitenkin käännöksen ja jatkoin matkaa. Ekalta vastaantulevalta liikenteenohjaajalta kysyin, olinko vielä neljäs? "On tästä ainakin 8 jo mennyt", hän vastasi. Tässä vaiheessa vitutus alkoi jo haittaamaan ohjaamistakin, mutta koitin vielä jatkaa. Muutaman kilsan jälkeen totesin, että kappas takarengaskin on tyhjentynyt. Tässä vaiheessa tiesin, että tänään tulosluettelossa lukee kohdallani DNF,
Takaiskuja on "urallani" tullut ennemminkin, mutta tämä kyllä kirpaisi eniten. Vauhdin ja odotusten kasvaessa pettymyskin voimistuu. Joten osasin hyvin samaistua Sandra Erikssoniin EM-kisan pettymyksen jälkeen. Sitä alkaa ymmärtää vasta kun on vähän panostanut johonkin.

Lauantain pyörien myynti fiilisten jälkeen on motivaatio taas lähtenyt nousuun ja huomiseksi on taas kisat tiedossa. Katsotaan millaisilla fiiliksillä sitä seuraavaa tekstiä kirjoitellaan.

SM kisat ja välitilinpäätös

XCO SM Rovaniemi

Tähän asti olen lähtenyt kisoihin ajatuksella "kunhan teen parhaani", SM-kisoihin ajattelin tehdä poikkeuksen ja lähdin tarkoituksena voittaa. Ajattelin että minulla olisi täydet mahdollisuudet siihen, sillä olihan voittoon olisi ollut jo muutaman kerran pienet saumat. Vaasa XCO:ssa selvä johto meni hukkaan kun kynnin maata naamallani ja Valkeakoskella viimeisen kierroksen kiri kuihtui eturengas ongelmiin.

Voitto ajatukset aiheuttikin jäätävää jännitystä koko viikolle ja matkalla Rovaniemelle ehti sydän pompata useamman kerran ennen kuin Ounasvaara oli näkyvissä. Päästiin paikan päälle vasta ilta 10 aikaan, joten en päässyt perjantaina harjoittelemaan rataa. Ajattelin ottaa varman päälle ja mennä radalle jo aamu 7 aikaan, koska Valkeakoskella monella jäi rataan tutustuminen väliin, kun reitti oli suljettu kisapäivänä. Pääsinkin tutustumaan rataan ja harjoittelin aluksi teknisesti pahinta kohtaa. Heti ensimmäisellä laskulla jalkani irtosi jostain syystä polkimesta ja löin kassit todella rajusti satulan takaosaan. Jatkoin rataan tutustumista, mutta ajosta ei tullut mitään, kun iski henkinen lukko kyseiseen kohtaa ja munatkin muistutti koko ajan ajovirheestä.

Maltillinen alku, valitettavasti myös loppu

Lähtö oli tosiaan M30 -sarjassa klo 16 ja pitkän odottelun jälkeen päästiin starttaamaan. Koko viikon kestäneestä jännityksestä ja voitontahdosta ei ollut tietoakaan. Aamun kaatuminen ja muutenkin lyhyet yöunet olivat vieneet voitonnälän mennessään. Lähdin kisaan taktiikalla, että annetaan muiden polttaa ylimääräiset energiat alussa ja otetaan kärki pikässä nousussa kiinni. Taktiikka toimikin siihen asti, kunnes olisi pitänyt kiristää. Nousin perusvauhdilla ylös ja saavutin vielä 2 paikalla ajavan Antin ja Mikon, mutta jouduin päästämään heidät karkuun alamäen alkaessa. Droppi paikalla aamuinen lipsahdus pakotti vielä jarruttamaan liiaksi ja hävisin laskuissa törkeästi.

About näillä nurkilla aamuharjoituksissa töppäsin.

Laskuja pitää alkaa reenaamaan. Hävisin Antille ja Mikolle reilu 20s, 2min alamäessä.

Jouduin toteamaan, että tänään on muilla liian hyvä päivä ja minulla huono. Yritin ajaa vielä siinä kovaa siinä toivossa, että jollain alkaisi matka painaa, mutta eipä alannut. Sijoitus 5 ja pettymys äärimmäisen kova.

