torstai 27. joulukuuta 2012

Keskimääräinen toimitusaika

Viime vuoden loka-marraskuun vaihteessa kun tilasin Cannondalen, toimituspäivän piti olla huhtikuun alussa. Noh, eihän kukaan pysty pyörää millään siinä ajassa tekemään, joten toimitus myöhästyi parilla kuukaudella.
Tällä kertaa kun tilasin pyörän, luvattiin se minulle helmikuun puolessa välissä. Mutta nyt sainkin vuorostaan yllättyä positiivisesti, sillä pyörä tulikin jo tänään! Eli noin kaksi kuukautta etuajassa. Toisin sanoen keskimäärin pyörät tulee silloin kun luvataan:)

Olisikohan tämä joulun odotetuin lahja?

Pyörä oli kaikin puolin positiivinen yllätys. Runko oli luonnossa vielä hienompi kuin kuvissa, muotoiluun on todella nähty vaivaa ja viimeistely on italialaisittain kohdillaan. Painoa pyörällä oli suoraan paketista otettuna melko tarkkaan 10kg (ilman polkimia ja juomapullotelineitä). Kiekoissa ja putkiosissa on vielä paljon kevennettävää. Mutta muilta osin pyörää on paha enää kevennellä.


Kiekot saivat heti pienen laihdutus kuurin, kun heitin painavat sisärenkaat menemään ja laitoin tilalle Stanin -litkut. Samalla lainasin cyclocrossistani hieman kevyemmän satulatolpan ja korvasin alkuperäisen satulan alkutalvesta tuunamallani Sellen SLR -satulalla. Tämän jälkeen puntari näytti enää 9,8kg, vaikka painoa oli tullut n. 400g lisää polkimista ja juomapullotelineestä. Pyörän paino ilmoitetaan yleensä ilman polkima ja telineitä, joten tässä tapauksessa pyörän paino on n. 9,4kg. Painon saa kevyemmillä kiekoilla ja putkiosilla helposti 9,0 kiloon ja se on jo aivan hyvin 29 jäykkäperäiseltä. Renkaistakin saa helposti viilattua painoa pois. Geaxin Saguarot painaa 700g paikkeilla, joten vaihtamalla saman merkin Barro Racet 450g, painoa lähtee pois aika kivasti.

Sram XX1 -takavaihtaja

Sramin uusi osasarja vaikutti siltä mitä pitikin. Kaikista osista näkee, että ne on tarkoitettu kovaan ajoon. Takavaihtaja oli itse asiassa järkyttävän iso luonnossa, perinteiseen X0 verrattuna rakenne oli puolta jykevämpi. Takavaihtajan häkkiä liikuteltaessa saa tosissaaan käyttää voimaa, joten eikähän se jaksa pitää ketjun kireänä, vaikka vauhti polulla pääsisikin kasvamaan. Vaihtajan toiminta oli yhtä jämäkkä kuin Sramin perinteisissä 2x10 -sarjoissa. Mutta tällä kertaa vaihto tapahtui todella herkästi, pieni liike vaihtajassa vaihti vaihteen välittömästi. Vanhassa tarvittiin paljon isompi liike. Lyhyemmän liikkeen ansiosta yhdellä liipaisulla pystyy vaihtamaan 4 vaihdetta kerralla isommalle rattaalle. Joten ylämäen tai muuten vain hitaamman kohdan yllättäessä riittävän pieni vaihde löytyy "käden käänteessä".

Yksinkertainen on kaunista.
 Kammet oli varustettu 30 piikkisellä eturattaalla. Tämä kyllä joutuu ensimmäisenä vaihtoon, sillä näillä välityksillä 40km/h vauhdissa saa pyörittää jo ihan tosissaan. Pienimmällä vaihteella joutuu vuorostaan jo kävelyvauhdissa nostamaan kadenssin 100. Meikäläisen reisille olisi varmaan joku 34-36 sopiva eturatas.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Lomaviikko

Kyllä suomessa pyöräilijänä vaan on kiva olla! Talvisin saa harrastaa hyvällä omalla tunnolla muitakin lajeja. Oikein odotan, että saan vähän kokeilla tehdä tehoja suksien päällä. Sopivalla luistolla, siinä lähes onnistuu huijaamaan itseään luulemaan itseään kovaksikin urheilijaksi:) Myös sauvakävely lähimetsissä on ehdoton suosikkini. Pitkät PK-lenkit etsien uusia polkuja on koukuttavaa hommaa. Sitä pystyy myös harrastamaan vähän kovemmassakin pakkasessa. Tänäänkin mittari laski lähelle 20-astetta, mutta sauvakävelyä se ei vielä haitannut.
Sauvakävelyn pakkasvarustus