Pettymyksen vuoksi en muistanut onnitella mitallikolmikkoa. Onnea koko porukalle, kovaa ajoitte! 

Välitilinpäätös

Nyt on kisattu melkein joka viikonloppu ja ajattelin pitää pienen harjoittelutauon. Seuraavaksi suunnittelen olla viivalla vasta 16.8 Nivalan Marathon cupissa.

Alkukautta kun ajattelee, niin ensimmäisissä kisoissa ei vielä ollut vauhti kohdallaan, Rajamäellä ja Liedossa yritys oli kova, mutta vauhtia vain ei riittänyt. Viitasaari meni kohtuullisesti, varmaan reitin lukuisat nousumetrit auttoi asiaa.

Lopullisesti vauhti kiihtyi Tahkolla. Viime vuonnakin alkoi kulkea vasta Tahkon jälkeen, ehkä mun kroppa vaatii jonkun ylipitkän rankaisun, ennen kuin käsijarru lähtee pois. Joten Tahkon jälkeen Vaasassa ja Valkeakoskella kunto olikin hyvä. Rovaniemelläkin piti olla kaikki kohillaan, mutta vähän jäi karvas maku.

Valkeakoskella kunto oli huipussaan ja voittoonkin olisi ollut mahdollisuudet.

Joka tapaukseassa eteenpäin on menty viime kaudesta ja uskon että syksyllä vielä osuu muutama hyvä kisa kohdalleni. Katotaan mihin se sitten riittääkin.

Nyt nauttimaan hienoista keleistä ja keräämään maantiepyörään kilometrejä.

Tuotetesti: Maitoliima

Johdanto

Kun omistaa Sramin Rise 60 -kiekot, niin joutuu miettimään litkutus asioita tarkemmin.
Rengasta ei meinaa joskus saada nousemaan kehälle ilman, että totaalista hermojen menetystä.
Viime kerralla, kun kiekot otti melkein erävoiton kuluttaessani pullollisen Stania, päätin kokeilla maitoliimaa.

Maitoliiman löytäminen ei ollutkaan niin helppoa. Kävin useamman rautakaupan läpi, kaikilla oli hyllyssä "ei oota", eikä useammassa paikassa edes oltu kuultu moisesta mönjästä. Lopulta laitoin viestiä Kiillolle ja kysyin mistä ainetta saisi. Kiilto vastasi, että se on tilaustavaraa ja sitä saa vain 10l purkissa. He olivat yllättyneet, että maitoliimaa voidaan käyttää myös renkaiden tiivistämiseen. Ystävällisesti he lähettivät minulle limaa tuotetestiin.

Maitoliima valmiina testaukseen

Ensivaikutelma

Olen käyttänyt tosiaan Stanin Notubesia tähän asti. Muutama kokemus on myös Hutchinson ProtectAirista ja Bontragerin litkusta, kumpikaan ei mielestäni pystynyt paikkaamaan pienintäkään reikää. Stani on toiminut tähän asti moitteettomasti, joten se on tämän hetken referenssi.

Stani ja Kiillon maitoliima näyttää ja haisee samalta, joten perusraaka aina täytyy olla samaa. Maitoliima on selvästi paksumpaa, joten sitä kannattaa lantrata vähintään 1/1 vedellä, Maitoliima myös sotkee ja kuivuu nopeammin kuin Stan. Ylimääräinen liima kannattaa heti pestä runsaalla vedellä pois, kuivuessa sitä on vaikeampi enää irroittaa.

Kehälle rengas nousee maitoliimalla yhtä helposti (Sram Rise tapauksessa vaikeasti) kuin Stanilla. Vanteen ja renkaan saumat tiivistyy myös nopeasti. Foorumien perusteella jotkut ovat lisänneet maitoliiman mukaan lasikuitua, jotta reikien paikkaantumis kyky parantuisi. Tämä voisi olla hyvä idea, vaikka aine on paksumpaa kuin Stan, niin jotenkin se tuntuu pursuavan helpommin saumoista.

Maitoliima käytännössä

Varsinaiseen käytännön tuotetestiin aine pääsi Valkeakosken Nordic XCO cupissa, jossa osallistuin M30-sarjaan. Kisa oli 5 kierrosta pitkä ja sisälsi otollisia kohtia renkaiden puhkeamiselle. Renkaat kesti ongelmitta ensimmäiset neljä kierrosta, mutta kun lähdin viimeiselle kierrokselle kuulin muutaman kerran PSS, PSS. Ajattelin että jotain oli mennyt renkaan väliin josta ääni kuului. Mutta kun kierroksen alun ylämäki jyrkkeni, nousin putkelle ajamaan ja huomasin eturenkaan kyljestä pursuavan maitoliimaa.

Olin jo melkein varma, että kisa jää kesken mutta jatkoin silti matkaa. Mäen päällä renkaassa oli kuitenkin vielä ilmaa, joten matka jatkui. Päätin ottaa kierroksen lopun varman päälle, jotta 2 sija säilyisi. Maalissa huomasin renkaan kyljessä isohkon repeämän, jonka maitoliima oli paikannut. Kiitos Kiilto ja kiitos maitoliima!

Halkeama jonka maitoliima oli kisan aikana paikannut

Kotona uutta rengasta vaihtaessa tutkin samalla, kuinka pahoin maitoliima sotkee vannetta. Reilun viikon käytön jälkeen ei maitoliima ollut vielä ehtinyt tarttua/kuivaa vanteeseen. Jäljelle jäänyt liima lähti nätisti reitillä pyyhkien.

Maitoliima reilun viikon käytön jälkeen

Lopputulos

Mielestäni aina on lähes yhtä hyvää kuin Stanin Notubes. Ainoana miinuksena on asennusvaiheessa lievä sotkeminen ja liian suuri myyntierä. 10l myyntierästä tulee 20l valmista ainetta.

Mutta purkin voi ostaa vaikka kaveriporukalla tai seuralle ja jakaa se osiin. Aineen säilymistä en osaa vielä kommentoida.

Vaasa XCO ja Patamäki XCO

Viime sunnuntaina olis ollut meikäläisen paikka näyttää. Oma rata ja kuntokin tuntui olevan nousussa Tahkon rääkin jälkeen. Lähtö sujuikin hyvin, pääsin nousemaan naisten ja osan M-eliten kuskien ohi jo ensimäisessä nousussa. Serpentiini nousun jälkeen olin jo kokonaiskisan sijalla 3. Kokonaisuudessa eka kierros sujui hyvin ja Stravan mukaan olin vain 8s hitaampi kuin Kusti Kittilä ja Toni Tähti. Eroa oli kierroksen vaihtuessa enemmän n. 15s, mutta olin joutunut lähtemään vähän taaempaa, niin ehkä Strava oli oikeassa. Mutta valitettavasti tässä vaiheessa joudun alkaan selittelemään ja sen takia joudun palaamaan edeltävään päivään.

Tässä vaiheessa oltiin vielä leikissä mukana

Lauantaina ajoin ekan kerran Giantilla Tahkon jälkeen ja totesin keulan olevan kivikova ja hypyyttävän kivistä. En kuitenkaan uskaltanut/jaksanut huoltaa keulaa enää kisaa edeltävänä iltana vaan tungin vain rasvaa liukuputken tiivisteisiin herkkyyden lisäämiseksi. Kisan ekalla kierroksella huomasin, että keula oli mennyt vain pahempaan suuntaan. Keula hyppäsi kummallisesti jokaisesta kivestä, eikä eturengas meinannut millää haluta mennä maata pitkin. Toisella kierroksellä tämä sitten kostautui. Radan pahimmassa alamäessä keulua otti yhtäkkiä kimmokkeen jostain ja pomppasi hallitsemattomasti kiveen. Lensin pää edellä kiveen, eikä kypärä edes osunut maahan, ainoastaan poski. Käsittämättömällä tuurilla selvisin vain ruhjeilla, mutta kisa jäi tässä vaiheessa kesken. Rengas oli mennyt rytäkässä puhki ja polvikin oli saanut iskun.

Heti keskeytyksen jälkeen ei mustasilmä ollut vielä muodostunut.