Olen ollut tämän viikon "kesälomalla" ja koittanut lomailun ohella vähän reenaillakkin. Viikon teemaksi olen keksinyt PK:n ja määrän. Lajeina olen pyöritellyt hiihtoa, pyöräilyä, juoksua ja sauvakävelyä.
Tähän mennessä reenit on toteutuneet seuraavasti:


Maanantain (lepo):
Sali kädet/keskivartalo 0:51

Tiistai:
Aamulenkki 0:38
Luisteluhiihto 2:31
CC-pyöräily 1:13

Keskiviikko:
Aamulenkki 0:38
CC-pyöräily 2:01
Luisteluhiihto 2:12

Torstai (kevyt):
Sauvakävely 1:15
Pyöräily rullat 1:00

Perjantai:
Aamulenkki 0:39
Perinteinenhiihto 2:16
Pyöräily rullat 1:00

Lauantai (kevyt):
Aamulenkki 0:38
Sauvakävely 1:53

Huomenna vielä vajaaksi 3 tunnuksi Botnia-halliin ajelemaan, niin viikko alkaa olemaan paketissa. Sen jälkeen siirryn kinkun ja muiden eväiden mässäilyyn.

Hyvää joulua ja mukavaa uutta vuotta kaikille! Ja muistakaa pyöräilijät nauttia suomen talvesta, se on kuitenkin joka vuosi edessä.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Rullaillen Elite Emotion

Kuten viime kirjoituksessani jo kerroinkin, myin trainerin ja vanhat rullat pois, tilalle ostin
yhdet paremmat rullat. Kaikille ei kuitenkaan ole tilaa tallissani ja huomasin kynnyksen olevan liian iso minulle, jos laite ei ole valmiina lattialla odottamassa tulevaa harjoitusta varten.
TV:n katselua parhaimmillaan.
Totesin rullien olevan mielekkäämpi vaihtoehto sisäharjoitteluun. Pyörä on aina valmiina harjoitteluun, eikä tarvitse vedellä johtoja tai vaihtaa pikalinkkua. Nopeus onkin valttia, koska tänä talvena aion pyöräillä aina muiden harjoitusten päätteeksi. Näin voin "huijata" elimistöäni tekemään harjoituksesta lajinomaisen. Lisäksi rullilla on mielekkäämpi ajella ja uskon sen olevan pyörällekkin parempi vaihtoehto.

Suurin ero vanhoihin Tacx Antares -rulliin on vastuksessa. Kuvaavaa olisi kutsua Tacxia tekniikkarulliksi, kun taas Eliteä voidaan pitää harjoitusrullina. Tacxissa ei ole minkäänlaista vastusta ja rullailu onkin erittäin kevyttä. Kadenssi on pidettävä todella korkealla vaihteista huolimatta. Elitessä vastuksia on 3 tasoa. 1:llä vastus on vähän Tacxia raskaampi, mutta edelleen todella kevyt palauttevaa harjoittelua varten. 2-taso vastaa mielestäni normaalia tasamaalla ajoa ja 3-taso on kuin loiva ylämäki. Rullilla onkin mahdollista tehdä, jopa voimaharjoittelua hitaalla kadensilla (50-70). Olen tehnyt jo muutaman kerran 4x6min voimavetoja ja ainoa mitä jään kaipamaan on wattimittari, josta voisi seurata omaa kehitystä. Senkin Eliten rulliin saa, mutta hintalapun saa kertoa 3:lla.
Elite Emotion

Toinen merkittävä eron Eliten kelluvassa kelkassa, jossa rullat pääsee heilumaan pyöräilyn tahdissa. Ideana on, että jos pyöritystekniikka on näpeissä, rullien pitäisi pysyä paikoillaan. Epätasainen pyöritys saa kelkan heilumaan todella rajusti.
Ilme kertoo kaiken, helppoa ei ole.

Kelluva rakenne on hyvä myös voimavedoissa, jossa pyöritys ei aina pysy niin tasaisena. Rakenteen ansiosta myös putkelta ajo sujuu vähän paremmin. Toki, ainakin toistaiseksi putkelta ajoni on saanut kelkan heilumaan levottomasti.

Olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen hankintaani ja se on saanut vähän lisäpiristystä muuten niin tylsään sisäharjoitteluun. Huvikseen näillä ei kuitenkaan vielä ajele, vaan ajaminen on edelleen yhtä pitkäveteistä kuin ennenkin. Mutta harjoituksena rullilla ajo on aivan loistava ja talven lajinomaiseen voimaharjoitteluun loistava apuvälinen. Jos et ole vielä rullia tai traineria hankkinut, kannattaa käydä kokeilemassa Eliten Emotionia ennen ostopäätöstä. Tällä voit tehdä lähes kaiken mitä voit tehdä trainerilla, mutta samalla saat hyvää harjoitusta pyöritystekniikkaan ja tasapainoon.