Täytyy olla iloinen. ettei  käynyt pahemmin! Kisoja tulee ja menee joka viikonloppu. Mutta SILTI, vähän vit%ttaakin :)

Patamäki XCO

Eilen sain kuitenkin vähän palsamia haavoille. Kaverini Jaakko Suomu oli järjestänyt harjoituskisat Kokkolaan ja viivalle oli saatukin kivasti porukkaa. Etukäteen laskin, että Samuli Saarelan kanssa tulee olemaan tiukkaa, jos vain hyvin menee.

Kisa menikin hyvin ja sain todellakin sellaisen harjoituksen kuin halusin. Ajoimme Samulin kanssa kahdestaan koko matkan kärjessä. Kisassa oli 6 kierrosta joista toiseksi viimeisellä päätin yrittää tiputtaa Samulin. Sainkin jatkaa yrittämistä melkein loppuun asti, kunnes viimeisessä nousussa tuli riittävästi eroa, jotta sain ajaa voittajana rauhassa maaliin.

Tosi mukava kisa ja samalla jotain uutta, kun sain taistella koko matkan rinta rinnan voitosta.

Tästä on hyvä jatkaa Valkeakoskelle Nordic Cupiin ja Rovaniemelle XCO SM:iin. Niiden jälkeen ajattelin vähän hengähtää kisailusta.

Tahko MTB 2014

Kesän koho kohta on taas takana ja mukaan jäi taas roppakaupalla motivaatiota.
Oma ajossa oli ongelmia ekasta kierroksesta asti. Ensimmäiset 50km maha oli sekaisin. Tämän lisäksi onnistuin lyömään jalkani vaihtajan vipuun, tuloksena puujalka jolla en voinut ajaa putkelta.
Fiilistä ei meinannut oikein olla ekalla kierroksella, mutta koitin puristaa sen mitä irti sain.

Ekan kierroksen taistelut käynnissä. Kuva: Kosti Koistinen

Toiselle kierrokselle lähdettäessä sain kuulla että olin 7. Ajattelin että ajetaan nyt ja onnekseni aloin huomata että mahakin alkoi toimia. Kierroksen alun hiekkatiet mentiin vuorovedoilla Vastarannan Mikon ja Mäkelän Villen kanssa. Saimmekin porukkaa kiinni ja ennen mummonmäkeä 7 miehen porukka oli kasassa taistelemassa 4 sijasta.

Ajoin kärjessä mummonmäen ja pääsin Kinahmi 1:lle kolmantena Mikon ja Villen perään. Mäessä saimme tiputettua muut kuskit perästä. Tämän jälkeen ajoimme sulassa sovussa aina Tuulivaaran nousuun asti. Mikko lähti pitämään vauhtia ja minä koitin seurata, ensin tippui Ville ja sitten minä. Joten saimme ajaa loppumatkan erikseen.

Ennen El Grandea kuulin, että Ville saa minut uudestaan kiinni. Ajattelin etten voi asialle mitään, mutta El Grandella yritän tiputtaa hänet uudestaan.

Ville saikin minut kiinni ja ehti todeta, että oli saanut lisää virtaa huollosta saamallaan Cokiksella. En viittinyt tässä vaiheessa Villelle paljastaa, että itselläni oli jo juomat kokonaan loppu :)

El Grande alkoi ja päätin koittaa tiputtaa Villeä kuivin suin. Mäen päällä en uskaltanut vielä taakse katsoa, vaan jatkoin tykitystä tyhjillä jaloilla alamäkeen asti. Puolessa välissä alamäkeä huomasin, ettei takaa enää ketään tullut ja tajusin sijoittuvani viidenneksi. Se olikin tämän vuoden Tahkon tavoite.

Maalissa fiilis oli uskomaton, koska koko matkan oli joutunut taistelemaan milloin mahan, puujalan tai kramppien kanssa. En ollut kuitenkaan luovuttanut missään vaiheessa. En selitä että olisin päässyt vielä kovempaa ilman ongelmia, mutta sen uskallan sanoa että matkan teko olisi voinut olla hivenen helpompaa.

Onnellinen painepesurin omistaja